Ennakkoliput

Tein eilen illalla isänmaallisen teon ja ostin 10kpl ennakkolippuja Mannerheim elokuvaan.
Miksi näin?

Koska
Kotimainen elokuva on tärkeää

Koska
jos elokuvaa ei tehdä, niin se aiheuttaa paljon taloudellisia vaikeuksia elokuvan alihankinta yrityksille ja työntekijöille.

Koska
vapaussodan valkoiset ovat elokuvansa ansainneet.

Ostakaa tekin lippuja ennakkoon, minäkin meinaan sijoittaa vielä lisää.

Mannerheimin ensi-iltaa odotellessa.
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten niin sijoittaa? Eihän tuohon voi sijoittaa rahaa mitenkään poikimaan.
Jos elokuvaa ei kuvata, niin rahat saa varmaankin takaisin, mutta et senttiäkään enempää.
Jos elokuva kuvataan ja se menestyy hyvin, niin voitot menee tekijöiden/näyttelijöiden yms. tileille ja heille joiden ansiosta elokuva on voitu tehdä..

Ei ennakkolippujen ostajat saa senttiäkään siitä voitosta, vaikka ovatkin tavallaan tehneet mahdolliseksi elokuvan tekemisen.. Tosi kuin vesi. Minä en rahoita elokuvaa josta minun tililleni ei tule penniäkään. Toki voin käydä katsomassa sen sitten myöhemmin, normaalin lipun hinnalla.

Äänestä

eli joka tapauksessa näyttelijät ja muu koneisto käärii elokuvasta sievoiset summat rahaa eli kysehän on kaupallisesta hommasta ni miksi valtion vielä pitää rahoittaa elokuvaa kansakunna suurimmasta lahtarista

Äänestä

lahtari kätyri puhut varmasti paskaa ethän sinäkään voi olla noin tyhmä että ostat lippuja sellaseen elokuvaan mitä ei ehkä tehdäkään,minusta ennakko lipunmyynti on huijausta koko juttu,jolla paikataan itkupilli rennyn ja petos seliinin rahan puutetta.muista sodan aikana lahtarit olivat tekemässä suur suomea.siitä ei vaan puhuta.suomalaiset elokuvat ovat pääosin paskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaan ystävä kirjoitti:

Tein eilen illalla isänmaallisen teon ja ostin 10kpl ennakkolippuja Mannerheim elokuvaan.
Miksi näin?

Koska
Kotimainen elokuva on tärkeää

Koska
jos elokuvaa ei tehdä, niin se aiheuttaa paljon taloudellisia vaikeuksia elokuvan alihankinta yrityksille ja työntekijöille.

Koska
vapaussodan valkoiset ovat elokuvansa ansainneet.

Ostakaa tekin lippuja ennakkoon, minäkin meinaan sijoittaa vielä lisää.

Mannerheimin ensi-iltaa odotellessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu