Riu Lupitalaisille pari vinkkiä

Riu Lupita oli hotellina OK vaikka sijaitseekin aika kaukana kaikesta. Onneksi kylille ja rantaklubiin on päivisin puolen tunnin välein ilmainen bussikuljetus. Kaupungin päässä bussi jättää matkustajat aivan 5. avenuen (kaupungin pääostoskatu) alkupäähän. Rantaklubin luona pääsee suoraan portille josta on pieni kävelymatka (100m?) rantaan.
Lupitan oman rantaklubin ruokatarjonta on suorastaan surkeaa - aina hampurilaisia ja nakkisämpylää - juomana viiniä, olutta ja virvoitusjuomia hanasta. Onneksi jäätelökone (softista) toimii koko päivän.
Kannattaa ehdottomasti kävellä 10 min matka Riu Tequilan rantaklubille tai sen vieressä olevaan Riu Playacariin jossa on todella hyvä lounas klo 16 asti. Siellä on myös kunnon baari jos haluaa juoda muuta kuin viinia, olutta tai virvoitusjuomia. Alueella on myös muuta aktiviteetta ellei halua maata koko päivää maha pystyssä rantatuolilla.
Riu Lupitan rannekkellahan saa käyttää kaikkien muiden Riu hotellien (paitsi Palacen) tarjontaa päivisin. Pyyhe kuitenkin pitää AINA ottaa Lupitasta muualta sitä ei saa edes kerjäämällä.
2830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olimme mieheni ja minä joulukuussa 4 viikkoa Riu Tequilassa ja omat kokemukseni lounaspaikoista ovat seuraavat. Riu Tequilan uima-altaitten välissä oleva ravintola Lupita, hyvä lounas, Tequilan rantaravintolassa mukiinmenevä, Riu Playacarin ravintolan lounaaseen olin todella pettynyt, eli huono, Riu Yucatanin lounas tarjottiin pääravintolassa ja se oli samaa tasoa, mitä Tequilan ravintola Luoitassa, Yucatanin rantaravintola sijaitsee aivan Tequilan rantaravintolan vieressä, ja lounaat olivat ihan samaa tasoa. Kävimme myös pari kertaa lounaalla Riu Lupitassa ja ihan hyvä oli.
Sen sijaan emme käyneet Lupitan rantaklubilla, joten siitä ei ole mielipidettä. Joka tapauksessa ruokaa oli tarjolla yllin kyllin koko ajan ja jokaiselle jotakin.

Äänestä
  • Alkuvuodesta Playacarissa kaksi viikkoa lomailleena väitän, että Playacarin lounas ei todellakaan ole surkea vaan suorastaan loistava, sillä normaalin buffa-lounaan lisäksi oli useasti erikoistarjontaa. Monena päivänä kahden viikon aikana kokit mm. pystyttivät rannan tuntumaan taikka uima-altaalle hiiligrillit, joissa grillattiin monenlaista lihaa, esim chorizo-makkaroita, maissinvartaita jne jne. Jälkkäriksi tarjoiltiin mm kookoksen kuoriin rakenneltuja juomia. Pari kertaa oleskelumme aikana tarjolla oli uima-allasalueella kuumista pannuista herkullista paellaa lisukkeineen. Nami!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihana loma kirjoitti:

Riu Lupita oli hotellina OK vaikka sijaitseekin aika kaukana kaikesta. Onneksi kylille ja rantaklubiin on päivisin puolen tunnin välein ilmainen bussikuljetus. Kaupungin päässä bussi jättää matkustajat aivan 5. avenuen (kaupungin pääostoskatu) alkupäähän. Rantaklubin luona pääsee suoraan portille josta on pieni kävelymatka (100m?) rantaan.
Lupitan oman rantaklubin ruokatarjonta on suorastaan surkeaa - aina hampurilaisia ja nakkisämpylää - juomana viiniä, olutta ja virvoitusjuomia hanasta. Onneksi jäätelökone (softista) toimii koko päivän.
Kannattaa ehdottomasti kävellä 10 min matka Riu Tequilan rantaklubille tai sen vieressä olevaan Riu Playacariin jossa on todella hyvä lounas klo 16 asti. Siellä on myös kunnon baari jos haluaa juoda muuta kuin viinia, olutta tai virvoitusjuomia. Alueella on myös muuta aktiviteetta ellei halua maata koko päivää maha pystyssä rantatuolilla.
Riu Lupitan rannekkellahan saa käyttää kaikkien muiden Riu hotellien (paitsi Palacen) tarjontaa päivisin. Pyyhe kuitenkin pitää AINA ottaa Lupitasta muualta sitä ei saa edes kerjäämällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu