TUTKINTAPYYNTÖ

Ohessa olisi aktiivisille tarkastettavaksi mahdollisia tekstejä ja lakipykäliä, mm. Adalle. Kuten on ollut puhetta, ajatuksena on ollut jättää asiasta tutkintapyyntö, koska asia ei ole mielestäni edennyt lakikirjan mukaan. Kiitos jo aikaisemmin asiaan osallistuneille, etenkin foliopään kanssa eri mieltä olleelle.

Ettei tarvitse kysellä, miksi tällainenkin on tehty: tämä on vastine niille, joiden puolesta rikoksesta epäillyt "sioittajat" eivät tarvitse lakia noudattavaa esitutkintaa. Tämä on vastine niille, joiden mukaan asiat hoidetaan tummelilla. Tämä on vastine niille, joiden mielestä joka toinen WC-jäsen on pedofiili, jokainen on varas ja jokainen on plontzoori. Tämä on rukuttajien itkuvirsi kaiken pilkan seassa. Tämä on isku ala-asteelta vyön alle. Ala-asteelta kajahtaa - koulu loppui juuri. Kunnon suolimuro ei tästä hetkahda.

"TUTKINTAPYYNTÖ WINCAPITA-ASIASSA

1.
KRP:n tiedottaminen

Onko KRP tiedottanut asiasta esitutkintalaissa salaiseksi määrätyllä materiaalilla ennen syytteen nostoa?

Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen (EPA) 9 §:n mukaan joissakin yksittäisissä tapauksissa poliisi pyrkii myös joukkoviestimien avulla selvittämään sillä tutkittavana olevaa rikosta, esimerkiksi tarkoituksin saada yleisövihjeitä. Samaan aikaan esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa (ETL 49 §); hienotunteisuus, vähimmän haitan periaate ja syyttömyysolettama.

Julkisuuslaissa on käytetty sääntelymallia, joka merkitsee sitä, että asiakirja on pidettävä salassa vain tietyin edellytyksin. Viranomaisen on arvioitava asiakirjakohtaisesti tiedon antamisesta aiheutuvaa haittaa, vahingonvaaraa suojattavalle edulle (vahinkoedellytysarvioinnille perustuva salassapitovelvollisuus). Salassapitosäännökseen sisältyy tällöin ns. vahinkoedellytyslauseke.

Vahinkoedellytyslausekkeiden käytön avulla rajoitetaan siis salassapidon ulottuvuus siihen, mikä kussakin tilanteessa on katsottu suojattavan intressin kannalta välttämättömäksi.

Viitteet
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621; 6. luku kokonaisuudessaan, erityisesti 22§, 23§ ja 24§ kohta 3.
Esitutkintalaki 30.4.1987/449; erityisesti 49§
Asetus esitutkinnasta ja pakkokeinoista 17.6.1988/575

2.
Esitutkinnan suorittaminen

Onko KRP salannut tai yrittänyt salata esitutkintaan liittyviä tietoja? Onko kuultujen oikeudellinen asema kerrottu ja turvattu?

Asianomaisella on oikeus tietää, onko hän kuultuna epäiltynä vai todistajana.

Lähtökohtaisesti asianosaisella on oikeus saada tietoonsa esitutkinnassa ilmi tullut tieto ja kertynyt aineisto heti, kun se on mahdollista aiheuttamatta haittaa rikoksen selvittämiselle (ETL 11 § ja JulkL 11 §:n 2 mom. 2-kohta). Asianosaisen tiedonsaantioikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa, mikäli erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu on uhattuna (JulkL 11 §:n 2 mom. 1-kohta).

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449 kokonaisuudessaan; erityisesti yleiset periaatteet 5§, 6§, 7§, 8§; erityisesti 11§; 14§; 15§: 25-29§ kuulusteltavan rooli asianomistajana, todistajana tai epäiltynä; 49§ tiedottaminen
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621

3.
Tutkinnan aloittaminen

Olisiko sisäasiainministeriön tullut aloittaa tutkinta asiasta jo syyskuussa 2007?

Sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho antoi 23.9.2007 seuraavan lausunnon: ”Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli.”

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449; Esitutkinnan toimittamisvelvollisuus, erityisesti 2 § ja 3§
Arpajaislaki 23.11.2001/1047

4.
Rahoitustarkastuksen rooli lausuntojen antajana kesällä 2007

Onko Rahoitustarkastus rikkonut lakia antaessaan kesällä 2007 seuraavia lausuntoja?

Lakimies Harri Hirvi ”Ratan käsityksen mukaan Winclub tarjoaa EU/Eta - alueen ulkopuolelta (Panama) ainakin valuuttakauppaan liittyviä palveluita? Sen tutkiminen, onko clubin toiminta jäsenhankinnan osalta ristiriidassa rahankeräyslain säännösten kanssa, ei kuulu Ratan toimivaltaan.”

Rata joko a) halusi todeta WinClubin harjoittavan valuuttakauppaa; tai b) siirsi tapauksen WinCapita edelleen Sisäasiainministeriölle. Vaihtoehtoisesti Rata halusi toteuttaa molemmat vaihtoehdot a) ja b).

Viitteet
Laki Rahoitustarkastuksesta 27.6.2003/587

5.
Sisäasiainministeriön rooli lausuntojen antajana keväällä 2008

Onko sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho rikkonut lakia antaessaan keväällä 2008 ennen esitutkinnan valmistumista keväällä seuraavia lausuntoja?

Viranomaisten välisestä työnjaosta, KRP 18.3.2008 kotisivuillaan:

Keskusrikospoliisissa on käynnissä selvitys siitä, onko WinCapitan toiminnassa kyse rahankeräyslaissa kielletystä pyramidipelistä, jolloin toimintaa olisi pidettävä rahankeräysrikoksena, vai mahdollisesti jostain muusta rikoksesta. Selvitystä tehdään yhteistyössä sisäasiainministeriön ase- ja arpajaisyksikön kanssa.

Edellisen pohjalta hallitusneuvos Laiho kertoi suorassa TV-ohjelmassa maaliskuussa 2008,    että viranomaisen puolesta on aloitettu tutkinta. Samalla todettiin WinCapitan olevan pyramidihuijaus. Yksikön päällikön mukaan kyseessä oli rahankeräysrikos, laiton rahapeli ja törkeä petos. Yksikön päällikkö on julkisuuteen antamissaan tiedotteissa kertonut, että kaikki raha, joka WinCapitaan on sijoitettu, on "saastunutta" rahaa, ja että rikoshyöty tullaan siten keräämään valtiolle. Yksikön päällikkö ilmoitti TV-ohjelmassa, että kaikki, jotka ovat sijoittaneet varojaan WinCapitaan, ovat rikoksesta epäiltyjä. Poliisi tulee kuulustelemaan kaikkia sijoittajia epäiltyinä rahankeräysrikoksesta.

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449
Arpajaislaki 23.11.2001/1047

6.
Rahoitustarkastuksen rooli lausuntojen antajana keväällä ja syksyllä 2008

Onko Rahoitustarkastus rikkonut lakia antaessaan vuonna 2008 ennen esitutkinnan valmistumista seuraavia lausuntoja?

17.6.2008 Ratan markkinavalvoja ja lakimies Harri Hirvi kertoo seuraavasti:
”Huijauksen monet muodot
• Pyramidihuijaukset
• WinClub/WinCapita

Esimerkiksi WinCapita/WinClub-pyramidihuijauksesta on tehty tähän mennessä noin 400 rikosilmoitusta, vaikka poliisi arvioi sijoittajia olleen 10 000.”

Rata jatkaa markkinavalvoja Harri Hirven suulla Wanhassa Satamassa ”Sijoitus-Invest 2008” -tapahtumassa 12.11.2008 seuraavasti:

”Oletko kohdannut sijoitushuijarin?

Sijoitushuijaukset
WinClub/WinCapita
”Liiketoimintakonsepti”:
WC tarjoaa ”Valuuttakaupan singaalijärjestelmää” ja ”Automatisoitua    valuuttakauppajärjestelmää”
Tilanne nyt:
• Internet-sivut sulkeutuivat 7.3.2008
• Poliisi aloitti esitutkinnan 25.3.2008
• Pyramidirakenne – valuuttakauppaa ei ole tehty
• Asiakkaita 10.000 – sijoitussumma kokonaisuudessaan n. 100.000 euroa
• noin 800 henkilöä on tehnyt rikosilmoituksen – vahingot n. 10,5 milj. €
• Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai takavarikoituna n. 12 miljoonaa euroa
• Tutkinta kestää ainakin vuoteen 2010”

7.
KRP:n tiedonhankinta
Onko KRP käyttänyt tietolähteenään laittomasti hankittua materiaalia, kuten WinCapitan jäsentietokanta?

Poliisi on julkisesti kiittänyt ns. Muropaketti/bbs-yhteisöä keskustelupalstasta, jolla on julkaistu mahdollisella tietomurtorikoksella hankittua materiaalia. Murobbs-yhteisön jäsenet tunkeutuivat oikeudettomasti WinCapitan jäsenrekisteriin, jonka jälkeen jäsenten henkilötietoja, salasanoja jne. vuosi internetiin. Jäsenrekisterin tiedot olivat päätekijöiden mukaan myytävinä taloudellista korvausta vastaan. Samaiset tiedot toimitettiin foorumin mukaan myös –korvausta vastaan tahi ilman korvausta - keskusrikospoliisin käyttöön.
   
Viitteet
Rikoslaki 19.12.1889/39, 38 Luku, Tietomurto 8 § (21.4.1995/578)"

Paljonko hävisit?
3632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ada no niin miksi Arvoisa,Jouni laiho ei tähän ottanut kantaa,vaikka käsittääkkseni sai tämän e-mailinsa.

From: [email protected]
Reply-To: [email protected]
To: [email protected]
Date Sent: 3-Jul-2007 14:33:09 0200

Antti Suhonen,

Kiitos yhteydenotostanne. Rahoitustarkastus (Rata) on usein saanut kyselyjä
koskien Winclub- nimisen sijoitusklubin toimintaa. Yhteistä näille tiedusteluille on ollut, että ne ovat yleensä koskeneet
seuraavia asiota Ratan valvontaa; yrityksen toimintaa, sijoituksen tuottoja, verotusta ja riskejä. Jäljempänä lyhyesti Ratan näkemyksiä asiasta.

Ratan käsityksen mukaan Winclub tarjoaa EU/Eta - alueen ulkopuolelta (Panama)
ainakin valuuttakauppaan liittyviä palveluita.
Suomessa rahoituspalvelujen tarjoaminen vaatii yleensä Ratan myöntämän
toimiluvan. Muussa kuin EU/ Eta-valtiossa (esim. Panama)
toimiluvan saanut luottolaitos ei voi tarjota luottolaitospalveluita Suomeen
rajan yli, vaan palvelut on tarjottava Suomeen perustetusta
sivukonttorista. Sivukonttorin perustamiseen tarvitaan Ratan myöntämä
toimilupa. Muussa kuin EU/ Eta-valtiossa toimiluvan saanut
sijoituspalveluyri-tys puolestaan voi tarjota palveluita Suomeen rajan yli
perustamatta tänne sivukonttoria, mutta tämänkin toiminnan aloittamiseen tarvitaan Ratan myöntämä toimilupa.

Ratan käytettävissä olevan tiedon perusteella Winclubin harjoittama toiminta ei
vaadi Suomessa sijoituspalvelun tarjoamista koskevaa toimilupaa. Sen tutkiminen, onko clubin toiminta jäsenhankinnan osalta ristiriidassa
rahankeräyslain säännösten, kanssa ei kuulu Ratan toimivaltaan (pyramidipelin muodossa toimeenpantu rahankeräys on rikoslain 17:16 b §:n 2
kohdan mukaan rahankeräysrikos). Tämä tarkoittaa, että järjestelmän "tuotoista" suurin osa tulee uusien mukaan liittyvien maksamista
maksuista tai "sijoituksista". Järjestelmä on olemassa ja "tuottoja" maksetaan niin kauan, kuin uusia ihmisiä saadaan mukaan "sijoittamiseen."
Yleisellä tasolla Rata toteaa sijoittamisen luonteeseen kuuluvan, että se
sisältää aina riskejä. Tuoton suuruus on aina suoraan verrannollinen
sijoituksen sisältämään riskiin. Lisäksi lopullisen riskin sijoituksesta ja sen
onnistumisesta kantaa aina sijoituspäätöksen tehnyt asiakas itse. Rata kehottaa
sijoittajia kiinnittämään huomiota siihen, että kyseisessä tapauksessa yksittäisen asiakkaan
saattaa olla vaikeaa hoitaa asiaansa Panamalla sijaitsevan yrityksen kanssa, jos sijoitustoiminnassa ilmenee virheitä tai väärinkäytöksiä.
Terveisin

Harri Hirvi
FINANCIAL SUPERVISION AUTHORITY
Market Supervision
Snellmanninkatu 6
P.O. Box 159
Fin-00101 HELSINKI, FINLAND
phone 358 10 831 5284
fax 358 10 831 5238
www.rahoitustarkastus.fi
[email protected]

Äänestä

"2.
Esitutkinnan suorittaminen

... Asianosaisen tiedonsaantioikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa, mikäli erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu on uhattuna (JulkL 11 §:n 2 mom. 1-kohta).

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449 kokonaisuudessaan; erityisesti yleiset periaatteet 5§, 6§, 7§, 8§; erityisesti 11§; 14§; 15§: 25-29§ kuulusteltavan rooli asianomistajana, todistajana tai epäiltynä; 49§ tiedottaminen
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621"

Huomatkaa siis: Asianosaisen tiedonsaantioikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa, mikäli erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu on uhattuna.

Mikä tulkitaan tärkeäksi yleiseksi tai yksityiseksi eduksi, joka voisi olla uhattuna? Keitä tässä klubissa on oikein jäseninä?

Äänestä

WC:n toiminnasta niin saadaan homma joskus purkkiin. Hannu ja huijarisponsorit vastuuseen. Ehkä myös rahija takaisin.
Rikosilmoitus kannattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

WC-aktiiveille kirjoitti:

Ohessa olisi aktiivisille tarkastettavaksi mahdollisia tekstejä ja lakipykäliä, mm. Adalle. Kuten on ollut puhetta, ajatuksena on ollut jättää asiasta tutkintapyyntö, koska asia ei ole mielestäni edennyt lakikirjan mukaan. Kiitos jo aikaisemmin asiaan osallistuneille, etenkin foliopään kanssa eri mieltä olleelle.

Ettei tarvitse kysellä, miksi tällainenkin on tehty: tämä on vastine niille, joiden puolesta rikoksesta epäillyt "sioittajat" eivät tarvitse lakia noudattavaa esitutkintaa. Tämä on vastine niille, joiden mukaan asiat hoidetaan tummelilla. Tämä on vastine niille, joiden mielestä joka toinen WC-jäsen on pedofiili, jokainen on varas ja jokainen on plontzoori. Tämä on rukuttajien itkuvirsi kaiken pilkan seassa. Tämä on isku ala-asteelta vyön alle. Ala-asteelta kajahtaa - koulu loppui juuri. Kunnon suolimuro ei tästä hetkahda.

"TUTKINTAPYYNTÖ WINCAPITA-ASIASSA

1.
KRP:n tiedottaminen

Onko KRP tiedottanut asiasta esitutkintalaissa salaiseksi määrätyllä materiaalilla ennen syytteen nostoa?

Esitutkinnasta ja pakkokeinoista annetun asetuksen (EPA) 9 §:n mukaan joissakin yksittäisissä tapauksissa poliisi pyrkii myös joukkoviestimien avulla selvittämään sillä tutkittavana olevaa rikosta, esimerkiksi tarkoituksin saada yleisövihjeitä. Samaan aikaan esitutkinnasta on tiedotettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa ja haittaa (ETL 49 §); hienotunteisuus, vähimmän haitan periaate ja syyttömyysolettama.

Julkisuuslaissa on käytetty sääntelymallia, joka merkitsee sitä, että asiakirja on pidettävä salassa vain tietyin edellytyksin. Viranomaisen on arvioitava asiakirjakohtaisesti tiedon antamisesta aiheutuvaa haittaa, vahingonvaaraa suojattavalle edulle (vahinkoedellytysarvioinnille perustuva salassapitovelvollisuus). Salassapitosäännökseen sisältyy tällöin ns. vahinkoedellytyslauseke.

Vahinkoedellytyslausekkeiden käytön avulla rajoitetaan siis salassapidon ulottuvuus siihen, mikä kussakin tilanteessa on katsottu suojattavan intressin kannalta välttämättömäksi.

Viitteet
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621; 6. luku kokonaisuudessaan, erityisesti 22§, 23§ ja 24§ kohta 3.
Esitutkintalaki 30.4.1987/449; erityisesti 49§
Asetus esitutkinnasta ja pakkokeinoista 17.6.1988/575

2.
Esitutkinnan suorittaminen

Onko KRP salannut tai yrittänyt salata esitutkintaan liittyviä tietoja? Onko kuultujen oikeudellinen asema kerrottu ja turvattu?

Asianomaisella on oikeus tietää, onko hän kuultuna epäiltynä vai todistajana.

Lähtökohtaisesti asianosaisella on oikeus saada tietoonsa esitutkinnassa ilmi tullut tieto ja kertynyt aineisto heti, kun se on mahdollista aiheuttamatta haittaa rikoksen selvittämiselle (ETL 11 § ja JulkL 11 §:n 2 mom. 2-kohta). Asianosaisen tiedonsaantioikeutta voidaan kuitenkin rajoittaa, mikäli erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu on uhattuna (JulkL 11 §:n 2 mom. 1-kohta).

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449 kokonaisuudessaan; erityisesti yleiset periaatteet 5§, 6§, 7§, 8§; erityisesti 11§; 14§; 15§: 25-29§ kuulusteltavan rooli asianomistajana, todistajana tai epäiltynä; 49§ tiedottaminen
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 21.5.1999/621

3.
Tutkinnan aloittaminen

Olisiko sisäasiainministeriön tullut aloittaa tutkinta asiasta jo syyskuussa 2007?

Sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho antoi 23.9.2007 seuraavan lausunnon: ”Meillä on aika vähän vielä tietoja asiasta, mutta tämänhetkisten tietojen valossa näyttää siltä, että kyseessä on lainvastainen, rangaistavaksi säädetty pyramidipeli.”

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449; Esitutkinnan toimittamisvelvollisuus, erityisesti 2 § ja 3§
Arpajaislaki 23.11.2001/1047

4.
Rahoitustarkastuksen rooli lausuntojen antajana kesällä 2007

Onko Rahoitustarkastus rikkonut lakia antaessaan kesällä 2007 seuraavia lausuntoja?

Lakimies Harri Hirvi ”Ratan käsityksen mukaan Winclub tarjoaa EU/Eta - alueen ulkopuolelta (Panama) ainakin valuuttakauppaan liittyviä palveluita? Sen tutkiminen, onko clubin toiminta jäsenhankinnan osalta ristiriidassa rahankeräyslain säännösten kanssa, ei kuulu Ratan toimivaltaan.”

Rata joko a) halusi todeta WinClubin harjoittavan valuuttakauppaa; tai b) siirsi tapauksen WinCapita edelleen Sisäasiainministeriölle. Vaihtoehtoisesti Rata halusi toteuttaa molemmat vaihtoehdot a) ja b).

Viitteet
Laki Rahoitustarkastuksesta 27.6.2003/587

5.
Sisäasiainministeriön rooli lausuntojen antajana keväällä 2008

Onko sisäasiainministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön päällikkö, hallitusneuvos Jouni Laiho rikkonut lakia antaessaan keväällä 2008 ennen esitutkinnan valmistumista keväällä seuraavia lausuntoja?

Viranomaisten välisestä työnjaosta, KRP 18.3.2008 kotisivuillaan:

Keskusrikospoliisissa on käynnissä selvitys siitä, onko WinCapitan toiminnassa kyse rahankeräyslaissa kielletystä pyramidipelistä, jolloin toimintaa olisi pidettävä rahankeräysrikoksena, vai mahdollisesti jostain muusta rikoksesta. Selvitystä tehdään yhteistyössä sisäasiainministeriön ase- ja arpajaisyksikön kanssa.

Edellisen pohjalta hallitusneuvos Laiho kertoi suorassa TV-ohjelmassa maaliskuussa 2008,    että viranomaisen puolesta on aloitettu tutkinta. Samalla todettiin WinCapitan olevan pyramidihuijaus. Yksikön päällikön mukaan kyseessä oli rahankeräysrikos, laiton rahapeli ja törkeä petos. Yksikön päällikkö on julkisuuteen antamissaan tiedotteissa kertonut, että kaikki raha, joka WinCapitaan on sijoitettu, on "saastunutta" rahaa, ja että rikoshyöty tullaan siten keräämään valtiolle. Yksikön päällikkö ilmoitti TV-ohjelmassa, että kaikki, jotka ovat sijoittaneet varojaan WinCapitaan, ovat rikoksesta epäiltyjä. Poliisi tulee kuulustelemaan kaikkia sijoittajia epäiltyinä rahankeräysrikoksesta.

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449
Arpajaislaki 23.11.2001/1047

6.
Rahoitustarkastuksen rooli lausuntojen antajana keväällä ja syksyllä 2008

Onko Rahoitustarkastus rikkonut lakia antaessaan vuonna 2008 ennen esitutkinnan valmistumista seuraavia lausuntoja?

17.6.2008 Ratan markkinavalvoja ja lakimies Harri Hirvi kertoo seuraavasti:
”Huijauksen monet muodot
• Pyramidihuijaukset
• WinClub/WinCapita

Esimerkiksi WinCapita/WinClub-pyramidihuijauksesta on tehty tähän mennessä noin 400 rikosilmoitusta, vaikka poliisi arvioi sijoittajia olleen 10 000.”

Rata jatkaa markkinavalvoja Harri Hirven suulla Wanhassa Satamassa ”Sijoitus-Invest 2008” -tapahtumassa 12.11.2008 seuraavasti:

”Oletko kohdannut sijoitushuijarin?

Sijoitushuijaukset
WinClub/WinCapita
”Liiketoimintakonsepti”:
WC tarjoaa ”Valuuttakaupan singaalijärjestelmää” ja ”Automatisoitua    valuuttakauppajärjestelmää”
Tilanne nyt:
• Internet-sivut sulkeutuivat 7.3.2008
• Poliisi aloitti esitutkinnan 25.3.2008
• Pyramidirakenne – valuuttakauppaa ei ole tehty
• Asiakkaita 10.000 – sijoitussumma kokonaisuudessaan n. 100.000 euroa
• noin 800 henkilöä on tehnyt rikosilmoituksen – vahingot n. 10,5 milj. €
• Vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai takavarikoituna n. 12 miljoonaa euroa
• Tutkinta kestää ainakin vuoteen 2010”

Viitteet
Esitutkintalaki 30.4.1987/449
Laki Rahoitustarkastuksesta 27.6.2003/587

7.
KRP:n tiedonhankinta
Onko KRP käyttänyt tietolähteenään laittomasti hankittua materiaalia, kuten WinCapitan jäsentietokanta?

Poliisi on julkisesti kiittänyt ns. Muropaketti/bbs-yhteisöä keskustelupalstasta, jolla on julkaistu mahdollisella tietomurtorikoksella hankittua materiaalia. Murobbs-yhteisön jäsenet tunkeutuivat oikeudettomasti WinCapitan jäsenrekisteriin, jonka jälkeen jäsenten henkilötietoja, salasanoja jne. vuosi internetiin. Jäsenrekisterin tiedot olivat päätekijöiden mukaan myytävinä taloudellista korvausta vastaan. Samaiset tiedot toimitettiin foorumin mukaan myös –korvausta vastaan tahi ilman korvausta - keskusrikospoliisin käyttöön.
   
Viitteet
Rikoslaki 19.12.1889/39, 38 Luku, Tietomurto 8 § (21.4.1995/578)"

Paljonko hävisit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu