SAK:lla paljon

esim. se, että väki lähtisi aiemmin eläkkeelle, jos eläkeikää nostetaan. Eihän se niin mene, Lauri Ihalainen. Työnantajan edustajana tiedän, että vanhoja irtisanotaan silloin kun tiedetään heidän pääsevän eläkeputkeen. Jos eläkeputki alkaisi nykyistä 2 vuotta myöhemmin, työnantaja ei irtisanoisi näitä vanhahkoja työntekijöitään ennenkuin vasta 2 vuotta myöhemmin.

SAK:lla pitäisi olla enemmän tietoa todellisesta yritystoiminnasta. Ihalainen puhui roskaa TV:ssä.
3120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mitä ihalainen meinasi että ihmiset lähtee ihan samaan aikaan kuin nytkin, mutta LAKIMUUTOKSEN JÄLKEEN se on AIKAISEMMIN. enkä jaksa uskoa että ne lähtee että duuni ei maistu vaan että fysiikka ei kestä.

Äänestä
  • ..ei nykyisin tarvita mitään fysiikkaa kun kaikki työ tehdään koneilla toista se oli ennen ja eläkkeelle pääsi tasan tarkkaan 65 vuotiaana jos halusi.

    Nykyisin ajetaan autoilla ja kaikilla muilla kulkupeleillä ettei vain rasiteta itseään ja tekee näin vain karhun palveluksen itselle voi,voi kun ei jaksa on tuttua puhetta mutta kyllä sitten jaksetaan kun kaljoille päästään.

    Kyllä fysiikka kestää kun vain viitsii sitä edes vähän hoitaa mutta ei kun ei mutta sitten kun lääkäri sanoo,että jos et ala liikkumaan niin hukka perii se vain taitaa olla liian myöhäistä ainakin joillekkin.

    Äänestä

  • Töitä 50 vuotta kirjoitti:

    ..ei nykyisin tarvita mitään fysiikkaa kun kaikki työ tehdään koneilla toista se oli ennen ja eläkkeelle pääsi tasan tarkkaan 65 vuotiaana jos halusi.

    Nykyisin ajetaan autoilla ja kaikilla muilla kulkupeleillä ettei vain rasiteta itseään ja tekee näin vain karhun palveluksen itselle voi,voi kun ei jaksa on tuttua puhetta mutta kyllä sitten jaksetaan kun kaljoille päästään.

    Kyllä fysiikka kestää kun vain viitsii sitä edes vähän hoitaa mutta ei kun ei mutta sitten kun lääkäri sanoo,että jos et ala liikkumaan niin hukka perii se vain taitaa olla liian myöhäistä ainakin joillekkin.

    en tiedä millaista perseen puudutus duunia sinä teet, mutta itse, kuten niin moni muukin suomessa, teen ihan suoraa ruumiillista työtä. tiedätkö sen legendan kun tullaan töistä väsyneinä kotiin??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vääriä väitteitä kirjoitti:

esim. se, että väki lähtisi aiemmin eläkkeelle, jos eläkeikää nostetaan. Eihän se niin mene, Lauri Ihalainen. Työnantajan edustajana tiedän, että vanhoja irtisanotaan silloin kun tiedetään heidän pääsevän eläkeputkeen. Jos eläkeputki alkaisi nykyistä 2 vuotta myöhemmin, työnantaja ei irtisanoisi näitä vanhahkoja työntekijöitään ennenkuin vasta 2 vuotta myöhemmin.

SAK:lla pitäisi olla enemmän tietoa todellisesta yritystoiminnasta. Ihalainen puhui roskaa TV:ssä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu