Sain eilen ensimmäisen kerran kunnon perspanon. Olen kokeillut monesti varsinkin ex-mieheni kanssa, mutta homma ei oikein onnistunut liukasteista huolimatta. En vaan rentoutunut. Ja silloin kokeiltiin enimmäkseen niin, että minä olin selälläni, sillä konttaus asennossa sattui aivan liikaa.
Eilen sitten halusin kokeilla kunnolla ja oikein halusin munaa pyllyyn. Laitettiin liukastetta ja mieheni pystyi panemaan mua konttausasennossa ihan kunnolla ja sain isot lastit syvälle pyllyyn. Ja täytyy sanoa, että olen ihan haltioissani. Se oli tosi ihanaa. Kiemurtelin koko loppuillan mieheni sylissä silmät kiiluen kun ajattelin jo seuraavaa kertaa.
Eli oli kyllä sen arvoista kun vihdoin rentouduin! Tiedoksi vaan niille jotka epäröi.
Eilen sitten halusin kokeilla kunnolla ja oikein halusin munaa pyllyyn. Laitettiin liukastetta ja mieheni pystyi panemaan mua konttausasennossa ihan kunnolla ja sain isot lastit syvälle pyllyyn. Ja täytyy sanoa, että olen ihan haltioissani. Se oli tosi ihanaa. Kiemurtelin koko loppuillan mieheni sylissä silmät kiiluen kun ajattelin jo seuraavaa kertaa.
Eli oli kyllä sen arvoista kun vihdoin rentouduin! Tiedoksi vaan niille jotka epäröi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Onneksi olkoon! Samaten miehellesi!
Peppuseksi voi olla hyvinkin nautinnollista kun sen oikein oivaltaa...
Kunnollinen lämmittely, luottamusta, liukuvoidetta, MALTTIA sekä hellyyttä jne.
Hyviä hetkiä jatkossakin!
Joo ihanaa se on. Olen koko päivän ollut ihan hekumoissa tästä...=)
...voisitko kertoilla hieman tarkemmin kokemuksistasi, koska olen vaimoni kanssa muutamia kertoja asiaa kokeillut, mutta vain 2-3 kertaa homma on onnistunut. En todellakaan tiedä mitä voisin vielä kokeilla tehdä asian hyväksi. Kenties sinulta löytyisi se viimeinen vinkki josta asia kiikastaa... Voin laittaa spostiosoitteeni jos olet kiinnostunut.
...auttaa, ihan naisesikin takia. En oikein tiedä itsekkään mikä siinä eilen meni niin oikein että onnistui niin hyvin.
Yksi oli se, et tungettiin muna sinne niin ettei se ollut ihan täydessä kunnossa. Sellainen hiukan löysä ei satu niin paljon. Mut se tärkein juttu on kyllä se halu. Oon varma et se onnistu koska mä niin kovasti himoitsin sitä sinne. Ja siitä sun on vaikea saada naisellesi aikaiseksi, mutta tuhmat puheet ja nuoleminen tietysti auttaa ainakin joillain.
Olen itsekin yrittänyt saada tuota joskus sanotuksi, että jos haluaa saada anaaliyhdynnän onnistumaan, niin sitä tavaraa pitää himoita sinne perseeseen oikein tosissaan ja johan rupeaa uppoamaan. Sitä vain ei voi toiselle tositoimissa sanoa, että himoitsepas nyt. Niin se kuitenkin on, että perseeseen saamisen himoitseminen on panon toimivuuden ja nautinnollisuuden alfa ja omega.
Persepanossa pitää kullia ohjata yläviistoon (suolen anatomisen muodon takia) eikä sahata rajusti suoraan eteenpäin.
Jos kulli työnnetään syvälle, panon pitää olla hillittyä hierovaa lyhyttä painelua, ei koskaan mitään raivopäistä höyläämistä pitkin työnnöin, koska se sattuu eikä ole kummallekaan kivaa.
Sulkijalihasta pitää rentouttaa ja painella ennen itse aktia ja liukkaria laitettava mieluummin liian paljon kuin liian vähän.
Siten se sujuu.
Liian ahkerasta persepanosta sulkijalihas voi löystyä, mutta väliaikaisesti. Se kyllä palautuu, jos malttaa yhtään olla ilman ;-)
tuli ihan tippa silmään
Sinäpä se herkkä tyyppi olet... Olisi mukavampi kun tippa olisi tullut vaikka kalusi päähän=)
haluaisin kysyä sinulta, että miksi nautit anaaliseksistä erityisesti? onko se mielestäsi enemmän psyykkinen vai fyysinen nautinto? kuvaile vähän jos osaat. mietin juuri tänään tuota että mikä naista vetää anaaliseksiin.
t.samuli
Eiköhän se ole molempia... Pylly ei ole kovin kaukana pillusta ja siellä on varmasti joitain samoja hermopäitä ja saan myös fyysistä nautintoa. Toki myös psyykkinen puoli on mukana ja anaalista tuli jotenkin niin porno olo. Ja nautin siitä.
Muita kysymyksiä?