Saan yrittäjänä puolet ja työsuhteessa toiset puolet vuosiansiostani. Onko luvallista maksaa YEL maksua suuremman ansiotason mukaan kuin se todellisuudessa on? Esim. jos verotettava yritystulo on 10 000, niin voinko 20 000 mukaan maksaa vakuutusmaksuja. Ajatuksena saada hieman suurempi eläke aikanaan. Onko mielestänne järkevä ajatus ylipäätään ?
YEL ja LEL
tietämätön duunari
4325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voit maksaa niin paljon kuin huvittaa, eri asia onko siitä hyötyä.
Mulle ainakain TE-keskuksessa opetettiin että kannattaa maksaa YELiä niin paljon kuin pystyy ja unohtaa pankkien ja vakuutusyhtiöiden erilaiset eläkesysteemit. YEL-kerryttää eläkettä jota maksetaan hautaan asti, toisin kuin muut.
YELin (samoinkuin TELinkin) hyötysuhde in älyttömän huono. Maksa YEL minimin mukaan, perusta oma eläkerahasto ja sijoita säästtyneet rahat (siis se erotus jonka aioit maksaa vähennettynä minimimaksulla). Tulet viettämään oaljon lokoisampia eläkepäiviä!
Juu, YELiä maksetaan hautaan saakka, eli jos kupsahdatkin kohta eläkkeelle jäämisen jälkeen et tietenkään sinä, mutta ei myöskään perheesi hyödy maksamistasi eläkemaksuista. Sen sijaan vapaaehtoisissa eläkkeissä lapsesi (tai kuka onkaan perijäsi) saavat maksetut eläkerahat 100%:sti.
Oikeastaan jotta voisi tehdä viisaita eläkesijoituksia (YEL vs. vapaaehtoiset lisäeläkkeet jne), pitäisi tietää milloin heitän lusikan nurkkaan. Mutta koska sellaista tietoa ei liene kenelläkään käytettävissä, täytyy vain koettaa valita jotenkin.
Huomatkaa että usein vapaaehtoisia lisäeläkesäästöjä tarjottaessa saatetaan ensin lyödä tiskiin esitys jossa eläkettä saisi kovin takapainotteisesti. Tarkoitan että rahaa tulisi enempi vasta ihan seniilivuosina, ja vähemmän eläkkeen alussa. Sehän on tietenkin eläkeyhtiöiden etu, saavat isomman potin rahaa pidemmäksi aikaa. Kannattaa siis tutkailla tarjouksia tarkkaan, ja vertailla eri yhtiöiden esityksiä.