Olen tullut siihen tulokseen, että pitäisi ehkä saada apua tähän ainaiseen masennukseen. Terapiassakin olen käynyt ja lääkityksiä takana, silti tämä vaan palaa ja palaa :/
Lähdenkö siis varailemaan aikaa terveyskeskuksesta vai mielenterveystoimistolta vai mistä? Terveyskeskuksesta kokemukset on aika huonoja, siellä kun on ns. tavallisia lääkäreitä. Sieltä määrättiin heti lääkkeet ja käskettiin varailla aikaa parin viikon päähän. No, lääkkeet jäi syömätä. Olisi helpompi jutella ja tihrustaa itkua jollekin alan ihmiselle.
Soitin kerran varatakseni aikaa myös miel.terv.toimistoon, mutta sieltä sanottiin, että soittele parin päivän päästä uudestaan. Ei siis aikoja, ja se soittaminen sitten tietysti uudestaan jäi...
Lähdenkö nyt uudestaan mielenterveystoimiston kautta hakemaan apua? Miksi avun hakemisesta on tehty näin vaikeaa?
Apua.
Lähdenkö siis varailemaan aikaa terveyskeskuksesta vai mielenterveystoimistolta vai mistä? Terveyskeskuksesta kokemukset on aika huonoja, siellä kun on ns. tavallisia lääkäreitä. Sieltä määrättiin heti lääkkeet ja käskettiin varailla aikaa parin viikon päähän. No, lääkkeet jäi syömätä. Olisi helpompi jutella ja tihrustaa itkua jollekin alan ihmiselle.
Soitin kerran varatakseni aikaa myös miel.terv.toimistoon, mutta sieltä sanottiin, että soittele parin päivän päästä uudestaan. Ei siis aikoja, ja se soittaminen sitten tietysti uudestaan jäi...
Lähdenkö nyt uudestaan mielenterveystoimiston kautta hakemaan apua? Miksi avun hakemisesta on tehty näin vaikeaa?
Apua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Rakensimme ensin yhteiskunnan joka tarjosi hienoja palveluita. Opimme, että terveyskeskukset ja muut sellaiset auttavat. Sitten ajat muuttuivat ja kilpailu elämänaloilla koveni -Onneksi kukaan ei vielä sano, että vastaanottoajoista kilpaillaan - eikä yhteiskunnan palvelut enää toimikaan kuin ennen. On mietittävä miten ennen toimittiin, ennen kuin oli hienoja tukijärjestelmiä. Puhuttiin murheista ja läheisten kanssa - ja kuunneltiin myös.
Tuulia, koska et jaksa taistella saadaksesi apua, tarvitset jonkun ihmisen tukemaan itseäsi. Kuuntelemisen lisäksi tämän henkilön tulisi jaksaa hoitaa elämääsi liittyviä käytännönasioita. Toivon siis, ettet ole niin yksinäinen, ettei sinulla olisi miestä, vanhempia tai lapsia tai läheistä ystävää, joka ottaisi asiakseen varailla sinulle aikoja. Siihen ei monta minuuttia kerrallaan mene. Hyväkuntoiselle ihmiselle vaiva ei ole kohtuuton. Lisäksi uskon että tarvitset todellista rakkautta ja huolenpitoa, et ehkä niinkään ammattiymärtäjien virkarakkautta. Lääkityskin voi joskus auttaa, mutta kilpailuyhteiskunta on ajanut lääkärit tilanteeseen, jossa heillä ei ole muita mahdollisuuksia kuin määrätä lääkkeet ja lähettää potilas pärjäilemään kuten pystyy. Järkyttävää.
Tässä kohdin minun pitää röykkyyttää niitä, jotka eivät kärsi masennuksesta. Lääkkeet ja laitokset eivät ole masennuksen kestävä ratkaisu. Rakkaus, huolenpito, kohtuullisuus ja vastuullisuus sen sijaan ovat. Juuri niitä tässä yhteiskunnassa tarvittaisiin kilpailun, talouskasvun ja lyhytnäköisen eduntavoittelun sijaan. Mutta kukapa minua uskoisi, eivät ole uskoneet vakuuttavampiakaan puhujia...
.. ratkaisusi on vaan vähän vaikea toteuttaa käytännössä. Avomies on, mutta en halua vetää häntä taas tähän mukaan, niin kuin olen ennen tehnyt. Se on niin rankkaa sille tukijallekin, ja luulen että ymmärrys on loppunut jo kauan sitten. Haluan (pakko) selvitä yksin. Ystäviä ei ole.
Olen ajatellut ihan samaa, että ammatikseen 'välittävät' ovat todella kehno korvike sille mikä oikeasti ehkä auttaisi tähän ongelmaan. Tämä nyt on sellainen ongelmavyyhti etten ala sitä sen kummemmin selvittelemään.
Kiitos kuitenkin vastauksestasi. Se mitä kysyin jäi kuitenkin vielä epäselväksi, sillä todellista rakkautta ja huolenpitoa ei nyt pysty saamaan.
sinun kannattaisi luottaa paikkakuntasi terveyskeskukseen.
varaa aika terveydenhoitajalle ja keskustele hänen kanssaan, hän varaa sinulle ajan vaikkapa psykologille.et voi tässä hävitä mitään sillä psykologin vastaanotto ei maksa mitään.
Niinpä... olen pahoillani, ettet katso miehestäsi olevan apua. Jos sinä, kuten kerroit, et jaksa hoidella asioitasi, hänelle se ajan varaaminen on kuitenkin pieni asia. Mutta turhahan minun on tyrkyttää...
Joskus olen kyllä ajatellut asiaa mainitsemaltasi kantilta: sairaan omaisetkin voivat olla todella kovilla. Ja masennuksessa saattaa riskinä olla se, että liian läheinen ihminen ei pysty auttamaan ulos kiertävien ajatusten ja toivottomuuden noidankehästä.
Ehkä noin yleisesti voisi ajatella, että omaisten asia on tukea arjessa ja käytännönasioissa ja ystävien ja ammatti-ihmisten tehtävä on käydä syvemmät keskustelut. Tokihan omaistenkin on hyvä tietää, missä masentuneen ajatukset seilaavat, mutta ehkä heillä ei ole laajempia näkökulmia tuovaa etäisyyttä. Tämä oli nyt vain arvelua, mutta ehkäpä joku kommentoi.
kun sitä osaat hakea ja vaatia, mikä taas on sinun oikeutesi.
En tiedä, missä asut, mutta tässä muutamia vinkkejä perustuen omaan ammattiini psykiatriassa.
Puheliluettelosta löydät SOS-auton osoitteen(ainakin pks-seudulla). He tulevat tavallisella autolla siviilivaatteissa keskustelemaan kanssasi. Ja he usein ohjaavat sinut eteenpäin tai tarvittaessa käyvät luonasi useamminkin. He lähtevät tarvittaessa myös jatkohoitopaikkaan ensikäynnille mukaan ja jos tilanne on niin vakava, että vaatii sairaalahoitoa, he vievät ja hankkivat sinulle sairaalapaikan lähtien niinikään itse mukaan kertomaan tilanteestasi.
Jokaisella psyk. pkl:lla toimii kriisityöryhmä, jonne soitettuaan, ajan voi saada jopa muutaman päivän sisällä. Apuna tässä voisi vielä toimia lähete, jonka voit pyytää TK:n lääkäriltä. Ja kuten joku aiemmin jo kirjoittikin, useimmissa TK:ssa toimii psykologi, jonka vastaanotolle voit niinikään pyytää kiireistä lähetettä ko TK:n lääkäriltä.
Myös psyk. sairaaloiden päivystystoiminta tähtää nykyisin siihen, että henkilölle päivystyspoliklinikalta saadaan lähetteen kautta nopeammin aika joko psyk. pkl:lle tai sen alaisena olevaan kriisityöryhmään.
Monille mt-ongelmasta kärsiville on nykyisin järjestetty myös vertaistukiryhmiä, joissa esim. depressiosta kärsivät voivat keskustella keskenään. Täältä käsin niin ikään voidaan järjestää jatkohoitoakin asiantuntijan opastuksella.
Nykysin on suuntauduttu yhä enemmän kotiosoiteprojektipalveluihin, joka tarkoittaa sitä, että 2 psyk. ammattilaista käy kotonasi keskustelemassa sinun vaikeuksistasi yrittäen helpottaa oloasija myös tarvittaessa järjestää jatkoapua Tässä asiassa voi ottaa yhteyttä Leif Berg/ Omaiset mielenterveystyön tukena ry.
Myös SPR:llä löytyy vapaaehtoistyöntekijöitä, joita voi kutsua käymään.
Tässäpä muutama vinkki. Toivottavasti näistä on jotakin apua.
Tsemppiä ja kaikkea hyvää Sinulle Tuulia!
Lämpimin terveisin psyk. esh
mieheni yritti itsaria pari viikkoa sitten , olen shokissa tapahtuneen vuosi, mutta pääkaupungin lähikuntiin ei saa apua kotiin, vaikka olen täällä yksin monen muksun kanssa, ihmetellään, kun mies sai apua kyllä, mutta itse jäätiin kuin nallit kalliolle.
Ei kuulu kenellekään kuulemma, Vantaa hoitaa Vantaan, Espåå espoon, Helsinki ei edes Helsinkiä.
Mitään briefingiä ei järjestetty, eikä järjestetä.
Pystyssä pysyn vain, koska on täydellisen pakko.
ei auttanut vaatiminen, mistä vaadin, kun sellaista tahoa ei ole. SOS-auto kiertää vain helsingin ja vantaan alueita, ei meille saakka, Vantaan rajalle 300 m.
Mielenterveystoimisto voisi antaa ensimmäisen ajan tuonne helmikuun kieppeille, mutta ensisijaisesti eivät anna, koska kuuluu mielenterveyspotilaille, ei omaisille.
Puhelinluettelon auttavat puhelimet on vain puhumista varten, miten mahdutat muksut mielipiteineen samaan luuriin.
Kriisiryhmä, joka miehelleni toimitti ja toimittaa apua ei ota vastuuta omaisista myöskään, täysin ulalla, mistä tässä tapauksessa pitäisi älytä apua hakemaan.
Tuskin TK:n 15 min. vastaanottoajalta, nappeja kyllä kirjoittaisivat ,mutta kukas hoitaa lapset , kun äiti niitä vetelee???
En muutenkaan usko muuhun kuin tilanteen purkuun puhumalla, mikään lääke ei tee tapahtunutta olemattomaksi, suorastaan toivon ,että olisi onnistunut, nyt pelkään koko ajan,mitä tapahtuu seuraavaksi.
Sama ongelma myös lapsilla, koko asiasta ei mieheni mukaan saa edes mainita, siinä sitä vaan itkeä tihrustan öisin, kun ei muutakaan voi.