Journey

No eipä ihme, ettei mielleyhtymä Queeniin ollut kovin kaukaa haettu. Tuottajalla on melkoinen vaikutus bändin soundiin.

alkup2 kirjoitti:

No eipä ihme, ettei mielleyhtymä Queeniin ollut kovin kaukaa haettu. Tuottajalla on melkoinen vaikutus bändin soundiin.

Journey jatkoi Queenin linjoilla myös vaihtamalla Roy Thomas Bakerin Mike Stoneen

Stonen tuottamista albumeista tosin hyviä ei ole kuin se ensimmäinen eli Escape, sitten taso romahti, Frontiers ja Raised on radio ovatkin aika hirveitä ja Journeystä tulikin jonkinlainen AORn parjatuin ilmentymä

nyt kuitenkaan kirjoitti:

Journey jatkoi Queenin linjoilla myös vaihtamalla Roy Thomas Bakerin Mike Stoneen

Stonen tuottamista albumeista tosin hyviä ei ole kuin se ensimmäinen eli Escape, sitten taso romahti, Frontiers ja Raised on radio ovatkin aika hirveitä ja Journeystä tulikin jonkinlainen AORn parjatuin ilmentymä

Lue lisää

"Journey jatkoi Queenin linjoilla myös vaihtamalla Roy Thomas Bakerin Mike Stoneen"

Bakerin jälkeen tuli "Depature"-albumille tuottajiksi Geoff Workmann ja Kevin Elson. "Departure" on vielä aika Queen-soundista tavaraa mutta kyllä "Escape" menee sitten jo puhtaasti tuohon parjattuun AOR-keskitie-AM-radiorockiin vaikka Stone olikin tuottajana Kevin Elsonin kanssa. Ei silti "Escape" on loistava albumi heti ensiraidasta "Don´t Stop Believin" alkaen.

Stone tuotti myös "Frotiersin" yhdessä Elsonin kanssa mutta "Raised On Radion" kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Sen tuotti vokalisti Steve Perry.

journeyn infinity levylle. ostettu älpeenä aikoinaan joskus seiskytluvun lopulla ja vieläkin pöyrähtää silloin tällöin lautasella. todellista paatoksellista ja suurella sydämmellä tehtyä rockia. suosittelut.

"Styxin mikstuura väkevää hard rockia ja perin erilaisia, yllätyksellisiäkin elementtejä, on tuonut monelle mieleen brittibändi Queenin – eikä syyttä. Tämä on amerikkalaista rock-oopperaa."

http://fin.mp3lizard.com/levyarvostelut/141.cfm


"Styxiä on kutsuttu USA:n Queeniksi, eikä syyttä."

http://javu.kapsi.fi/inferno/index.php?topic=1445.0


"Young, DeYoung and Shaw all compose, and while the music's nothing to speak of (if you've heard Yes and Queen, you've heard it all)"

http://www.rollingstone.com/artists/styx/albums/album/103504/review/5945211/pieces_of_eight

Kyseisen yhtyeen tuotantoa on siis mm. Riki Sorsan suomeksi tulkitsema Joki (Kaukaa taas palaan joelle kerran...).

Muita biisejä en yhtyeeltä tiedäkään, täytyypä joskus kuunnella tarkemmin. Sen kuitenkin tiedän, että kuten Queen ei aikanaan (eikä ilmeisesti nykyäänkään ilman Freddie Mercurya) ole ollut Suomessa kovinkaan suosittu, ei ole tämäkään yhtye.

"Ehkä eniten Queeniä muistuttanut jenkkiyhtye oli kuitenkin Styx"

Tästä voi olla vain samaa mieltä, musiikkityyliltään Styx oli lähellä Queeniä varsinkin sen jälkeen kun Tommy Shaw tuli bändiin toiseksi vahvaksi biisintekijäksi 70-luvun puolivälin jälkeen Dennis DeYoungin rinnalle.

Soundiltaan bändi oli taas kyllä aivan persoonallinen oma lukunsa eikä ehkä siinä niinkään lähellä Queeniä. Tämä taas saattoi johtua siitä että bändi tuotti pääosin itse kaikki menestysalbuminsa 70-luvun puolivälin jälkeen aina vuoteen 1983 asti (Kilroy Was Here).

Unohdit listastasi toisenkin Styxin multiplatina-albumin "Cornerstone" 1979 joka sisälsi AOR-hitit "Babe" ja Riki Sorsan suomeksi tekemän "Boat On The River" josta Sammy tuossa jo mainitsikin.

Sammy who was low kirjoitti:

Kyseisen yhtyeen tuotantoa on siis mm. Riki Sorsan suomeksi tulkitsema Joki (Kaukaa taas palaan joelle kerran...).

Muita biisejä en yhtyeeltä tiedäkään, täytyypä joskus kuunnella tarkemmin. Sen kuitenkin tiedän, että kuten Queen ei aikanaan (eikä ilmeisesti nykyäänkään ilman Freddie Mercurya) ole ollut Suomessa kovinkaan suosittu, ei ole tämäkään yhtye.

Lue lisää

"Sen kuitenkin tiedän, että kuten Queen ei aikanaan (eikä ilmeisesti nykyäänkään ilman Freddie Mercurya) ole ollut Suomessa kovinkaan suosittu, ei ole tämäkään yhtye."

Suomessa ei ymmärretty kyseisten bändien huippuaikoina vielä hyvän musiikin päälle... ainakaan suuremmassa määrin :)

Täällähän kuunneltiin silloin Punkia, Rockabillyä, Discoa ja "vakavaa" Progea...

Styxiin kannataa aloittaa tutustuminen levyistä "Pieces Of Eight" 1978, "Cornerstone" 1979 ja "Paradise Theatre" 1981. Noilla kolmella levyllä tiivistyy mun mielestä se Styxin musiikillisesti paras jakso...

Jazz... kirjoitti:

"Ehkä eniten Queeniä muistuttanut jenkkiyhtye oli kuitenkin Styx"

Tästä voi olla vain samaa mieltä, musiikkityyliltään Styx oli lähellä Queeniä varsinkin sen jälkeen kun Tommy Shaw tuli bändiin toiseksi vahvaksi biisintekijäksi 70-luvun puolivälin jälkeen Dennis DeYoungin rinnalle.

Soundiltaan bändi oli taas kyllä aivan persoonallinen oma lukunsa eikä ehkä siinä niinkään lähellä Queeniä. Tämä taas saattoi johtua siitä että bändi tuotti pääosin itse kaikki menestysalbuminsa 70-luvun puolivälin jälkeen aina vuoteen 1983 asti (Kilroy Was Here).

Unohdit listastasi toisenkin Styxin multiplatina-albumin "Cornerstone" 1979 joka sisälsi AOR-hitit "Babe" ja Riki Sorsan suomeksi tekemän "Boat On The River" josta Sammy tuossa jo mainitsikin.

Lue lisää

Jätin sen tarkoituksella pois, koska Styxiin tutustumista ei kannata aloittaa ko. levystä, joka oli bändin huippukauden 1976-1983 heikoin.

Cornerstone on tavallaan Styxin Hot Space, jolla bändi muutti tyylinsä progehardrockista imelään AOR:ään. Levun koko A-puoli on tosi imelää poppia, vaikka levyn kaikkein imelin tekele 'First time' löytyykin b-puolelta.

Paradise Theatrella bändi otti askeleen taaksepäin ja teki jälleen kunnollisen proge-pop-hardrock levyn.

Kilroy was here oli sitten se toinen Styxin Hot Space discokokeiluineen, mutta jopa parjattu ja haukuttu Kilroy on kokonaisuutena paljon parempi levy kuin Cornerstone.

one vision kirjoitti:

Jätin sen tarkoituksella pois, koska Styxiin tutustumista ei kannata aloittaa ko. levystä, joka oli bändin huippukauden 1976-1983 heikoin.

Cornerstone on tavallaan Styxin Hot Space, jolla bändi muutti tyylinsä progehardrockista imelään AOR:ään. Levun koko A-puoli on tosi imelää poppia, vaikka levyn kaikkein imelin tekele 'First time' löytyykin b-puolelta.

Paradise Theatrella bändi otti askeleen taaksepäin ja teki jälleen kunnollisen proge-pop-hardrock levyn.

Kilroy was here oli sitten se toinen Styxin Hot Space discokokeiluineen, mutta jopa parjattu ja haukuttu Kilroy on kokonaisuutena paljon parempi levy kuin Cornerstone.

Lue lisää

"Cornerstone on tavallaan Styxin Hot Space, jolla bändi muutti tyylinsä progehardrockista imelään AOR:ään."

Muutos tapahtui kylläkin jo osittain "The Grand Illusion" levyllä ja selkeää AOR:ää kuultiin sitten jo "Pieces Of Eight" albumilta alkaen. "Cornerstone" ei ollut tämän tyylisuunnan muutoksen alku vaan selkeä jatkumo ja menestyksekäs sellainen myyntiluvuiltaan ja singlemenestykseltään. "Babe" sinkku oli bändin ensimmäinen kultasingle jenkeissä.

Tämän tyylin muutoksen voi ajoittaa selkeästi myös Tommy Shawn saapumiseen bändiin...

"Paradise Theatrella bändi otti askeleen taaksepäin ja teki jälleen kunnollisen proge-pop-hardrock levyn."

Itse asiassa "Paradise Theatre" on täysin samaa jatkumoa edellisten levyjen AOR-linjaan vaikka osittaisena "teemalevynä" hieman rokkaavampi olikin. Progea levyltä saa hakea kylläkin suurennuslasin kanssa :)

"Kilroy was here oli sitten se toinen Styxin Hot Space discokokeiluineen, mutta jopa parjattu ja haukuttu Kilroy on kokonaisuutena paljon parempi levy kuin Cornerstone."

Näin ei toki ollut ostavan yleisön mielestä (Cornerstone myi tuplasti enemmän kuin Kilroy) eikä itse bändikään ollut Kilroyhin tyytyväinen, osasyynä lienee ollut se että se oli lähinnä DeYoungin ideoima puhdas teemalevy, jota muu bändi ei täysin tukenut. Ei sinänsä ihme että bändi tuon levyn jälkeen käytännössä hajosi ja koottiin uudelleen 1990, aluksi ilman Tommy Shaw:ta.

Jazz... kirjoitti:

"Cornerstone on tavallaan Styxin Hot Space, jolla bändi muutti tyylinsä progehardrockista imelään AOR:ään."

Muutos tapahtui kylläkin jo osittain "The Grand Illusion" levyllä ja selkeää AOR:ää kuultiin sitten jo "Pieces Of Eight" albumilta alkaen. "Cornerstone" ei ollut tämän tyylisuunnan muutoksen alku vaan selkeä jatkumo ja menestyksekäs sellainen myyntiluvuiltaan ja singlemenestykseltään. "Babe" sinkku oli bändin ensimmäinen kultasingle jenkeissä.

Tämän tyylin muutoksen voi ajoittaa selkeästi myös Tommy Shawn saapumiseen bändiin...

"Paradise Theatrella bändi otti askeleen taaksepäin ja teki jälleen kunnollisen proge-pop-hardrock levyn."

Itse asiassa "Paradise Theatre" on täysin samaa jatkumoa edellisten levyjen AOR-linjaan vaikka osittaisena "teemalevynä" hieman rokkaavampi olikin. Progea levyltä saa hakea kylläkin suurennuslasin kanssa :)

"Kilroy was here oli sitten se toinen Styxin Hot Space discokokeiluineen, mutta jopa parjattu ja haukuttu Kilroy on kokonaisuutena paljon parempi levy kuin Cornerstone."

Näin ei toki ollut ostavan yleisön mielestä (Cornerstone myi tuplasti enemmän kuin Kilroy) eikä itse bändikään ollut Kilroyhin tyytyväinen, osasyynä lienee ollut se että se oli lähinnä DeYoungin ideoima puhdas teemalevy, jota muu bändi ei täysin tukenut. Ei sinänsä ihme että bändi tuon levyn jälkeen käytännössä hajosi ja koottiin uudelleen 1990, aluksi ilman Tommy Shaw:ta.

Lue lisää

Että moni jenkkibändi, mukaanlukien edellämainitut Styx ja Journey muuttuivat alunperin musiikillisesti kunnianhimoisesta tyylistä läpikaupalliseen AOR-lässytykseen.

Journeyn Steve Perry-kauden kolme viimeistä levyä olivat toinen toistaan siirappisempia, sävellyskrediittejä tutkiessa huomaa Steve Perryn vaikutuksen lisääntyneen loppua kohti. Parhaat biisit oli kyllä tehnyt Neal Schon.

Sama juttu Styxin kanssa, Babe on kyllä niin siirappinen pläjäys että insuliiniruiske vaaditaan sen kuunteluun.

Queen kyllä piti oman linjansa alusta loppuun, lopuksi katson Freddien kuoleman.

Jännä ilmiö sinänsä, että Journey, Styx ja Queenin rippeet ovat kasanneet rivinsä uudelleen. Nykyaikana bändit eivät osaa enää arvokkasti hajota.

rampe ja naukkis kirjoitti:

Että moni jenkkibändi, mukaanlukien edellämainitut Styx ja Journey muuttuivat alunperin musiikillisesti kunnianhimoisesta tyylistä läpikaupalliseen AOR-lässytykseen.

Journeyn Steve Perry-kauden kolme viimeistä levyä olivat toinen toistaan siirappisempia, sävellyskrediittejä tutkiessa huomaa Steve Perryn vaikutuksen lisääntyneen loppua kohti. Parhaat biisit oli kyllä tehnyt Neal Schon.

Sama juttu Styxin kanssa, Babe on kyllä niin siirappinen pläjäys että insuliiniruiske vaaditaan sen kuunteluun.

Queen kyllä piti oman linjansa alusta loppuun, lopuksi katson Freddien kuoleman.

Jännä ilmiö sinänsä, että Journey, Styx ja Queenin rippeet ovat kasanneet rivinsä uudelleen. Nykyaikana bändit eivät osaa enää arvokkasti hajota.

Lue lisää

"Queen kyllä piti oman linjansa alusta loppuun"

Pitikö? AKOM on kyllä aika varman päälle pelattu pop-albumi. Eikä jäänyt AOR:kaan Queenille täysin vieraaksi rockin muodoksi viimeisillä albumeilla. TATDOOL tosin on yksi parhaita AOR-biisejä ikinä, mutta One Year Of Lovesta tai My Baby Does Mestä en voi sanoa samaa. :)

"Nykyaikana bändit eivät osaa enää arvokkasti hajota."

Samaa mieltä. Spinal Tapkin on tekemässä taas come backia. :D Mutta se kai kuuluu ajan henkeen...

"Oon yllättynyt kun Queenin palstalla keskustellaan Journeystä mutta mikäs ettei?"

***

Hieno bändi tosiaankin ja jaksaa yha. Journey, päinvastaisesti kuin Queen, on valinnut linjan, jolla se pyrkii jatkamaan uraa laulajalla, joka kuulostaa mahdollisimman lähelle Steve Perryä. Ainakin Steve Augerin ja nykyisen laulajan Arnel Pinedan kohdalla on siinä missiossa melko hyvin onnistuttu, vaikkei kukaan koskaan Perryn saappaita pystykään täyttämään. On myös myönnettävä, että itse tykkäsin enemmänkin edellisen solistin Jeff Scott Soton personaallisemmista tulkinnoista - harmi vaan että hänen aikansa jäi noin lyhkäseksi.

Bad Co. kirjoitti:

"Oon yllättynyt kun Queenin palstalla keskustellaan Journeystä mutta mikäs ettei?"

***

Hieno bändi tosiaankin ja jaksaa yha. Journey, päinvastaisesti kuin Queen, on valinnut linjan, jolla se pyrkii jatkamaan uraa laulajalla, joka kuulostaa mahdollisimman lähelle Steve Perryä. Ainakin Steve Augerin ja nykyisen laulajan Arnel Pinedan kohdalla on siinä missiossa melko hyvin onnistuttu, vaikkei kukaan koskaan Perryn saappaita pystykään täyttämään. On myös myönnettävä, että itse tykkäsin enemmänkin edellisen solistin Jeff Scott Soton personaallisemmista tulkinnoista - harmi vaan että hänen aikansa jäi noin lyhkäseksi.

Lue lisää

Brian May muuten otti kantaa Roadrunner Recordsin sivulla Journeyn laulajavaihdoksiin Jeff Scott Soton osalta. Scott on vissiin Mayn tuttuja ainakin kommenttien sävyn perusteella?

http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=74687

Brian muuten tunnistaa bändien yhteisen probleemin entisten persoonallisten laulajien jäljiltä ja kehuu Perryä sanoin : a truly luminous singer, in my opinion — a voice in a million.
Ja Neal Schonkin kuuluu Brianin kaveripiiriin mutta kukas ei kuuluisi. Brianilla on vissiin enemmän kavereita musiikkibisneksessä kuin kellään muulla :-)

Journey-fan kirjoitti:

Brian May muuten otti kantaa Roadrunner Recordsin sivulla Journeyn laulajavaihdoksiin Jeff Scott Soton osalta. Scott on vissiin Mayn tuttuja ainakin kommenttien sävyn perusteella?

http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=74687

Brian muuten tunnistaa bändien yhteisen probleemin entisten persoonallisten laulajien jäljiltä ja kehuu Perryä sanoin : a truly luminous singer, in my opinion — a voice in a million.
Ja Neal Schonkin kuuluu Brianin kaveripiiriin mutta kukas ei kuuluisi. Brianilla on vissiin enemmän kavereita musiikkibisneksessä kuin kellään muulla :-)

Lue lisää

"Scott on vissiin Mayn tuttuja ainakin kommenttien sävyn perusteella?"

Näyttäisivät Brian ja Jeff Scott Soto olevan tuttuja jo vuodesta 2000 alkaen. Wikissä oli seuraavaa Soton sivulla :

"One of Jeff's most interesting invitations resulted from Jeff's performance at the 2000 annual Queen convention in the UK. Jeff had been in contact with Brian May’s representative at one point, and had forwarded some songs to Brian. A personal letter from Brian had followed, praising Jeff’s work, and offering the nicety that perhaps they would work together one day. Little did Brian May know that this forecast would come to fruition little over a month later! Jeff attended the Queen convention, where he performed “Dragon Attack” with Brian. Since that first meeting, Jeff and Brian May have become friends, and Jeff has furthered his reputation among Queen fans with a series of appearances with the SAS Band (Spike’s All Stars), Queen sideman Spike Edney’s band"

http://en.wikipedia.org/wiki/Jeff_Scott_Soto

Steve Perryn laulusoundia ei voi itsekään kuin kehua. Persoonallinen tenori, mutta toisaalta kuten nuo korvaavat vokalistit ovat Journeyssä näyttäneet, ei aivan korvaamaton. Tämä viimeisin "löytö" Arnel Pineda nimittäin on kylläkin "häiritsevän" lähellä Perryn äänensävyjä :)

Toisaalta Perryn korvatakseen olisi oltava myös ensiluokkainen biisinikkari ja tuottaja ja siihen esimerkiksi Augerista ei ollut.