Watchmen - mitä piditte?

Kertokaa mielipiteenne. Itselle jäi vähän ristiriitainen tunne.
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itsellenikin jäi hieman "outo" olo elokuvasta. Olen lukenut novellin ja siitä tykkäsin kovasti. Elokuva on hyvin uskollinen lähdemateriaalille, mutta jokin... jokin siinä oli. Luultavasti pitäisi kattoa uudestaan, koska nyt ehkä vertailin elokuvaa liian paljon novelliin.

Sanotaan ekana, etten puoli vuotta sitten tiennyt yhtään mitään Watchmenista. En lue sarjakuvia oikein koskaan, mutta Watchmenin trailerin jälkeen alkoi kiinnostaa mikä ihme tämä on. Luin netistä paljon tietoa ja lopulta ostin (halvalla) Watchmen kirjan.

Näyttelijäkaarti oli minusta todella hyvin valittu ja näyttävät esikuviltaan. Koomikko ja Rorschach tekivät varsinkin hyvän suorituksen. Ainoa valittamisen aihe on Ozymandias joka minusta ei näyttänyt tai tuntunut yhtään samalta kuin novellissa ja jätti muutenkin vähän kylmäksi.

Elokuva tuntui hieman nopeutetulta ja tungettu ehkä liiankin paljon asiaa, mikä toisaalta on ymmärrettävää koska ohjaaja halusi saada mahdollisimman paljon novellista elokuvaan mukaan. Valitettavasti tämä teki elokuvasta hieman vaikean seurata välillä. Katsotaan mitä käy, kun ohjaaja julkaisee sen pidemmän version... huhujen mukaan ainakin piraattitarina on mukana (novellin lukeneet varmasti huomasivatkin lehtimyyjän ja lukijan).

Elokuvan loppua on muutettu hivenen, mutta oikeastaan elokuvassa on parempi loppu kuin novellissa. Siltikin en tykännyt novellissa tai elokuvassa lopusta, joka ei oikein vain sopinut tarinaan. Fanit luultavasti haukkuvat minua tämän jälkeen, mutta tuo on mielipiteeni.

Kaikenkaikkiaan ihan ok leffa, mutta ei niin hyvä kuin odotin. Ohjaajan versio saattaa parantaa elokuvaa, mutta sen saamme nähdä vasta syksyllä. Elokuvassa tuli välillä oikeasti kylmiä väreitä ja hymyilin innosta, mutta välillä taas se kaatusi omaan mahdottomuuteensa, koska lähdemateriaalin siirtäminen elokuvakankaalle ei ole niin helppoa ja sitä pidettiin jopa mahdottomana. Silti en usko että monikaan olisi onnistunut edes näin hyvin.

Äänestä
  • Watchmen olisi enemmänkin sarjakuvaromaani, ei novelli.

    Englannin sana novel = romaani,
    short story = novelli

    Äänestä

  • SPOILEREITA






    Minä voin sanoa pitäneeni enemmän elokuvan lopusta, koska nuo tieteisjutut (Dr. Manhattan, "squid") olivatkin se vähiten kiinnostava osa koko jutusta. Enemmän olen kiinnostunut vigilantismipuolesta ja realistisista hahmoista, ja pidinkin siitä kuinka lopussa kuolevainen tavallaan nujertaa jumalan - elokuvassa tämä aspekti oli viety vielä pidemmälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rorschach kirjoitti:

Kertokaa mielipiteenne. Itselle jäi vähän ristiriitainen tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu