EK moitti hallitusta

"Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Leif Fagernäs arvostelee hallituksen toimia riitaa aiheuttaneessa eläkepäätöksessä, kertoo Ylen uutiset. Hallituksen päätös eläkeiän nostamisesta tuli myös EK:lle yllätyksenä".

Kyllä nyt tulee lunta tupaan! EK ei halua lakkoja tällaisessa taloudellisessa tilanteessa ja varsinkaan hallituksen holtitonta toimintaa ja poukkoilua, joka vaarantaisi kilpailukyvyn ja pitkittäisi ja vaikeuttaisi taantumaa tilanteeseen, jolla on vakavat seuraukset.

Kun samanaikaisesti on alkamassa palkkaneuvottelut, joissa tavoitellaan maltillista ratkaisua, arvannette miksi EK ärähtää!

Jos joku ei peräänny sopuisasti, arvatkaa kuka lähtee?
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

muka ärähti, kun juttu on jo saatu balulle, minkä ovat koko jengillä suunnitelleet.
Vanhanen saanee mahtavan korvauksen likaisesta työstään ökyrosvoilta, kuten Lipponenkin on varmaan saanut sosialisoituaan jo hankitut eläkerahat.
Tässä on muut asiat takana, niinkuin Halonenkin hieman verhoa raotti.
Eli vakuutusyhtiöiden ja koko eläkerahastojen pelastaminen, kun huijarit veivät niiden kannattavat "sijoituksensa".

Nyt on isojen poikien fincapita toiminut, ja kansalaiszet ympäri maailman ovat maksumiehiä.

Jos tyhmät ihmiset eivät uskoisi politiikkojen valheita, niin kaikki olisi paremmin.

Nyt on "demarivasemmisto"(sitaatit siksi, että ovat jotain muuta) ympäri maailmaa masinoitu rähisemään hämäykseksi, jotta kansa olettaisi demujen olevan heidän puolellaan, vaikkei olekkaan. Näin tuo työväestö saa jossain kohdin hieman minkä he katsovat voitokseen, kunnes sittten demut kusettaa ne tuplasti pois, silti säilyttäen noiden pölhökustaiden "luottamuksen".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläkeriidan aiheuttaja kirjoitti:

"Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Leif Fagernäs arvostelee hallituksen toimia riitaa aiheuttaneessa eläkepäätöksessä, kertoo Ylen uutiset. Hallituksen päätös eläkeiän nostamisesta tuli myös EK:lle yllätyksenä".

Kyllä nyt tulee lunta tupaan! EK ei halua lakkoja tällaisessa taloudellisessa tilanteessa ja varsinkaan hallituksen holtitonta toimintaa ja poukkoilua, joka vaarantaisi kilpailukyvyn ja pitkittäisi ja vaikeuttaisi taantumaa tilanteeseen, jolla on vakavat seuraukset.

Kun samanaikaisesti on alkamassa palkkaneuvottelut, joissa tavoitellaan maltillista ratkaisua, arvannette miksi EK ärähtää!

Jos joku ei peräänny sopuisasti, arvatkaa kuka lähtee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu