hallitus rulettaaa

ei uskalla eliittiä vastaan äänestää!
melkoisia kumileimasimia!
ne lampaat!
392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ryhmäkuria. Herää kysymys mihin kansanedustajia tarvitaan, kun pari äijää päättää asiat.

Äänestä

Kovastippas nyt puhuttaa eläkeiän nosto parilla vuodella. Hallituksen mielestä korotus tulisi aloittaa v. 2011 ja eläkeikää tulisi nostaa n. 2 kk vuodella. Se vaatii siis 12 vuotta. Täysi eläkeikä noususisi siis 65 vuoteen vasta vuonna 2023.

Oikeistaan kysymys tulisi esittää siten, onko hallituksen eläkeiän nostoprosessi liian verkkainen. Vakavasti on syytä epäillä, että tulevat hallitukset joutuvat kiirehtimään eläkeiän nostoa nyt esitettyä määrää nopeammin.

Ammattijärjestöjen ja oppositon vouhkaaminen on tietysti tietämättömän kansanosa silmään kusemista ja tosiasioiden kieltämistä. Lamankin aikana on katsottava "omia varpaita" kauemmaksi ja uskallettava ottaa sellaisiakin asioita esille, joita ammattijärjestöt eivätkä pysähtyneet oppositiopuolueet kykene näkemään eivätkä pysty käsittelemään.

Kun 45 vuoden työuran jälkeen aamulla taas lähden asiakkaan luokse töihin, vain ihmettelen "keskinäisestä solidaarisuudesta" rummuttavien "minulleitselleheti"-puolueiden ja ammattiliittojen ymmärtämättömyyttä siitä, että Suomen ja suomalaisten hyvinvointi perustuu vain työlle ja ennen muuta suomalaisten työlle. Vain työ tekee toisillekin työtä!!!

Äänestä
  • Suomalaiseen työhön tahtoo mennä taksvärkkiin tuo työläisen palkka.Ja ainavain huonomaksi menee.Kun ei työtä nytkään ole kaikille ja kohta ei ole tekiäksi kun masentuu.Työttömyys korvaukset on jäänyt jälkeen,kelan rahosta phumattakaan.Mutta kun ei tästä mitään tiedä ei kannattais paljo päätään aukoa.Kiitä onneas että olet vielä vihreellä oksalla,osat voivat vaihtua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansanedustaja lampaat kirjoitti:

ei uskalla eliittiä vastaan äänestää!
melkoisia kumileimasimia!
ne lampaat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu