Niinistö kauhistelee hallituksen velanottoa

Onko Niinistö sosialidemokraatti, puhuu juuri samoin kuin Urpilainen eilen illalla A-talk:ssa?

Iltalehti:

Perjantai 6.3.2009 klo 11.48

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) epäilee eläkeiän korotuksen tehoa ja kummastelee hallituksen velanottoa Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.

Niinistö uskoo, ettei eläkeiän korotus 63 vuodesta 65 vuoteen auta nykyisessä talouden alamäessä.

- En pidä sitä ollenkaan tämän laman lääkkeenä. Se ei vaikuta tähän tilanteeseen, mutta vastaa pidempiaikaiseen haasteeseen.

Niinistön mielestä suomalaiset pitäisi saada pysymään töissä nykyistä pidempään.

Hän kuitenkin huomauttaa, että jo nyt kuilu todellisuuden ja lainsäädännön välillä on suuri. Työntekijät valuvat eläkkeelle jo paljon ennen kuin täyttävät 63.

Velanotto taustalla

Niinistön mukaan eläkepäätöksen taustalla on hallituksen velanotto.

- Hallituksella on selvästi se ote, että kaikki lainataan, mitä tarvitaan. Kun se vaikuttaa suorastaan holtittomalta, pitää tehdä kovia ratkaisuja, ja eläkeiän korottaminen nyt saattaa näyttää siltä, hän sanoo Etelä-Suomen Sanomille.

Niinistö ei kuitenkaan usko, että eläkeiän korottaminen riittää velkojille.

- Kyllä he kysyvät, ja luulen että jo tämän vaalikauden aikana, että mitä muuta te aiotte tehdä.

"Seuraava päivä unohtuu"

Niinistö kauhistelee velkasumman paisumista ja kummastelee hallituksen kaavailemaa jopa 30 miljardin euron velkaantumista.

Hänen mukaansa jatkuva velanotto ei auta taantumassa.

- Voi olla, ettei sitä kykene kahta vuotta enää tekemään.

Niinistö sanoo Etelä-Suomen Sanomille, että lainaa otetaan herkästi ja miettimättä ympäri maailmaa.

- Joukkosokaistuminen aiheuttaa aina sen, että seuraava päivä unohtuu.

Raskas velkataakka johtaa Niinistön mukaan isoon valtion alijäämään, jonka korjaaminen vie vuosia. Hän ennakoi, että seuraava hallitus joutuu tekemään veronkorotuksia, leikkauksia ja rakenteellisia uudistuksia.

Lue Sauli Niinistön erikoishaastattelu viikonvaihteen Iltalehdestä!

IL
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokoomus istuu kahdella pallilla, Katainen on hallituksesa ja Sauli huutaa sivusta.
Eli presidenttipeliä vain.

Jos Sauli olisi oikeasti huolissaan asiasta niin eiköhän hän Jyrkin kautta hoitaisi asiat toisin.
Maa ajetaan sellaiseen lamaan että saadaan heikompiosaisten edut karsittua pois kuten myös ay-liikkeeltä.

Äänestä

Hän toistelee opposition puheita.

Äänestä
  • Valitettavasti nyt vain on niin että Niinistö puhuu asiat niin kuin ne ovat. Vanhanen ja Katainen yrittävät hoitaa asioita, mutta valitettavasti kaikki menee päin suomalaista mäntyä.

    Miksi suurituloisten veronalennukset ja lisää valtionvelkaa?
    Miksi eläkeikärajan korotus kun osa ei jaksa olla töissä 60v. ja toinen osa pannaan työnantajien puolesta ulos ennen 60v.?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalta minäkin kirjoitti:

Onko Niinistö sosialidemokraatti, puhuu juuri samoin kuin Urpilainen eilen illalla A-talk:ssa?

Iltalehti:
Niinistö kauhistelee hallituksen velanottoa
Perjantai 6.3.2009 klo 11.48

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) epäilee eläkeiän korotuksen tehoa ja kummastelee hallituksen velanottoa Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa.

Niinistö uskoo, ettei eläkeiän korotus 63 vuodesta 65 vuoteen auta nykyisessä talouden alamäessä.

- En pidä sitä ollenkaan tämän laman lääkkeenä. Se ei vaikuta tähän tilanteeseen, mutta vastaa pidempiaikaiseen haasteeseen.

Niinistön mielestä suomalaiset pitäisi saada pysymään töissä nykyistä pidempään.

Hän kuitenkin huomauttaa, että jo nyt kuilu todellisuuden ja lainsäädännön välillä on suuri. Työntekijät valuvat eläkkeelle jo paljon ennen kuin täyttävät 63.

Velanotto taustalla

Niinistön mukaan eläkepäätöksen taustalla on hallituksen velanotto.

- Hallituksella on selvästi se ote, että kaikki lainataan, mitä tarvitaan. Kun se vaikuttaa suorastaan holtittomalta, pitää tehdä kovia ratkaisuja, ja eläkeiän korottaminen nyt saattaa näyttää siltä, hän sanoo Etelä-Suomen Sanomille.

Niinistö ei kuitenkaan usko, että eläkeiän korottaminen riittää velkojille.

- Kyllä he kysyvät, ja luulen että jo tämän vaalikauden aikana, että mitä muuta te aiotte tehdä.

"Seuraava päivä unohtuu"

Niinistö kauhistelee velkasumman paisumista ja kummastelee hallituksen kaavailemaa jopa 30 miljardin euron velkaantumista.

Hänen mukaansa jatkuva velanotto ei auta taantumassa.

- Voi olla, ettei sitä kykene kahta vuotta enää tekemään.

Niinistö sanoo Etelä-Suomen Sanomille, että lainaa otetaan herkästi ja miettimättä ympäri maailmaa.

- Joukkosokaistuminen aiheuttaa aina sen, että seuraava päivä unohtuu.

Raskas velkataakka johtaa Niinistön mukaan isoon valtion alijäämään, jonka korjaaminen vie vuosia. Hän ennakoi, että seuraava hallitus joutuu tekemään veronkorotuksia, leikkauksia ja rakenteellisia uudistuksia.

Lue Sauli Niinistön erikoishaastattelu viikonvaihteen Iltalehdestä!

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu