Yksin oot sinä ihminen…
kaiken keskellä yksin... Tällaiset ovat fiilikseni olleet jo vuosikausia. Masentaa, ahdistaa, mikään ei jaksa kiinnostaa, aina vain surullinen olo, myöskin levottomaksi voisin kuvailla itseäni. Tuntuu, että elän elämäni ehtoopuolta ts. kuvittelen, ettei minulle enää minkäänlaisia suunnanmuutoksia voi olla odotettavissa! Toivoisinkin, että olisin väärässä tässä asiassa ja saisin kokea vielä suurta, aitoa rakkaudentunnetta, jollaisesta ikuisesti salaa haaveilen... Elän tälläkin hetkellä avoliitossa, mutta tunnen silti olevani yksin, ei ole keskinäistä hellyyttä, ei puhuta rakkaudeta, eikä paljon muistakaan asioista, tuntuu, kuin vain olisimme yhdessä ikäänkuin paremman puutteessa! Esittäisinkin minulle erittäin tärkeän kysymyksen: Tulenko vielä kokemaan todellisen rakkauden, miehen, joka uskaltaa näyttää/kertoa tunteistansa ja jonka kanssa kokisin eloni/oloni turvalliseksi? Miehen, jonka kanssa viettäisimme laatuaikaa myös kodin ulkopuolella, esim. matkustellen ym. sosiaalista kanssakäymistä harrastaen?! Tällaista "herkkua" en juurikaan koe nykysuhteessa, arki-illat viikonloput kotisohvalla tv-ruutua tuijotellen....näin se menee)
Lisäksi suuri "murheenkryyni" on tytärtäni koskeva, on jo täysin aikuinen ikävuosiltaan, mutta tuntuu, kuin olisi vielä "lapsen" kengissä! Millaiseksi hänen elämänsä on muotutumassa, on asia, joka suuresti mietityttää ja kuluttaa voimavarojani? Seurustelee kyllä jollain muotoa, tuleekohan siitäkään koskaan valmista...Jos minua joku näissä pohdinnoissa kykenee auttamaan, kiitän kauniisti näin jo etukäteen: kiitos!
kaiken keskellä yksin... Tällaiset ovat fiilikseni olleet jo vuosikausia. Masentaa, ahdistaa, mikään ei jaksa kiinnostaa, aina vain surullinen olo, myöskin levottomaksi voisin kuvailla itseäni. Tuntuu, että elän elämäni ehtoopuolta ts. kuvittelen, ettei minulle enää minkäänlaisia suunnanmuutoksia voi olla odotettavissa! Toivoisinkin, että olisin väärässä tässä asiassa ja saisin kokea vielä suurta, aitoa rakkaudentunnetta, jollaisesta ikuisesti salaa haaveilen... Elän tälläkin hetkellä avoliitossa, mutta tunnen silti olevani yksin, ei ole keskinäistä hellyyttä, ei puhuta rakkaudeta, eikä paljon muistakaan asioista, tuntuu, kuin vain olisimme yhdessä ikäänkuin paremman puutteessa! Esittäisinkin minulle erittäin tärkeän kysymyksen: Tulenko vielä kokemaan todellisen rakkauden, miehen, joka uskaltaa näyttää/kertoa tunteistansa ja jonka kanssa kokisin eloni/oloni turvalliseksi? Miehen, jonka kanssa viettäisimme laatuaikaa myös kodin ulkopuolella, esim. matkustellen ym. sosiaalista kanssakäymistä harrastaen?! Tällaista "herkkua" en juurikaan koe nykysuhteessa, arki-illat viikonloput kotisohvalla tv-ruutua tuijotellen....näin se menee)
Lisäksi suuri "murheenkryyni" on tytärtäni koskeva, on jo täysin aikuinen ikävuosiltaan, mutta tuntuu, kuin olisi vielä "lapsen" kengissä! Millaiseksi hänen elämänsä on muotutumassa, on asia, joka suuresti mietityttää ja kuluttaa voimavarojani? Seurustelee kyllä jollain muotoa, tuleekohan siitäkään koskaan valmista...Jos minua joku näissä pohdinnoissa kykenee auttamaan, kiitän kauniisti näin jo etukäteen: kiitos!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Avomies viihtyy television ääressä ja tytär omissa riennoissaan. Keskity siis Sinä itse myös tekemään sellaisia asioita, joista itse pidät. Mikään ei estä sinua hankkimasta omaa sosiaalista elämää, tapaamasta omia ystäviäsi ja hankkimasta uusia, vaikka mies ja tytär elävätkin omalla tavallaan.
Eli tee omasta elämästäsi mukavaa.
Sellaista prinssiä ei ole näköpiirissä, joka puhuisi, halaisi ja pussaisi, veisi ulkomaanmatkoille ja kuljettaisi pippaloissa. Tämä hauskuus pitää sinun itse itsellesi järjestää ja ota sitten avomies mukaan rientoihin tai jätä kotiin, mutta älä itse jää sohvannurkkaan.
Haaveet suuresta rakkaudesta ja romantiikasta on viihteen mieleen iskostamia. Sellaiset jutut ovat aikuisten satuja. Ei ole tarkoitus että tuntisit oman elämäsi tylsäksi vain sen takia, että se ei mene niin kuin romanttisissa elokuvissa tai viihdelukemistoissa.
Todellisuudessa kenenkään elämän ei mene sillä tavalla - korkeintaan sen muutaman kuukauden ajan, kunnes pilvilinnasta joutuu laskeutumaan alas arjen portaita.