Nokia ja lama-ajat

Muistamme Nokian tilanteen yhtiönä 1990-luvun laman alussa. Yhtiö oli niin kehnossa jamassa, että se ei kelvannut edes ruotsalaiselle Ericssonille ostettavaksi. Mitä me opimme Nokian tapauksesta?

Lama-ajan syövereissäkin Nokialla oli oma pitkäjänteinen historiansa. Eräs näkyvä tapaus oli nykyisin arvioituna kolhon oloinen kännykkä, jolla Mihail Gorbatshev soitti Moskovaan Suomen vierailullaan. Tuo "Gorbatshev"-malli oli paljon aika ja työtä tarvinneen kehittelyn tulos, maailmalla myytäväksi kelvollinen tuote.

Kiinnostavaa on todeta myös Nokian asema nyt laman aikana, jolloin Nokia on maailman johtava tekijä alallaan. Asetelma on varmaankin uusi ja paljon korvan taustan raapimista vaativa ajanjakso Nokiallekin. Juuri tänään yhtiön pörssikurssi on vajonnut alle seitsemän euron. Silti yhtiön selviytyminen tämän kriittisen ajan läpi on ilmeistä. Suuruus tuo myös omat etunsa.

Lama-aikana Nokia sai saumat lähteä maailman valloitukseensa. Ja se onnistui. Sama voisi hyvinkin onnistua tämän meneillään olevan laman aikana myös jollekin toiselle toimijalle, suomalaisellekin. Juuri nyt markkinoilla, niin kotimaassa kuin maailmalla on tilaa ja mahdollisuuksia. Aika näyttää, onko jo nyt joku yritys aloittanut kasvunsa samaan tapaan kuin Nokia 90-luvulla.

4

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyötynyt

      asemastaan pienen Suomen ylivoimaisesti suurimpana yhtiönä.
      Reiluudesta tai esim. jonkin Jorma Ollilan johtamistaidoista ei ole menestyksessä kyse.

      Ollilahan olisi halunnut vessapaperitehtailijaksi ja olisi halunnut eroon koko kännykkäbisneksestä koska ei uskonut sen koskaan kannattavan.

      No, valtio ja poliittiset tahot tulivat hätiin tukineen ja avustuksineen ja Nokia saneerasi rajusti.

      Nokialla oli tätä ennen rahat lopussa ja kukaan ei olisi sitä huolinut edes ilmaiseksi.
      Sitten Motorolalla kävi paha kömmähdys ja Nokia sai muutaman jättidiilin ja rahoituksen myös kuntoon sitäkautta.

      Sittemmin Nokia on imenyt itselleen käytännössä katsoen kaiken Suomessa jaettavat ilmaiset kehitys, suunnittelu ja tukirahat vaikka vääntänyt miljardeja voittoa samaan aikaan.

      Nokian puhelimet ovat hinta-laatusuhteeltaan markkinoitten huonoimpia ja massiivisesta kehittelystä huolimatta Nokian puhelimet ovat laahanneet perässä kehityksestä.
      Lukuisia floppimalleja markkinoille sekä vanhanaikaisiksi haukuttuja malleja määrättömästi jotka eivät ole myyneet.

      Linjaukset ovat olleet pahasti pielessä jatkuvasti. = Nokiaa on johdettu huonosti aina.

      Jorma Ollilaa en huolisi pyörittämään edes nakkikioskia. Ylimielinen oikeaan rakoon osunut rättikatto ei ole koskaan vakuuttanut visioillaan eikä lainatuilla puheillaan.

      Onneksi narikka on vielä sentään pystyssä tukemassa työllisyysastetta.

      Kulutushysterian hiipuminen saattaa tappaa tosin tämänkin lafkan kun ihmiset eivät jaksa enää leikkiä koko ajan uusilla puhelinmalleilla.

      • W.Leiriniekka

        Tarjoudupa konsultiksi Nokialle! Onhan siellä firmalla varmaan vielä sen verran killinkejä kassakirstussaan, että yhden suomalaisen asiantuntijan voivat pestata. Ja jos onnistut, niin ties vaikka aikaisemmin Jorma Ollilan omaama vakanssi olisi ulottuvillasi.

        Myönnän, että en tunne Nokiaa yhtiönä enkä sen ilmapiiriä enkä työtapoja. Joka tapauksessa Nokia on iso yhtiö ja arveleisin sieltä löytyvän sen verran viisautta, että siellä arvioidaan huolella myös yhtiöön kohdistuvaa rakentavaa kritiikkiä, joka saattaa poikia myönteisiä ideoita eli markkinaosuutta ja rahaa.

        Omasta puolestani arvostan Nokian menestystä maailmanmarkkinoilla. Toisaalta on totta, että markkinajohtajan aseman säilyminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Sen on saanut havaita viime aikoina mm. autoalalla General Motors. Toyota on nykyään maailman suurin autonvalmistaja.

      • ja...
        W.Leiriniekka kirjoitti:

        arvostan myös sitä mitä Nokia on lopulta Suomelle antanut.
        Olen ollut näköalapaikalla Nokian toimitiloissa, kiinteistöissä, tehtailla sekä toimistoissa vuodesta -95 vuoteen -03, koko Suomessa, ja ihmettelin aina sitä tehottomuutta työssä ja sen työn johtamisessa.
        Tehtaat ovat tehokkaita, mutta suunnittelupuoli kautta linjan on kuin ammattikoulun apuluokka.
        Pari kolmikymppiset insinöörinalut Nokian suunnittelussa ovat näkemisen ja kuulemisen arvoisia.
        Pelkkää höpöttelyä keskenään aamusta iltaan kahvihuoneissa, chäteissä ja mesessä. Keskustelun taso on kuin koululuokan takarivissä, ja siellä ei puhuta todellakaan matkapuhelimista.
        Jotkut korjaavat työhuoneessaan perämoottoria, toiset sillä välin surffaavat netissä ja kertovat rehvakkaasti kuinka tuli oltua kännissä viikonloppuna ja pitäisköhän ostaa moottoripyörä.
        En nyt sen enempää arvostele heitä mutta kuka hemmetti niitä johtaa?
        Tätä yleistä velttoutta itse yrittäjänä vuosia sivusta seuranneena olen tullut siihen johtopäätökseen että Nokia osui todelliseen kultasuoneen ja rahasampoon. Fyrkkaa on niin jumalattoman paljon ylimääräistä ettei työnjohtoon tarvitse kiinnittää juuri minkäänlaista huomiota.
        Ainakaan he eivät kiinnitä, eletään kuin pellossa.
        Tehostamisella, työnjohdolla, kunnon ohjeistuksilla ja saneerauksilla Nokia nakuttaisi tupla tulosta. Nyt pelataan vain volyymilla ja markkinoilla.
        Peiliin ei katso kukaan niin kauan kuin tulos on 9 numeroinen.

      • W.Leiriniekka
        ja... kirjoitti:

        Aikamoisia toteamuksia kertoilet. Miten lienee nyt Kallasvuon aikana? Tuosta sinun mainitsemastasi "tyylilajista" tulee mieleen yleinen suomalaisten isojen ja pienten päällepäsmäreitten tapa touhuta palkallisena työaikana jotain muuta kuin varsinaisia työtehtäviä. Se ilmiö lienee peräisin jostain menneiltä ajoilta, mutta elää edelleenkin, vaikka työtahdin tiukkenemisesta ja tehokkuudesta paljon puhutaan. Pomoilla on oma tyylinsä. Nähtävästi kuvaan kuuluu luontevasti varsinaisten työntekijöitten kontrollointi Lex Nokian hengessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1271
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1097
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      952
    4. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      179
      757
    5. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      756
    6. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      742
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      741
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      729
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      718
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      665
    Aihe