Mitä teette

Joko muuallakin on keskusteltu poisjäämisestä lähitaksista kuin meillä?
Kuulin että eräässä isossa myös autoilijoita jäämässä pois?
Kuka muuten lähitaksia johtaa? Toimitusjohtaja, hallitus vai semel?
11734
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jääpähän meille muille enemmän ajettavaa! On aika avata perälauta, niin putoo ylimäärinen paska lavalta.

Äänestä
  • olisi pitänyt jäädä vain tahra lakanoihin, eikä yhteiskuntaan.

    Äänestä

  • Niin ja idiootit jäävät lavalle joita voi vetää perässä kuin pässiä.

    Äänestä

Meillä myös ollut keskustelua aiheesta. Suurin osa meillä irtisanoutumisen puolella näin kahvipöytäkeskustelussa.
Alkaa tämä kilpavarustelu menemään jo liian pitkälle.
Porukat hajaantuu nyt kyllä liikaakin, suurten keskuksien aika lienee ohi.

Äänestä
  • Takseille kaikki on tippunut vuosikaudet suoraan käteen. Nyt on aika valita haluaako olla mukana nykyisessä kehityksessä vai ei? Kilpavarustelu koskee vain autoilijoiden omia päätöksiä mutta on muistettava, että kuuluu keskuksiin tai ei, niin taksilaki velvoittaa autot esim. vastaanottamaan yleisimmät luottokortit ja niihin luetaan esim. pääkaupunkiseudulla kaupunkien kortit.

    Suurten keskusten aika ei ole ohi niin kauan, kun on takseja. Autoilijat ovat liian mukavuuden haluisia hoitaakseen määrätyt asiat itse, he tarvitsevat keskuksia, niin HTD, kuin Lähitaksia hoitamaan asoita puolestaan.

    Tämä sama uho käydään jokaisen uudistuksen aikana, mutta kun aika kuluu kaikki on tyytyväisiä.

    Äänestä

  • markkinatalouteen kirjoitti:

    Takseille kaikki on tippunut vuosikaudet suoraan käteen. Nyt on aika valita haluaako olla mukana nykyisessä kehityksessä vai ei? Kilpavarustelu koskee vain autoilijoiden omia päätöksiä mutta on muistettava, että kuuluu keskuksiin tai ei, niin taksilaki velvoittaa autot esim. vastaanottamaan yleisimmät luottokortit ja niihin luetaan esim. pääkaupunkiseudulla kaupunkien kortit.

    !""taksilaki velvoittaa autot esim. vastaanottamaan yleisimmät luottokortit ja niihin luetaan esim. pääkaupunkiseudulla kaupunkien kortit." No johan hyppäs espoon ja vantaan kaupunkikortit yleisimpiä luottokortteja.hah hah hah......Olikohan tuo lause itse sylttypesästä hihihih.

    Äänestä

  • sitä kirjoitetaankin kirjoitti:

    !""taksilaki velvoittaa autot esim. vastaanottamaan yleisimmät luottokortit ja niihin luetaan esim. pääkaupunkiseudulla kaupunkien kortit." No johan hyppäs espoon ja vantaan kaupunkikortit yleisimpiä luottokortteja.hah hah hah......Olikohan tuo lause itse sylttypesästä hihihih.

    Homma vaan on niin, että jos ajat taksia pääkapunkiseudulla, kyseiset kortit on otettava vastaan niin Lähitaksin, kuin HTD:n autoissa. Näin ovat herrat kaupunkien kanssa sopineet ja ihan oikein, asikkaita ei voi/ saa valita heidän käyttämänsä masuvälineen mukaan.

    Perälauta on edelleen auki...päätä putoatko, vai oletko mukana? Niin ja priorisointi tuntuu nostavan päätään myös LT:n alueilla!

    Äänestä

  • sylttypesästä? kirjoitti:

    V...tun nuija nyt puhutaan taksilaista, jossa mainitaan yleisimmät luottokortit.Jos olet sitä mieltä että täälllä tampereella pitää käydä esim:helsinginkaupungin kaupunkikotti,niin olet aika hukassa.
    Meillä tehdään tollasista pelleistä mustaa makkaraa.
    Taitaa tuo sylttytehdas viitata lähitaksiin tai htd:n johtoon.Tai sinä olet se ruskeakieli siellä lavalla?joka sylkee sitä paskaa suusta sieltä avoimesta "perälaudasta".

    Äänestä

  • markkinatalouteen kirjoitti:

    Takseille kaikki on tippunut vuosikaudet suoraan käteen. Nyt on aika valita haluaako olla mukana nykyisessä kehityksessä vai ei? Kilpavarustelu koskee vain autoilijoiden omia päätöksiä mutta on muistettava, että kuuluu keskuksiin tai ei, niin taksilaki velvoittaa autot esim. vastaanottamaan yleisimmät luottokortit ja niihin luetaan esim. pääkaupunkiseudulla kaupunkien kortit.

    Suurten keskusten aika ei ole ohi niin kauan, kun on takseja. Autoilijat ovat liian mukavuuden haluisia hoitaakseen määrätyt asiat itse, he tarvitsevat keskuksia, niin HTD, kuin Lähitaksia hoitamaan asoita puolestaan.

    Tämä sama uho käydään jokaisen uudistuksen aikana, mutta kun aika kuluu kaikki on tyytyväisiä.

    Oletko vähän pökäle?
    Mistä lähtien pääkaupunkiseudun kaupunkien kortit ovat olleet yleisimpiä luottokortteja?

    Juttu meni nyt silleen että kummassakaan minun autoista ei enään tästä eteenpäin toimi LT, HTD eikä minkään kaupungin sosialisti viraston likuma-kortit.
    Deppanat ja keskuksien paskakorteilla kulkevat saa minun puolestani alkaa totuttelemaan myös tällaiseen markkinatalouteen.
    Sos.viraston kortteja tarjoavat joutuvat tästä lähtien maksamaan käyvillä korteilla tai käteisellä rahalla jos eivät ymmärrä lähtiessä kysyä. Muuten painukoon vittuun taksikeskuksien pyynnöstä.
    Että mitä se oli markkinatalous? Ja mikä on kartelli?monopoli? Kiristys? Kuulostaako aivan Lähitaksi,HTD, semel systeemiltä?

    Äänestä

  • kuin idiootteja. kirjoitti:

    V...tun nuija nyt puhutaan taksilaista, jossa mainitaan yleisimmät luottokortit.Jos olet sitä mieltä että täälllä tampereella pitää käydä esim:helsinginkaupungin kaupunkikotti,niin olet aika hukassa.
    Meillä tehdään tollasista pelleistä mustaa makkaraa.
    Taitaa tuo sylttytehdas viitata lähitaksiin tai htd:n johtoon.Tai sinä olet se ruskeakieli siellä lavalla?joka sylkee sitä paskaa suusta sieltä avoimesta "perälaudasta".

    On perälauta aina auki. Täyttä paskaa suoltaa aina kun avaavat suunsa. Välillä ei tiedä tuleeko se perseestä vai suusta kun uskomatonta shittiä vaan pukkaa. Tällä hetkellä taitaa olla kyllä semelin molo suussa. Kyllä se ääni tulee sieltä peseestä.

    Äänestä

  • markkinatalouteen kirjoitti:

    Takseille kaikki on tippunut vuosikaudet suoraan käteen. Nyt on aika valita haluaako olla mukana nykyisessä kehityksessä vai ei? Kilpavarustelu koskee vain autoilijoiden omia päätöksiä mutta on muistettava, että kuuluu keskuksiin tai ei, niin taksilaki velvoittaa autot esim. vastaanottamaan yleisimmät luottokortit ja niihin luetaan esim. pääkaupunkiseudulla kaupunkien kortit.

    Suurten keskusten aika ei ole ohi niin kauan, kun on takseja. Autoilijat ovat liian mukavuuden haluisia hoitaakseen määrätyt asiat itse, he tarvitsevat keskuksia, niin HTD, kuin Lähitaksia hoitamaan asoita puolestaan.

    Tämä sama uho käydään jokaisen uudistuksen aikana, mutta kun aika kuluu kaikki on tyytyväisiä.

    "tippunut vuosikausia käteen"? Mitä tarkoitat? Ainakin itse olen ollut vuosikausia töissä ja myynyt palveluitani.
    "kilpavarustelu koskee autoilijoiden omia päätöksiä" ? Tässä lienet tarkoitat komeita autoja ja muita varusteita? Totuus tänä päivänä on että taksikaluston(autojen osuus) alkaa kohta olemaan pienempi kuin sisällä olevat mittaristot ja datasysteemit. Katsel joku päivä huvin vuoksi tolpalla,kiaa,hyndaita,skodaa,ym edullisempaa kopperoa.
    Nykyisen mittaristo ja välitysjärjestelmän hinta 10000 euroa ja aivan susi. Jokainen osa-alue.
    Navikointi; kuin lapsen piirtämä, ja kallein mitä olen nähnyt
    Itse välitysjärjestelmä, koko ajan pois pelistä joka päivä tälläkin viikolla paljon katkoja, myös keskuksen ilmoittamia.
    saagemi, ryppyilee koko ajan. Ja hinta 3-kertainen markkinoiden suosituimpaan malliin verrattuna.
    Taksilaki: Siinä ei lue mitään KK-korteista eikä HTD ja lähitaksikorteista.
    "Tämä sama uho käydään jokaisen uudistuksen aikana, mutta kun aika kuluu kaikki on tyytyväisiä"
    Ei todellakaan! Kuten ylhäältä luit ihan paskat vehkeet!! Ja niin hirveitä virheitä kuten semelin järjestämä mittarivirhe radioteitse ladatuissa taksoissa. Uskomattomia tonttuja!!!
    Mitähän uuden järjestelmän hinnaksi tulee.
    Mahtaako 20 000 euroa riittää? Olette muuten tulleet todella kalliksi pääkaupunkiseudun taksiaautoilijolle....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kunnat kirjoitti:

Joko muuallakin on keskusteltu poisjäämisestä lähitaksista kuin meillä?
Kuulin että eräässä isossa myös autoilijoita jäämässä pois?
Kuka muuten lähitaksia johtaa? Toimitusjohtaja, hallitus vai semel?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu