Vaaliennusteita

Täältä löytyy monenmoista ennustetta vuoden 2011 Eduskuntavaaleihin - mutta vain yhden puolueen hurjasta noususta ollaan varmoja.

http://www.google.fi/search?hl=fi&q=perussuomalaiset 2011&btnG=Hae&meta=
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Soinin hallitus 2011 - mistä kumppanit ja ministerit?


Tällä hetkellä perussuomalaiset ja Soini elävät vahvassa nosteessa. Kenttäväki on varma jättivoitosta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Mielenkiintoista on pohtia mitä tapahtuu, jos perussuomalaisista tulee suurin puolue. Mahdollistahan se toki on, joskaan ei kovin uskottavaa. Soinista siis voi tulla pääministeri. Mitä sitten tapahtuu?

Vuoden 2011 eduskuntavaalien voittajaksi ja suurimmaksi puolueeksi noussut PS on ongelman edessä. Voittajan on muodostettava hallitus, ja otettava vastuu kantaakseen. Hallituksen muodostamiseen järkevällä tasolla tarvitaan muita puolueita ja omasta porukasta päteviä ministereitä.

Mistä niitä hallituskumppaneita löytyy? Kaikki potentiaaliset kumppanit on haukuttu pystyyn, ja siltoja on poltettu joka suunnalla. Vihervasemmisto, kukkahattutädit sun muu roskaväki on suututettu vuosien saatossa siihen malliin ettei heistä kumppaneiksi ole. RKP siirtyy vuorenvarmasti oppositioon, sillä niin kova on perussuomalaisten viha tuota puoluetta kohtaan ollut vuosikausia.

On vaikea kuvitella tilannetta, jossa ministeri Thors ja ministeri Halla-aho olisivat ministereitä samassa hallituksessa. Eikö näin ole?

Keskusta siirtyy varmasti oppistioon, koska se on perussuomalsiten tämänhetkisen näkemyksen mukaan kutistunut pienpuolueeksi, puolueeksi josta väki on nimenomaan perussuomalaisiin loikannut. Keskustaa painaa erittäin pitkä hallitusvastuu, joten oppositio on luonteva valinta.

Entä demarit? Heillekin perussuomalaiset povaavat jyrkkää alamäkeä Jutta Urpilaisen ansiosta tai hänestä riippumatta. Jäljelle jää kokoomus, joka ilmeisesti noissa vaaleissa on se niukasti toiseksi suurin puolue. Kokoomuksesta löytyy tahoja, jota ovat jossain määrin lähellä perussuomalaisia, ja yhteistyö kokoomuksen kanssa on teoriassa siis mahdollista.

Soini ilmeisesti muodostaa hallituksensa kokoomukseen tukeutuen. Perusuomalaiset ja Kokoomus eivät kuitenkaan välttämättä saa enemmistöä eduskunnassa, joten apupuolueita tai apupuoluetta tarvitaan. Vaan kun sillat on poltettu, niin mistä apupuolueita löytyy? Luulisin ettei mistään.

Tässä on nyt tarkasteltu ongelmista pienimpiä. Se suurin ongelma nostetaan esiin nyt; perussuomalaiset vastustavat Euroopan Unionia, ja Soini on luvannut antaa puolueestaan hatkat jokaiselle joka kannattaa Lissabonin sopimusta. Miten käytännössä voi toimia tilanne, jossa EU-maan, siis Suomen, pääministeri vastustaa Euroopan Unionin jäsenyyttä, Brysseliä ja Lissabonin sopimusta, ja ainoa potentiaalinen hallituskumppani kokoomus taas on erittäin vahvasti EU-mielinen?

Entä mistä Soini löytää oman puolueensa pätevät ministeri hallitukseensa? Siinäkin riittää pähkäilemistä, enemmänkin kuin riittämiin.

Jos perussuomalaisten usko omaan mahtavaan vaalivoittoonsa toteutuu, ovat he melkoisessa nesteessä. Heidän itsensä kannalta olisi edullisempaa saada vain kohtuuvoitto, joka tekisi Soinista ministerin.

Aikaa vaaleihin on todella paljon, ja kannatusluvut ehtivät vielä heilahdella suuntaan jos toiseenkin. Silti on pidettävä mahdollisena perussuomalaisten murskavoittoa, joka sitten johtaa edellä kuvaamiini ongelmiin. Pahoihin ongelmiin, ja lähes umpikujaan, paradoksiin jota he eivät kykene ratkaisemaan.

Vihapuolueena toimiminen kannattaisi lopettaa mahdollisimman pian. Siten, teoriassa, poltetut sillat voitaisiin pioneerirakenteilla korjata, ja Soinin hallitukseen löytyisi joistain puolueista yhteistyökumppaneita. Nykyinen meno kyllä jättää potentiaalisen jättivoittajan täysin yksin - ja silloin edessä on totaalinen romahdus.

Luultavasti peruspersu ei edes pohdi tällaisia asioita. Olisi kyllä syytä pohtia.

Näin on näreet.

Äänestä
  • Tuo pätevien ministereiden puute voi todellakin olla jonkinmoinen ongelma PS-puolueessa, mutta kumppaneita kyllä aina löytyy, niistä tuskin puutetta tulee. Tosin tuohon ensin mainittuun ongelmaankin melko varmasti löytyy ratkaisu. Tuskin kukaan uskoi aikoinaan, että Vihreistä voisi löytyä ketään asiansa osaavaa ministeriä, mutta jotenkin ovat silti pärjänneet. Työ tekijäänsä opettaa. Ja sellainenkin mahdollisuus - jopa todennäköisyys - on olemassa, että uusi mahtipuolue saa muista puolueista loikkareita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*** kirjoitti:

Täältä löytyy monenmoista ennustetta vuoden 2011 Eduskuntavaaleihin - mutta vain yhden puolueen hurjasta noususta ollaan varmoja.

http://www.google.fi/search?hl=fi&q=perussuomalaiset 2011&btnG=Hae&meta=

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu