Otsikko kertookin mistä aion kirjoittaa tässä.. eli olen nuori mies jolla diagnosoitu vakava masennus, syön cipralexia 20mg päiväannoksella ja käyn keskustelemassa. Paras kaverini tietää masennuksestani ja on tukenani ollut kun tarvinnut sitä. Tuntuu jotenkin siltä että tää masennus pahentuu vähän kerrassaan, taas. Lääke tuntuu toimivan, ilman sitä en olisi nyt työkykyinen. Olo on kuitenkin aika paha ja pienetkin asiat päivittäin masentaa ja kaikki tuntuu v***n turhalta. Kuuluu tähän masennukseen mutta eikö tämä voisi alkaa jo helpottamaan kun olen kuitenkin ollut 10v eteenpäin masentunut joka tosin diagnosoitiin vasta 16 v ikäisenä. Nyt keväällä täytän 23v, en ole pyytänyt saada syntyä tänne ja olen kurkkuani myöten täynnä tätä koko niin sanottua elämää..
Olen nyt siellä kaivonpohjalla josta pitäisi nousta ylös, en vain tiedä haluanko edes sitä.
Elämässä pitäisi olla kaikki hyvin, on auto, työtä, koti jne mutta tuntuu turhalta.
Puhuminen ei oikein tunnu helpottavan, pahentaa tätä synkkää mieltä entisestään..
Ja uskovaiset jättäkööt vastaamatta jos vastaukset luokkaa "jeesus pelastaa" jne! En usko siihen!
Tekisi mieli hypätä jojoon ja lopettaa tämä rämpiminen täällä.
Tekstistä taisi tulla aika sekava mutta puran pahaa oloani vähän kirjoittamalla tänne..
Olen nyt siellä kaivonpohjalla josta pitäisi nousta ylös, en vain tiedä haluanko edes sitä.
Elämässä pitäisi olla kaikki hyvin, on auto, työtä, koti jne mutta tuntuu turhalta.
Puhuminen ei oikein tunnu helpottavan, pahentaa tätä synkkää mieltä entisestään..
Ja uskovaiset jättäkööt vastaamatta jos vastaukset luokkaa "jeesus pelastaa" jne! En usko siihen!
Tekisi mieli hypätä jojoon ja lopettaa tämä rämpiminen täällä.
Tekstistä taisi tulla aika sekava mutta puran pahaa oloani vähän kirjoittamalla tänne..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerrot, ettei edes puhuminen helpottaisi tilannetta.
Käy nyt keväällä vaikka heittelemässä lumipalloja.
Yritä osua johonkin kohteeseen monta kertaa.
Ja sitten kesällä käy vaikka heittelemässä pikku kiviä veteen.
Yritä vaikka kimmokkeita vedestä litteillä kivillä.
Tai vaikka yritä osua johonkin puun runkoon.
...ja tiesitkö, että ajatuksesi ovat hyviä, mutta pikkusen kaukaa haettuja.
Arvaa kiinnostaakko masentunutta pätkän vertaa ylimääräiset rempomiset. Jokainen turha liike minkä joutuu tekemäään enemmän kuin kaksi kertaa on tyhmien ja aivottomien puuhaa. Tilanne vain on niin, että riittävän paljon masentuneelle on ihan riittävästi, että selviää päivän tärkeimmistä askareista esim. säännöllinen ruuan laitto, peseytyminen, pyykkäminen jne.
Kyllä lumipallojen ja kivien viskely on ulospäin suuntautuneiden ja onnillisten ei masentuneiden hommia, jotka osaavat nauttia elämästä niiden oikeilla arvoilla. Kyllä minäkin viskelisin, mutta...
Tee sitä mitä mieleen nousee.Älä yritä löytää syytä asiaan.
Käytä järkeä vain sen verran,että et riko lakia.
Jätä aivoillesikin joskus vapaapäivä.
...hieman pohjustusta.
Itselläni olen huomannut ongelmien lähtökohdaksi unoettomuuden. Unettomuus on salakavala kaveri, joka hiipii luokseni pikku hiljaa.
Eka kerralla jomma lähti hanskasta sillä, että tein pähkähullun lailla hommia työpaikalla eli 110% lasissa. Jätin kahvitunnitkin väliin, koska aikaa ei ollut hukattavaksi. Työpäivän päätteeksi jäi huono omatunto töistä, koska projektin suuruuden vuoksi en edennyt laadittujen aikataulujen mukaisesti, vaikka mitä yritin...ja kaikkeni yritin.
Töistä kotiin lähdettyäni yritin unohtaa asiat kuntosalille jne. Kotiin päästyäni tein normaalia kotiaskareita ja menin normaalisti nukkumaan. Alitajunnassa ajatukset työasioista puski kerta toisensa perään esille uudelleen ja uudelleen. Prossu ei siis saanut rauhaa...
Iltasella olin väsynyt ja menin normaaliin tapaan nukkumaan ja nukahdin normaalisti aivan hetkessä. Nukuttuani muutaman tunnin 4-5h heräsin unesta (normaalisti n.9h). Herättyäni olin kuin en olisi nukkunut ollenkaan ja aivot työstivät täysillä työasioihin liittyviä juttuja. Ratkoin nukkumisen aikana esille tulleita ongelmia. Nukahtaminen oli suorastaan mahdotonta. Meni tunti jos toinenkin ennekuin nukadin uudelleen. Aluksi luulin, että se on ohimenevää ja kunhan pahin stressi laantuu ja menee ohi, niin pääsen normaaliin nukkumisrytmiin kiinni. Mutta niinpä ei käynyt vaan unettomuus paheni yöstä toiseen. Heräsin joka yö nukuttuani 4-5h riippumatta millon menin nukkumaan. Unettomuutta em.tavalla jatkui n.3-4kk, jonka jälkeen työntekemisestä oli itselleni ja työnantajalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Väsymys painoi huolimattomuus virheisiin, keskittymiskyvyn puutteeseen, sekä väsymiseen jo pienen vastoinkäymisen tullessa, vaikka tiesin aikaisemmin samalaisten ongelmien selvityksen olevan rutiininomaista. Nyt se ei vaan ollut...
Puhuin aiheesta työnantajalle jne., joka ehdotti pitämään sisääntehtyäjä tunteja, sekä lomia parin viikon verran.
Siinä vaiheessa peli oli jo pelattu aivan liian pitkälle.
Työterveydestä en saanut tarvittavaa apua. Seuraavaksi menin oma lääkärille ja puhuin aiheesta ja tuntemuksistani. Olin edelleen hänen mielestään työkykyinen...
Meni viikko tai pari, jonka jälkeen varasin terveyskeskuksen psykologille ajan. Ajattelin, että käynpähän vuodattamassa ja tilittämässä tilanteesta missä oltiin. Aikavaraus meni viikon päähän....välillä olin jo soittamassa, että perun aikani, mutta mikä lie en saanut aikaa purettua - kuvittelin olevani kunnossa.
Päästyäni psykologin juttusille ja täyteltyäni lippuja ja lappuja hän totesi, että nyt on sit edessä pitkä sairausloma. Totesi keskivaikean masennuksen työuupumuksesta johtuen. Se oli eka kerta kun kolahti ajatus... - Ei perhana minäkö pällilomalle...? En voinut aluksi hyväksyä sitä! Sen enempää kuin määrättyjä masennuslääkkeitäkään, jotka oma lääkäri kirjoitti. Olin mielenterveys ongelmainen - Se oli karu totuus
Meni pari-kolme viikkoa, kun menin kontrolliin ja kertoilin olotilastani, joka oli muuttunut entistä pahemmaksi ja olotilani oli yhtä helvettiä. Tuntui kokoajan ahdistavalta. Psykologin ilme vakavoitui ja totesi lääkitykseni olevan vääränlainen, koska niin ei olisi saanut tapahtua misään tapauksessa.
Masispillerit meni vaihtoon ja vaihdoksessa kesti 4-6 viikkoa ennekuin uudet tabut alkoivat vaikuttamaan helpottavasti.
Masilääkkeiden avulla istuskelin kotona mietteissäni päivästä toiseen hiljaa istuen. Halusin olla mahdollisimman paljon omissa oloissani. Se oli rauhoittavaa minulle, mutta ei vaimolle.
Oli parempia jaksoja ja taas huonompia, joka tuntui hyvin kummalliselta, koska ei normaali psyykkeellä olevalla ihmisellä niin rajuja muutoksia tuntunut. Ainakin minusta tuntui niin...
Popsin masislääkkeitä kokonaisuudessaan vuoden verran, jonka jälkeen tiputin annoskokoa vointini mukaan.
Heti kun vointini alkoi tuntua tyydyttävältä ja pystyi jo ajattelemaan työasioita hyppäsin osaaikasairaslomalle, joka on aivan työnantajan suopeudesta kiinni antaako vai ei. Kohdallani se onnisti ja olin maksiajan 3kk 60% tuntikuormalla normaalista. Se olikin ehkä ainoa pelastus selviytymiselleni astua takaisin entiseen työpaikaani.
Nyt olen ollut takaisin työssäni puolitoista vuotta, mutta nyt jälleen työrytmi on sekoittanut unirytmiä ja ollaan taas menossa kohti alamäkeä.
Unettomuus tällä kertaa on kylläkin toisenlainen. Nukun pinnallista horkkaunta ja näen paljon painajaisia, joissa kuitenkaan ei tapahdu loppujen lopuksi mitään sen pahempaa.
Aamuyön tunnit yhtä helvettiä, koska huono uni aiheuttaa ärtymystä ja pinna katkeaa lasten kanssa tosi herkästi...se on valitettavaa, koska he ovat syyttömiä uniongelmiini. Uniongelma eivät johdu liikunnan puutteesta, juopottelusta tai työn kuormasta, vaikkakin työasiat silloin tällöin taas mieleeni putkahtaa. Alkoholi on ihan vihon viimeistä, koska yksikin annos mietoja alkoholijuomia pistää seuraavan yön pirstaleiksi...siksipä en käytä alkoholia olleskaan.
Katotaan nyt mitä tästä helvetistä tulee vai tuleeko mitään...itse olen asennoitunut selviämään tästä psyykkisestä sairaudesta tavalla tai toisella. Ja se on varmaa se!!!
Hatunnostoni rohkeudellesi.Olet kuuntelijaa vailla.
Etsi osoitteesta, löytyykö paikallista yhdistystä. Kuuntelijat ovat koulutettuja.
Käytä sitten ainakin seuran puhelinpalvelua.
http://www.mielenterveysseura.fi/