Luulenpa, että minulla on useita kohtalotovereita. Minä nimittäin uskottelen itselleni uudestaan ja uudestaan, että nyt juon kohtuudella, mutta todellisuudessa ryyppään itseni kaatokänniin lähes joka kerta, kun vain aloitan kupin nostelun. Raittius tuntuu kuitenkin ahdistavalta vaihtoehdolta. Tuntuu, että olisi epäreilua, jos ei enää voisikaan notkua baareissa tapaamassa ihmisiä. Niinpä päätän vähentää juomistani, mutta pian olen taas samoissa promillelukemissa kuin ennenkin. Ehkäpä raittius ei olisikaan niin karmea vaihtoehto?
Kommentteja raittiudesta
Shaniana
4323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juomattomuus ei todellakaan ole mikään karmea vaihtoehto.
Karmeaa on pitkällä juomauralla eteen tuleva elämä, kun kaikki on jatkuvasti yhtä shittiä; mielialat, jaksaminen, aloittellisuus, ajattelu, vointi, krapulat, tönkkökännit, ja on onnistunut saamaan suunnilleen kaikki asiansa solmuun.
Alat olemaan valinnan edessä.
Jonkunlainen valinta pitäisi kyllä tehdä. Pelkään vain, että päädyn vielä todella syvälle ennen kuin tajuan, ettei itse asiassa ole olemassakaan muita vaihtoehtoja kuin raittius. Kuinkakohan alas sitä täytyy vajota, jotta alkaa pyrkiä takaisin ylöspäin...?
haluat pyrkiä ylöspäin. Silloin olet pohjalla, kun olet valmis tekemään mitä tahansa päästäksesi eroon alkoholista. Mieti, kuinka pitkä matka sinulla sinne on.
Mitä kaikkea olet valmis menettämään lopettamatta juomista? Auton, ajokortin, asunnon, aviopuolison, ammatin, ystävät, sukulaiset, työt, ruumiillisen terveyden, mielenterveyden,....
Mitä olet valmis ottamaan vastaan jatkaaksesi juomista? Vapausrangaistuksen, mielisairaalan, läheistesi epätoivon, ympäristön säälin, oman itsehalveksuntasi, korvikeaineet...
Tunnistan tuon "olisi epäreilua, jos ei enää voisikaan notkua baareissa tapaamassa ihmisiä" -tunteen. Tunnet että jäisit jostakin paitsi, jos baareissa ei voisikaan käydä. Tai voisihan sinne mennä vaikka kahville tai limulasin kanssa juttelemaan, mutta ei se olisi kumminkaan ihan sama asia..?
Ajattelin samalla tavalla vuosien ajan. En juonut koskaan yksin kotona, vaan baareihin piti päästä "tutustumaan ihmisiin", "nauttimaan hyvistä keskusteluista" jne. Todellisuudessa hain vain oikeutusta liialliselle juomiselleni, jonka takia olin jatkuvasti monenlaisissa vaikeuksissa. Nyt hiljattain, raitistumisen myötä olen tajunnut, missä määrin kusetin itseäni vuosien ajan.
Montako kestävää ihmissuhdetta noiden baariseurustelujen ansiosta on syntynyt? Moniko siellä kohdatuista ihmisistä on oikeasti kiinnostunut muusta kuin siitä, ettei viina pääse loppumaan? Suurin osa niistä "henkevistä keskusteluista" oli todellisuudessa vain paskanjauhantaa, humalaisten näppäryyksiä ja samojen asioiden jankkaamista. Juttujen tason voi tarkistaa menemällä samoihin tilanteisiin selvin päin, vaikkapa sen limulasin kanssa.
Jos on rehellinen itselleen, niin loppujen lopuksi ainoa syy lähteä baariin kerta toisensa jälkeen on viina itsessään. Raittiiden seura saattaa jopa kammoksuttaa; paljon kivempaa on lähteä baariin hakemaan hyväksyntää samankaltaisten ihmisten parista. On helppoa painaa taka-alalle se jossain mielen sopukoissa kuiskiva ääni siitä, että "juonkohan minä liikaa"?