Tällä sivustolla ei ole kukaan keksinyt jutun juurta Timo Hännikäisen teoksesta ilman. Komeasti ovat yksinäiset ja saamattomat miehet tulleet yleisen tietoisuuteen. Hännikäinen on saanut julkisuutta teokselleen mm. Teevee ykkösen Voimala-ohjelmassa.
Hän oli saanut omien sanojensa mukaan virikkeen teokselleen kun hän oli ollut ilman seksiä 4 vuotta. Minä kuitenkin uskon, että hän on ollut pidempään ilman seksiä kuin 4 vuotta. Veikkaisin että, hän ei ole ollut koskaan naisen kanssa sillä lailla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tällä palstalla haukataan niitä naisia, jota ovat seksittäneet liian monien miesten kanssa - ja miehiä, jotka ovat seksittäneet liian harvojen naisten kanssa.
Jos nainen on ollut useamman kuin kahden kanssa, hän on huora.
Jos mies ei ole ollut vähintään 10 kanssa viimeisen vuoden aikana, hän on tuhkamuna.
Vaikea yhtälö.
Siis aina ainakin 90 % suomalaisista avioliitoista solmitaan huorien ja tuhkamunien kesken.
Heh-heh, kun Juicekin kupsahti, niin saiskohan vaikka Epuilta luovan kappaleen "Huora ja tuhkamuna" :-).