Jo möläytti kokkare

"Ihminenhän tarvitsee vanhetessaan yhä vähemmän unta".

Sillä perustelee MVV sen, että kyllä vanhat(tässä tapauksessa oli kyse ikäluokasta luopumistukiloiset eli noin 56v) jaksavat kolmivuorotyössä entistäkin paremmin.
Nuoret ei kuulema jaksa, kun on lapsia ja muuta hulinaa.
Vielä kun suurin työväenpuolue kokoomus saa taottua tämän työnantajien päähän, että ne yli viiskymppiset onkin sitä jaksavinta väkeä.
Puhumattakaan kuuskymppisistä, nehän pärjää sitten vielä vähemmällä unella.
Ja kahdeksnakymppiset ei kai tarvitse unta ollenkaan ja ovat jo muutenkin työnantajan kannalta mukavalla tavalla iässä, jossa eivät ymmärrä vaatia edes palkkaa.
Niitä voi ottaa sitten enemmänkin töihin.
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..että tämän yötyön siirtäminen nuorille on myös vähän ongelmallista. Koska heillä on perhe jossa on monilla lapset. Vanhemilla ihmisillä ei ainakaan nämä lapset ole päiväunia häiritsemässä.

Äänestä
  • Just joo.

    No kaipa työnantajat nyt huomaavat ajatuksesi ja palkkaavat enemmän vanhempaa väkeä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sammakon suustaan kirjoitti:

"Ihminenhän tarvitsee vanhetessaan yhä vähemmän unta".

Sillä perustelee MVV sen, että kyllä vanhat(tässä tapauksessa oli kyse ikäluokasta luopumistukiloiset eli noin 56v) jaksavat kolmivuorotyössä entistäkin paremmin.
Nuoret ei kuulema jaksa, kun on lapsia ja muuta hulinaa.
Vielä kun suurin työväenpuolue kokoomus saa taottua tämän työnantajien päähän, että ne yli viiskymppiset onkin sitä jaksavinta väkeä.
Puhumattakaan kuuskymppisistä, nehän pärjää sitten vielä vähemmällä unella.
Ja kahdeksnakymppiset ei kai tarvitse unta ollenkaan ja ovat jo muutenkin työnantajan kannalta mukavalla tavalla iässä, jossa eivät ymmärrä vaatia edes palkkaa.
Niitä voi ottaa sitten enemmänkin töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu