minulle, mikä tekee uutisen siitä, että WinCapitan jäsenten kokous peruuntui?
WinCapitahan oli minun mediasta saamani käsityksen mukaan pyramidihuijaus ja sen toiminta on loppunut jo vuosi sitten.
Samoin krp on lausunnoissaan antanut ymmärtää, että klubin toiminta oli huijausta.
Miksi tuo asia hiertää mediaa niin paljon, että edesmenneen klubin jäsenten kokouksia tullaan sankoin joukoin kuvaamaan ja raportoimaan?
Mikä on sellaisen jutun uutisarvo, missä julkaistaan jo virallisen tahon rikolliseksi toiminnaksi todetun ja toimintansa lakkauttaneen klubin jäsenten kokoontumisen peruuntuminen?
Pelätäänkö jossakin jotakin?
Onko jotakin, mitä ei haluta kaiken kansan tietoon?
Aiheuttaako entisen klubin jäsenten kokoontuminen jonkinlaisen uhan valtakunnan turvallisuudelle? Eikö poliisi voi yksinkertaisesti kieltää tällaiset kokoontumiset?
Vai onko kyse vain silkasta vahingonilosta?
Maailmassa on ilmeisesti kaikki mahdottoman hyvin, kun tällaisesta mitättömästä tapahtumasta ja varsinkin sen peruuntumisesta pitää revitellä aivan idioottimaisia juttuja.
Kaipa se on vain niin, että kansa saa sellaisen median kuin se ansaitsee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Missä oikeudessa tuo on todistettu.
Mikä on sellaisen jutun uutisarvo, missä julkaistaan jo virallisen tahon rikolliseksi toiminnaksi todetun ja toimintansa lakkauttaneen klubin jäsenten kokoontumisen peruuntuminen?
ole sisäministeriön korkea virkamies ja hän on käsittäkseni julkisuudessa sanonut WinCapitan olevan rikollista toimintaa.
Suomen laki ei salli kenellekään oikeutta tuomita ketään rikolliseksi ennen oikeuden päätöstä.
Jos siis sisäministeriön korkea virkamies sanoo jonkin olevan rikollista toimintaa, niin silloin sen on sitä oltava. Ei kai kukaan kuvittele, että Laiho vaarantaisi virkansa ja altistaisi itsensä syytteelle ellei hänellä ole asiasta varmaa näyttöä? Tosin oikeudenpäätöstä asiasta ei vielä ole.
En usko, että Laiho ei ole tietoinen esitutkintalaista. Hänen täytyy olla varma asiastaan, vaikka kieltämättä onkin syyllistynyt jonkinasteiseen kunnianloukkaukseen ja herjaukseen.
Minun mielestäni Laiho on sitä virallista tahoa ihan korkeimmasta päästä.