Miksi kärsimme yksinäisyydestä? Luullakseni joku voi olla yksinäinen, jos on fyysisesti sairas ja vaikkapa liikuntarajoitteinen. Luulen kuitenkin, että monilla rajoite on henkisellä puolella.
Olen kokenut aina olevani hieman erilainen persoona. Ehkä se alkoi tulla selvemmin esiin nuoruudessa, kun itsetarkkailu voimistui. Olen etenkin nuoruudesta saakka ollut hyvin varautunut ja pelännyt sosiaalisia tilanteita. Minäkin olen kaivannut seuraa ja sitä kautta hyväksyntää. Yksinäisyys meni kuitenkin jo niin pahaksi, että aloin oireilla masentumalla ja ahdistuen. Henkinen pahoinvointini on siis lähtöisin yksinäisyydestä, joka ei ole kohdallani toivottu asia.
Meni kuitenkin aikansa, että vika löytyi. Kaiken syynä on kohdallani vaikea persoonallisuushäiriö. Toisaalta se helpottikin, kun sai kuulla olevansa estynyt persoona. Kärsin siis yksinäisyydestä, koska olen estynyt ja en terveen ihmisen tavoin avoin. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus ovat edelleen osa minua, mutta lääkepössiksellä niiden tuntemista hieman rajoitetaan. Edelleen minustakin tuntuu jopa pelottavalta, että minulla on sellainen persoonallisuuden häiriö.
Olen kokenut aina olevani hieman erilainen persoona. Ehkä se alkoi tulla selvemmin esiin nuoruudessa, kun itsetarkkailu voimistui. Olen etenkin nuoruudesta saakka ollut hyvin varautunut ja pelännyt sosiaalisia tilanteita. Minäkin olen kaivannut seuraa ja sitä kautta hyväksyntää. Yksinäisyys meni kuitenkin jo niin pahaksi, että aloin oireilla masentumalla ja ahdistuen. Henkinen pahoinvointini on siis lähtöisin yksinäisyydestä, joka ei ole kohdallani toivottu asia.
Meni kuitenkin aikansa, että vika löytyi. Kaiken syynä on kohdallani vaikea persoonallisuushäiriö. Toisaalta se helpottikin, kun sai kuulla olevansa estynyt persoona. Kärsin siis yksinäisyydestä, koska olen estynyt ja en terveen ihmisen tavoin avoin. Yksinäisyys ja ulkopuolisuus ovat edelleen osa minua, mutta lääkepössiksellä niiden tuntemista hieman rajoitetaan. Edelleen minustakin tuntuu jopa pelottavalta, että minulla on sellainen persoonallisuuden häiriö.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jaa,minä taas olen umpierakko ja varsin tyytyväinen elämääni.En todellakaan ole sairas vaikka en kaipaakaan sosiaalisia tilanteita (en myöskään jännitä niitä).
Ihmiset ovat erilaisia, mutta jokaiselle on haaste tavata itsensä.
Hyvin harvoin tulee tavattua ketään tai lähdettyä mihinkään. Sosiaaliset tilanteet ovat pakollisia lähinnä työn takia. Työn ulkopuoliset tilanteet koen vastenmielisinä, vaikka en niitä pelkääkään.
Viihdyn hyvin kotona ja omissa puuhissani. Silti oman itsensä tutkiskelu jää liian vähälle. Se on todellakin haaste.
Itse en suostu mieltämään itseäni ujoksi vaan sairaaksi. Näen ujouden aivan terveen ihmisen luonteen piirteenä, mitä en voi sanoa omasta luonteestani.
Estynyt pers.häiriö on siis itsellänikin diagnosoitu. Mistä johtuu yksinäisyytenikin ja sen pakonomainen murehtiminen tekemättä mitään sen eteen etten olisi yksinäinen.
Lääkkeistä en tähän ole saanut apua ja terapiaa en ole saanut johtuen F12.25-diagnoosista, joka hoitohenkilökuntani mielestä pitäisi hoitaa ennen tuota. Itse en näe päihdeongelmani hoitamista erikseen ensin mitenkään järkevänä, koska se johtuu juurikin tästä p.häiriöstäni ja onhan tuo krooninen päihderiippuvuus/ongelmakäyttö siihen kuuluvana mainittukin toisissa lähteissä. No muutan viikon päästä toiselle paikkakunnalle ehkä siellä on järkevämmät(=itseäni miellyttävämmät) psykiatrit.
Olen kyllä oppinut tässä dg:n jälkeen kyseenalaistamaan ajatukseni huomattavasti paremmin mitä ennen. Vaikeaksi p.häiriöksi en tätä kuitenkaan kutsuisi, kun tästä kuitenkin on paranemis mahdollisuudet hyvät vaikka sitä ei aina itse uskokaan.
Täytyy myöntää, että eipä ole helppoa myöntää itselleen tuota sairautta. Mutta onhan se kohdallanikin ihan erilaista kuin normaali ujous.
Ei tuo tietenkään vaikeimpia persoonallisuushäiriöitä ole, koska sen kanssa saattaa oppia elämään ja se voi jopa hieman helpottaakin. Minulle se on kuitenkin ollut vaikea taakka, jonka vuoksi olen epäonnistunut kaikessa, mitä olen tehnyt. Olen epäonnistunut työuran muodostamisessa sekä normaalin, omaan perheeseen tähtäävän parisuhteen muodostamisessa.
Minäkin olen ujo ja minulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Mulla tuon asian myöntäminen on helppoa ainoastaan päihteiden vaikutuksen alaisena.
Itse sain potkut YT-neuvottelujen takia vuodenvaihteessa, sairasloma päiviä 80 pv...
Vaan kun ei ole, kun on häiriintynyt persoonallisuus...
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon mulla auttaa MAO-I(RIMA), niin Peganum harmala-kasvin siemenet(Saa internetistä halvalla.) kuin moklobemidikin(lääkäriltä). En siitä kyllä kärsi kuin masentuneena..
Peganum harmalaa saa tilattua mm. täältä: http://www.maya-ethnobotanicals.com
Kilo riittää masennuksen hoitoon omalla annoksella 500 päiväksi. Harmalan kanssa pitää vain muistaa ruokavalio ja lääkeaine varoitukset, sillä on aineita/ruokia jotka harmalan kanssa ovat hengenvaarallisia.
nyt on kaikki ongelmat ratkaistu kun voi mutkattomasti sijoittaa itsensä tiettyyn lokeroon, joka on summittaisten kriteerien perusteella muodostunut; "keksitty" sairaus nimeltä 'estynyt persoonallisuus'.
Estynyt persoonallisuushan on vain yksi tapa kuvata sitä, että ihminen on kuin rikkinäinen soitin joka toistaa samaa toimintoa koko ajan. Miksei saman tien aleta kutsumaan koko sairautta "rikkinäisen soittimen sairaudeksi"? Ja samalla voitaisiin kenties tarkentaa sitä miten kyseinen sairaus luokitellaan. Tai no, tehdään saman tien vallankumous tieteen paradigmoissa ja kehitetään uusia tapoja nähdä mitä ihmisen psyyke ja itse ihminen on ja mitä koko yhteiskunta on jne...
Ei välttämättä. Tiedän yhden henkilön joka ei tosiaankaan ole ujo vaan ärsyttävän seurallinen joka paikkaan tuppautuja ja aina suuna päänä. Kukaan ei vaan jaksa kuunnella tätä henkilöä eikä olla kaveri joten yksinhän tuo vapaa-aikaansa yleensä viettää. Ystävät ovat tulleet ja hyvin pian myös menneet kun eivät jaksa.
Voi olla, hän saa seuraa, mutta tosiaan vaihtuvuus on nopeaa jos kukaan ei jaksa kauaa kuunnella.
Kyllä minäkin tiedän sellaisia huomattavan rempseitä, hieman hupsuja, jotka eivät näytä ujostelevan. En tosin tiedä onko heillä kavereita, vaan ovatko kaikki heidän kavereitaan.
Nukuin viime yönä jotain 7 tuntia, eli ihan lähes riittävästi. Liian lyhyiden yöunien jälkeen voin henkisesti entistäkin huonommin (normaalia). Mutta tämä päivä oli infernaalinen. Huomasin työharjoittelupaikallakin olevani hyvin hiljainen ja pelokaskin. Sain kuitenkin hommat joten kuten hoidettua. Mutta käveleminen keskustassa oli taas kuin kuolemaa olisi tehnyt. Ahdistuneisuus ilman todellista syytä on kyllä ihan perseestä! Sosiaalinen pelko ja häpeä tuntuvat kuin veisivät minulta järjen tai kuolisin. Pahinta kuitenkin on, ettei kuolema tulekaan. Paniikin hetkillä kuolema olisi suuri helpotus. Illalla olo on ollut paljon rauhallisempi, koska otin yhden Opamox-rauhoittavan. Se aiheuttaa mm. silmänalusten sinertävyyttä.
Elämä häpeäpersoonana ja (yksinäisenä) läheisriippuvaisena on melkoisen ahdistavaa. Kai se on mentävä lääkäriin taas pyytämään joku uusi ahdistusta lievittävä troppi. Voin minä rauhoittaviakin syödä, mutta niihin jää koukkuun ja ne menettävät pian tehonsa. Ilman lääkehoitoakin voisin tulla eheäksi hyvien kokemusten ja itsevarmuuden saamisen myötä. Lääkehoito ei ole mitään hoitoa. Niillä vain tehdään vähemmän tuntevaksi.
Kai se on mentävä nukkumaan. Öitä!
Olen yksinäinen. Olen jonkin verran ujo, mutta se ei ole ylipääsemätön este. Este on esim. se, että paikkakunta tuppaa vaihtumaan elämässä jatkuvasti ja kontaktit jäämään liian kauas. Nykyisessä koulutuspaikassakin on niin nuorta sakkia itseen verraten, ettei kiinteää yhteenkuuluvuutta pääse syntymään. Elämä vaan ajaa joskus siihen, että itse on aina jollain tavalla musta lammas valkeiden joukossa. Tai ehkä oranssi. Ajattelu ja elämänkatsomus on myös aika lailla erilainen kuin muilla ihmisillä. Ahdistava tilanne.