Suomen kansa ei ole

antanut valtuutusta luopua maamme itsenäisyydestä.

Maamme liittäminen Euroopan Unioniin on tosiasiallisesti mitätöinyt Suomen oman valtiosäännön ja tehnyt mahdottomaksi täystyöllisyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden toteuttamisen sekä aikaisemman hyvinvointivaltion säilyttämisen.

Kun EU:lle nyt ollaan säätämässä omaa perustuslakia, tulisi suomalaisten viimeinkin herätä vallitsevaan todellisuuteen. Vaihtoehdot ovat paluu itsenäisyyteen tai epäitsenäinen, alistettu asema EU:n koillisena holhouksen alaisena rajamaakuntana.

Suomen nykyinen hallitus ja eduskunta syyllistyvät valtiopetokseen, mikäli ne hyväksyvät EU:n perustuslakiasiakirjan ja tekevät maastamme Unionin osavaltion. Mitään valtuutusta Suomen itsenäisyydestä luopumiseen Suomen kansa ei ole niille antanut.
0111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Euroskeptikko kirjoitti:

antanut valtuutusta luopua maamme itsenäisyydestä.

Maamme liittäminen Euroopan Unioniin on tosiasiallisesti mitätöinyt Suomen oman valtiosäännön ja tehnyt mahdottomaksi täystyöllisyyden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden toteuttamisen sekä aikaisemman hyvinvointivaltion säilyttämisen.

Kun EU:lle nyt ollaan säätämässä omaa perustuslakia, tulisi suomalaisten viimeinkin herätä vallitsevaan todellisuuteen. Vaihtoehdot ovat paluu itsenäisyyteen tai epäitsenäinen, alistettu asema EU:n koillisena holhouksen alaisena rajamaakuntana.

Suomen nykyinen hallitus ja eduskunta syyllistyvät valtiopetokseen, mikäli ne hyväksyvät EU:n perustuslakiasiakirjan ja tekevät maastamme Unionin osavaltion. Mitään valtuutusta Suomen itsenäisyydestä luopumiseen Suomen kansa ei ole niille antanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu