Myykö apteekki huumeita?

Taatusti!

Ihan syystä. Jos joku kärsii narkolepsiasta, niin se saa piristäviä lääkkeitä. Siis jos hyvin käy.

Jos joku kärsii unettomuudesta, hän saa unilääkkeitä. Jos hyvin käy.

Olenhan minäkin saanut, kun on hyvin käynyt. Että on saatu jopa nukutuksi. Välillä muutaman tunnin, välillä enemmän. Lääkärikin sanoo, että ei välttämättä koskaan päästä normaaliin.

Ei. Ei tosiaan. Välillä nukutaan neljä tuntia ja seuraavana yönä viisi tuntia. Kolmantena saattaa mennä jopa seitsemän tuntia. Sitten taas neljä tuntia jne. Sitten kun jätät lääkärille reseptin uusinnan lihaksia rentouttavista lääkkeistä niin et saakaan uusintaa. Vitun kivaa kun olkapääsi ovat kuin tulessa! "Sinulla kun on keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä niin paljon." Vitut! Olkoot kuinka paljon tahansa, minulla ei ole ongelmia lääkityksen suhteen. Minulla on ongelmia vain liian pienen ja riittämättömän lääkityksen suhteen. Se on ihan eri asia kuin riippuvuus. Tiedän ihan täsmälleen mistä puhun. Suvussa sattuu olemaan aivoinfarktion saaneita joiden lääkitys on minuun verrattuna kerran päivässä enemmän kuin minulla koko päivänä.

Siitä huolimatta siitä ei ole mitään ongelmia sukulaiselleni. Suosittelen toki kaikille lihasjännityksestä kärsiville Sirdaludia. Tehoaa taatusti kun saa tarpeeksi suuren annoksen. Minulle riittää 4 mg, mutta sukulaiselleni 6 mg on pieni annos, joka ei edes ramaise häntä. Toisilta se vie jalat alta, toisilta ei.

Että eikö apteekilla ole lääkkeitä jotka veisivät kivun pois ja samaan aikaan piristäisivät? Olen kuullut että kokaiini ja sen johdannaiset olisivat sellaisia. Miksi niitä ei käytetä? Ihmetyttää tämä "tyrmäystippojen" käyttö.

4

828

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • enpäs

      No riippuen mikä on vikana, mutta minulle sirdalud oli sama kuin vitaamiinia olisi popsinut, ei mitään apua.
      Mulla onkin vähän laajemmat ongelmat selässä, yhteenkasvaneita nikamia, hermovaurioita etc.

      Kannabis auttaa, mutta vaikutus siinäkin on turhan lyhyt. Mutta nyt saan öisin nukuttua edes vähän. Ja pystyn kävelemään ilman pyörätuolia.

    • Hehehee...

      Suomessa on asiat tehty sillä tavalla hienosti että maamme huumepolitiikka ja asenneilmasto takaavat seuraavat ilmiöt:

      1) Sairaat eivät saa tarvitsemiaan kipulääkkeitä
      2) Huumeidenkäyttäjät vetävät epäpuhtaita kamoja puhtaiden apteekkikemikaalien sijasta
      3) Huumeidenkäyttäjät saavat haluamansa aineet jokatapauksessa verottomasti laittomilta markkinoilta helpommin kuin mitä sairaat saavat tarvitsemansa lääkkeet laillisilta markkinoilta.

      Mikään näistä asioista ei ole huumeidenkäyttäjäjien tekemä valinta, heitä on turha syyttää tilasta ja valvonnasta joka on kääntynyt oikeasti lääkkeitä tarvitsevien tappioksi.

      Tälläistä poikii vain aito ja oikea huumehysteria joka ampuu itseään ja kaveriakin jalkaan ylimitoittamalla keinovalikoimansa.

      Jos haluatte että nistit eivät käytä apteekkituotteita niin myykää kaupassa heidän kaipaamiaan puhtaita kemikaaleja. Rajoituksin jos pelottaa että koukuttuvat liikaa. Jos pelottaa että he muuttuvat hulluiksi tappajiksi laillisessa järjestelmässä niin muistutan että se hulluksi tappajaksi muuttuminen on huomattavasti helpompaa laittomassa pelontäyteisessä huume-epätodellisuudessa jonka sokeudessaan ja itsekritiikittömyydessään kontrolliahaluinen yhteisömme on pakottanut näille ihmisraunioille.

      • takana

        Oot ihan oikeassa.

        Saatanan iso peikko vielä. Onhan se perin naurettavaa, että sairaaloissakin pihtaillaan kipulääkkeistä. Siis paikassa missä lääkkeiden jakelua ja vaikutusta valvovat hoitajat ja lääkärit. Siis lääketieteen ammattilaiset. Ei siis pienintäkään järkeä.


      • aine jo vapaana

        Ja sen ostoon ei tarvita edes reseptiä. Riittää että ikää on tarpeeksi. Ja sekään ei ole este kun vanhemmat usein sitä jälkikasvulleen antavat.

        Niitä hulluja on jo tämä maa täynnä. Puukotuksia tappoja taåppeluita ryöstöjä etc... Joka viikonloppu ja viikollakin.

        Ei ne huumeet paljoa varmaan pahempia ole.

        Arvaattekin varmaan mistä kuningasaineesta on kyse. Eli Alkoholista jos nyt joku ei vielä alkoholin haittavaikutuksia tiedä. Se tekee agressivisemmaksi, kuin pirin vetäminen lopulta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3123
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      720
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      713
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      581
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      580
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      577
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      19
      520
    8. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      511
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      509
    10. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      495
    Aihe