Jorma Ollilan..

Jorma Ollila on talouselämän Matti Nykänen leikautuksillaan.
Mies lörpöttää nykyään pelkästään ympäripyöreitä fraaseja ja esittää analyytikkojen ja asiantuntijoiden tietoja omina spekulaatioinaan maailmanherruus ja yli-ihmis ilme kasvoillaan.

Jonninjoutava ukko. Nokiassa olon alkuaikoina hän hoiti sitä vakanssia tyydyttävästi.

Sittemmin ukko on hullaantunut omaan itseensä ja varmaan piakkoin kosii omaa peilikuvaansa.

Jormalle ei tuo lisäpisteitä se seikka että rahvas hänen ympärillään, hänen palkollisensa sun muut ihmiset ovat hänelle pelkkää ilmaa.
Pientä tervehdystä tai nyökkäystä ei tämä Herodes vaivaudu antamaan ali-ihmisille.

Kiittäkäämme, ja kunnioittakaamme Jormaa! Hallelujaa!

Jormalta on lähtenyt sittemmin myös tukka iitä lumirajan kohdalta aivan kuin suurimmilta vuorilta huipulta on lähtenyt puut! Se antaa jotenkin sellaisen valtaa kuvastavan lookin.
Jorma on talousmaailman Madonna ja Mount Everest!

Jylhä Jorma, Suomalainen, metsien mies!
3497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joskus 1990-luvun alussa Nokialla oli rahaa enää parin viikon menoihin ja Ahon hallituksen olisi pitänyt pelastaa se konkurssilta.

Ollila oli keskustalainen poliitikko ja pistetiin firman johtoon tämän vuoksi.

Firmasta yritettiin myydä mitä kaupaksi kävi, kännykkätuotantoa ei kukaan halunnut mutta vessapaperitehtaat kävivät kaupaksi.

Sitten tuli Motorolan aivan uskomaton markkinointimunaus ja Nokia sai tilaisuuden.

Äänestä
  • Kuulkaahan tyhmät ja katsokaa Ollilan CV:tä ja oppiarvoja. Sitten kun olette samalla viivalla, niin puhukaa sitten vasta jotain. Mies on luotsannut kännykkäpajan yhdeksi maailman tunnetuimmaksi firmaksi joka hallitsee suvereenisti markkinaosuutta koko maailmassa.
    Aukaiskaa silmänne tollot.

    Äänestä

  • kuuleekin kirjoitti:

    Kuulkaahan tyhmät ja katsokaa Ollilan CV:tä ja oppiarvoja. Sitten kun olette samalla viivalla, niin puhukaa sitten vasta jotain. Mies on luotsannut kännykkäpajan yhdeksi maailman tunnetuimmaksi firmaksi joka hallitsee suvereenisti markkinaosuutta koko maailmassa.
    Aukaiskaa silmänne tollot.

    Tyyppi oli keskustapoliitikko ja Esko Ahon kaveri.

    Muistaakseni oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessakin, samaan aikaan siellä olleiden lista on mielenkiintoinen. :-)

    Ollila aikoinaan yritti myydä kännykkäpuolta ja päästä vessapaperitehtailijaksi. Olen nähnyt asiat melko läheltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


löpinät. kirjoitti:

Jorma Ollila on talouselämän Matti Nykänen leikautuksillaan.
Mies lörpöttää nykyään pelkästään ympäripyöreitä fraaseja ja esittää analyytikkojen ja asiantuntijoiden tietoja omina spekulaatioinaan maailmanherruus ja yli-ihmis ilme kasvoillaan.

Jonninjoutava ukko. Nokiassa olon alkuaikoina hän hoiti sitä vakanssia tyydyttävästi.

Sittemmin ukko on hullaantunut omaan itseensä ja varmaan piakkoin kosii omaa peilikuvaansa.

Jormalle ei tuo lisäpisteitä se seikka että rahvas hänen ympärillään, hänen palkollisensa sun muut ihmiset ovat hänelle pelkkää ilmaa.
Pientä tervehdystä tai nyökkäystä ei tämä Herodes vaivaudu antamaan ali-ihmisille.

Kiittäkäämme, ja kunnioittakaamme Jormaa! Hallelujaa!

Jormalta on lähtenyt sittemmin myös tukka iitä lumirajan kohdalta aivan kuin suurimmilta vuorilta huipulta on lähtenyt puut! Se antaa jotenkin sellaisen valtaa kuvastavan lookin.
Jorma on talousmaailman Madonna ja Mount Everest!

Jylhä Jorma, Suomalainen, metsien mies!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu