Hulk - arvostelu

Katsoinpa dvd:ltä tuossa eräs ilta aikaa tappaakseni tämän elokuvan The Hulk, toisinsanoen tunnetun sarjakuvasankarin nimikkoleffan, jossa "päivän sanana" oli raivo. Siis silmitön aggressiivinen kiukku.

Hulk edusti nykypäivän trendiä, sarjakuvaan perustavaa elokuvaa, varsin mallikkaasti. Leffassa haettiin ns. inhimillistäkin otetta kerrontaan, mutta tietysti efekteilläkin oli erittäin oleellinen osa tarinaa.

Näyttelijät olivat ok, mutta erityisen hyvä oli Nick Nolte, jolta en muistaisi vähään aikaan yhtä hyvää näyttelijänsuoritusta. Ohjaaja Ang Lee muistetaan 'hieman' erilaisista elokuvista, joten tässä hänen työskentelynsä oli mielenkiintoista katseltavaa.

Kaikin puolin kahden tähden elokuva, siis ei mikään virstanpylväs elokuvien historiassa, muttei mikään täysi p*skakaan.

** / *****
2552
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tekisi mieleni sanoa, että kyllä se Hulk oli täysin paska elokuva. Mutta ei se nyt ihan rehellistäkään olisi. Toimintakohtaukset toimivat todella hyvin ja varsinkin Hulkin riehuminen autiomaassa tankkien kanssa ynnä hyppimisen riemu välittyi hienosti katsojalle. Riehuminen oli todella humoristisesti ja näyttävästi toteutettua.

Mutta sitten se kaikki muu, eli itse elokuva. Harvoin yhtä hyvästä hahmosta ja perusjuonesta noin hyvillä näyttlijöillä on saatu kyhättyä mitään noin tekotaiteellista itkun tuherrusta, tarpeetonta kuvakikkailua ym. Ohjaaja Lee yritti selvästi syventää hahmoja oikein urakalla, mutta hän epäonnistui surkeasti, tuloksena vain täysin mielenkiinnotonta ja ennenkaikkea tylsää jorinaa. Toisaalta Hiipivä tiikeri jne. jo osoitti, että hän osaa loistavasti tehdä tylsääkin tylsempiä elokuvia.

Pisteytyksesi oli ihan osuva, eli samat **/***** tulee minultakin. Puolitoista tähteä reippaasta mutta liian vähäisestä toiminnasta ja puoli tähteä J. Connellylle pelkästä läsnäolostaan, roolihan oli totaalisen raivostuttavaa nyyhkimistä.

Äänestä

Koska Hulkkosta en ole sarjakuvana lukenut, ei se kiinnosta elokuvanakaan. Näin ollen tämä pätkä on saanut olla rauhassa, todennäköisesti vastakin, kun ette juuri kannustaneet sen katsomiseen. Uskon teitä hyvällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


The Expert kirjoitti:

Katsoinpa dvd:ltä tuossa eräs ilta aikaa tappaakseni tämän elokuvan The Hulk, toisinsanoen tunnetun sarjakuvasankarin nimikkoleffan, jossa "päivän sanana" oli raivo. Siis silmitön aggressiivinen kiukku.

Hulk edusti nykypäivän trendiä, sarjakuvaan perustavaa elokuvaa, varsin mallikkaasti. Leffassa haettiin ns. inhimillistäkin otetta kerrontaan, mutta tietysti efekteilläkin oli erittäin oleellinen osa tarinaa.

Näyttelijät olivat ok, mutta erityisen hyvä oli Nick Nolte, jolta en muistaisi vähään aikaan yhtä hyvää näyttelijänsuoritusta. Ohjaaja Ang Lee muistetaan 'hieman' erilaisista elokuvista, joten tässä hänen työskentelynsä oli mielenkiintoista katseltavaa.

Kaikin puolin kahden tähden elokuva, siis ei mikään virstanpylväs elokuvien historiassa, muttei mikään täysi p*skakaan.

** / *****

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu