Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni Full Contactia. Aine itsessään pelasi mainiosti, hirmuseisokki ja kohtuullisen pitkä vaikutus, minun tapauksessani reilusti yli vuorokausi.
Yksi kysymys vain jäi. Full Contactin tuotesivuilla lupaillaan ainetta turvalliseksi, koska se ei nosta verenpainetta. Koska muutama vuosi sitten tulin kierrätetyksi, on seksi melko epäsäännöllistä herkkua. Niinpä otin pitkästä viikonlopusta kaiken ilon irti, kun kerrankin pukille pääsin. Otin neljän päivän aikana kolme tabua, suositus on korkeintaan yksi tabletti vuorokaudessa eli ei mitenkään yliannosta. Ja viikonlopun viimeisen seksisession aikana tunsin selvästi, että verenpaine nousi epämiellyttäviin lukuihin. Päässä jyskäsi niin kuin olisin ollut höyryveturin sisällä. Vielä viime yönä pää suhisi pahemman kerran.
Koska aiheesta ei näyttänyt löytyvän tietoa internetistä täytyy kysyä käyttökokemuksia. Onko joku muu huomannut Full Contactin käytön aikana ilmenevän verenpaineen nousua? Vai laitanko koko jutun siihen piikkiin, että vanhaa setää ei saisi noin seksillä rasittaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
vilkase siitä tarinat.