"Tammisaaren Pohjan sillalle asennetaan maaliskuussa järjestelmä, jonka tarkoitus on pitää tienpinta sulana automaattisesti.
Destian eli entisen tielaitoksen kehittämä järjestelmä seuraa säätä tienpinnassa reaaliaikaisesti. Kun lämpötila laskee, järjestelmän suuttimet levittävät juuri oikean määrän liukkauden torjumiseen tarkoitettua liuosta tien pinnalle.
Jos kokemukset Tammisaaresta ovat positiivisia, järjestelmää voidaan Destian mukaan kokeilla myös muualla Suomessa. Hyödyllisiä paikkoja voisivat olla esimerkiksi tunnelien suut, moottoriteiden rampit sekä ostoskeskusten parkkialueet.
Pohjan sillan asennustöiden on määrä valmistua viikon kuluttua perjantaina"
Olipa kaunis ilmaisu "suuttimet levittävät juuri oikean määrän liukkauden torjumiseen tarkoitettua liuosta" SUOLAPASKAA SE ON KÄYTÄNNÖSSÄ
Kyllän kaikkeen hömppään laitetaan veronmaksajien rahoja.
Olipa kauniisti ilmaistu
Minä vaan
3
440
Vastaukset
- uutta teknologiaa
Tällä tavoin saadaan sumutettua kansalaisia että
suolaa kuluisi muka vähemmän. Ihan saletisti siellä ajaa suola-auto aivan normaalia tahtia niinkuin ennenkin.- Sohvatiikeri
Onko se nyt niin herkkää, että mereenkään ei saa suolaa laittaa?
- ja joo
Toivottavasti tästä koituu edes pari kolme suola-auton kuljettajan lomauttamista. Kerrankin olisi jotain konkreettista hyötyä. Yhtä hyödyllinen ammatti kun tuo jo unohdettu katuvalojen katselija.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4311943Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2021642Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1841452- 1091451
- 451086
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit01080Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!124998- 63986
Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s96958Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32916