Moi
olen hankkimassa chinchillaa, ja kyselisin tarviiko hankkia kahta chinchilla vai pärjääkö se yksikseen?
PS. hankkisin kaksi mutta mynnissä ei ole kuin yksi
pitääkö chinchilloija hankkia kaksi?
5
2053
Vastaukset 5
- aina kaunihimpi.
Chinchilla kyllä pärjää ilman lajitoveria, jos teillä on paljon aikaa seurustella sen kanssa ja järjestätte muita virikkeitä. Mutta chinchilla on kuitenkin laumaeläin, jotenka kyllähän se olisi chillalle kivempi kun olisi kaveri. Paras yhdistelmä on naaras leikattu uros, samaa sukupuolta keskenään olevia chilloja en yhdistäisi (suuri riski etteivät tule toimeen, tällaisissa yhdistelmissä on jopa käynyt niin, että toinen chilla tappanut toisen), naarasta ja leikkaamatonta urosta en myöskään yhdistäisi, koska silloin naaras olsi lähes jatkuvasti tiineenä (raskasta naaraalle) ja jos ei tiedä eläinten sukutauluja se on todella vastuutonta, koska eläinten suvussa saattaa olla perinnöllisiä sairauksia yms. Toki voi ottaa kaksi chinchillaa ja laittaa vierekkäisiin häkkeihin, näin niillä on myös seuraa toisistaan.
Mitä taroitat silllä, että myynnissä on vain yksi chinchilla? Kasvattajiin voi ottaa yhteyttä ja esim. chinchilla palstalla on tällä hetkellä melko paljon myytäviä eläimiä. - sieni__
ei niitä välttämättä kahta tarvi olla vaikka kaksisin aina parempi :) itselläni olisi reilu kuusi vuotias chinchilla uros tuossa myytävänä muuttuneen elämäntilanteen vuoksi,se ainakin on ollut yksin aina eikä se kaveria ole kaipaillut kun on niin kesy :) mukaan tulisi häkki muut tarvikkeet koko hinta olisi 150 euroa :) jos kiinnostaa niin soita ihmeessä! asun jyväskylässä joten nouto täältä ellet satu lähellä asumaan. puh. 0449498905
- itte kertoi
ettei tartte kaverii..? Vai miten sait selville?
- tsinkku
itte kertoi kirjoitti:
ettei tartte kaverii..? Vai miten sait selville?
Itselläni on useita chinchilloja ja voin sanoa, että kaksin aina parempi. Hyvin harva yksilö ei pidä lajitoverista joko samassa häkissä (esim. kastroitu uros ja naaras) tai viereisissä häkeissä. Ihminen ei kuitenkaan koskaan korvaa saman lajin edustajan tuomaa seuraa ja turvaa. Joillekkin aikuisille uroksille voi koittaa myös yhdistää saman sukupuolen pentua, jonka aikuiset yleensä hyväksyvät todella hyvin, varsinkin jos taloudessa ei ole muita chinchilloja. Aina on kuitenkin oltava valmis erottamaan chinchilla pariskunta, jos jotain ongelmia ilmenee, sukupuolesta riippumatta.
- A
tsinkku kirjoitti:
Itselläni on useita chinchilloja ja voin sanoa, että kaksin aina parempi. Hyvin harva yksilö ei pidä lajitoverista joko samassa häkissä (esim. kastroitu uros ja naaras) tai viereisissä häkeissä. Ihminen ei kuitenkaan koskaan korvaa saman lajin edustajan tuomaa seuraa ja turvaa. Joillekkin aikuisille uroksille voi koittaa myös yhdistää saman sukupuolen pentua, jonka aikuiset yleensä hyväksyvät todella hyvin, varsinkin jos taloudessa ei ole muita chinchilloja. Aina on kuitenkin oltava valmis erottamaan chinchilla pariskunta, jos jotain ongelmia ilmenee, sukupuolesta riippumatta.
Yhdyn edellä olevien mielipiteisiin. Minulla on ollut kaksi yksinelävää chinchillaa (tällä hetkellä enää toinen) ja seurankipeys on näillä eläimillä niin suurta, että ehdottomasti suosittelen pariskuntaa. Etenkin näin vanhemmalla iällä chinchilla kaipaisi koko ajan huomiota ja odottaa vain seuranpitäjää häkissään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681105
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23933Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65885Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126860- 134817
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20770- 57766
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27741- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6633- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129609Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12579