Eli Varoitukesn sana kaikille kauniita tummia puisia huonekkaluja ostaville. Ostimme tammikuussa Indig Living liikkeestä kauniin säilytyskalusteen ja 2 kk jälkeen huomasin, että laatikoston kulmaan oli ilmestynyt valkoista sahanpurua.
Soitin liikkeeseen ja myyjä kehotti pistämään koko kalusteen välittömästi pihalle ja haki sen seuraavana päivänä pois. Kelusteessa oli Intialaisia koppakuoriaisia, jotka syö puun pikkuhiljaa ihan puhki.
Odottelen nyt omistajalta rahaa tililleni. Onneksi minulla oli kauppakuitti tallessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Voiko vastaavia ötököitä olla myös esim. kiinalaisissa huonekaluissa?
Eikö noita kalusteita kylmäkäsitellä ensin niinkuin museoissa, jotta öttömönkiäiset kuolisi?
Myyjä oli niin asiallinen, että sanoi näitten huonekkalujen menevän suoraan poltettavaksi, missä esiintyy tätä kuoriaista. En siiis osaa sanoa, auttaako myrkyttäminen.
Korostan nyt kuitenkin, että ei kaikki Intiasta tuodut huonekkalut ole näitä koppakuoriaisia täynä. Heille on nyt sattunut tälläinen erä. Eli jos sun huonekkalu on ok ja tätä sahanpurua ei esiinny niin ei syytä huoleen.
Terveystarkastaja sanoi, että näitä ötököitä on paljon erilaisia.