Muistokirjoitus sinun jälkeesi

Mitä haluaisit aikanaan omassa muistokirjoituksessasi lukevan?
12720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ovat heille, jotka poismennyttä eivät tunteneet.
Kuka mitään kirjoituksia tarvitsee, jos on elänyt mukana?

Äänestä

Kerropa itse ensin, ennen kyselyä?

Kuunteleisin mielelläni?

Äänestä

Vaikkapa näin:

Rahaa hänellä ei ollut ja neitsyys oli mennyt - ei siis enää mitään menetettävää.

Äänestä
  • kävi,pääsit pois,kauan olet halunnut,
    että pääsisit allerkian nuhastas eroon.
    Tulis se kuolema hakemaan ettei tarvi aina pärskiä!
    Muistakaa tuhkata ja nakata tuonne metekkoon.
    Ei tarvi kellekkään ilimottaa eikä kahavia keittää!
    Painu Helvetiin!

    Äänestä

Sen kirjoittavat.
Eletään hetkessä.

Äänestä

olen usein joutunut muistokirjoituksia miettimään.
Niin paljon on luopumista lähipiirissäni ollut.

Olen halunnut paneutua ja valita jokaiselle hänen näköisensä värssyn.
Se on samalla myös läheisen muisteluhetki, liikuttava ja itkettäväkin.
Joskus sanat ja lauseet tulevat ihan itsestään joskus vaatii aikaa.
Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin vain edellisen pyhän lehden sivuilta napattu
vastahakoinen juttu, joka pitää tehdä kun tapa vaatii.
Omaani en ole miettinyt, miettiköön pojat, mutta jospa jotain juurista ja siivistä keksisivät, saas nähdä.

Ei siinä mielestäni mitään narsistista ole jos toivomuksen jälkeenjääville esittää.
Onhan sitä ihmisellä mielilauseita jms.
Esitetäänhän sitä toivomuksia muistakin hautajaisjärjestelyistä.
Varsinkin jos sairastaa pitkään on aikaa miettiä myös tälläisiä asioita.

Äänestä

osaisi kirjoittaa, se on muiden tehtävä, jos niin kokevat. Isästäni kirjoitin paikallislehteen. Mieheni kuoltua mietin muistovärssyn öitä valvoessani. Samoin laadin muistokirjoituksen paikallislehteen. Se oli tavallisesta poikkeava, kertoi minun kokemanani tästä hienosta ihmisestä, jolla ei ollut hallituksen puheenjohtajuuksia kuten ei isällänikään. Monet lehdet eivät julkaise omaisten kirjoittamia muistokirjoituksia. Kyllä ihmisiä on kiitettävä heidän eläessään, niin tein mieheni kohdalla. Muistokirjoituksella halusin tuoda esille kuinka hieno mies hän oli.

Äänestä
  • muistokirjoitus oli:

    Aisa katkes, kärry kaatui.
    Huuto kuului, kuolo saapui.
    Loppui hevoskaupat sulta.
    Muistain Santeri ja Hulta.

    Äänestä

  • mar44u kirjoitti:

    muistokirjoitus oli:

    Aisa katkes, kärry kaatui.
    Huuto kuului, kuolo saapui.
    Loppui hevoskaupat sulta.
    Muistain Santeri ja Hulta.

    persoonallinen ja osuva.

    Äänestä

Nimeni ja sanat - Eli ja Kuoli. Ei muuta.
Kaikki tärkeä on siinä mahdutettu.

Äänestä

ajatella jälkeenjäävien mielialoja, riippuu ehkä kuoliniästänkin ja -tavasta....en osaa sanoa..toivottavasti ei ainakaan mitään negatiivista..

Äänestä

voisi omasta mielestäni kuulua vaikka näin:
"Hän yritti kasvaa Ihmiseksi ja parantaa maailmaa. Työnsä jäi kesken."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Millaisen kirjoittaisit? kirjoitti:

Mitä haluaisit aikanaan omassa muistokirjoituksessasi lukevan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu