Olen aikoinaan ollut kovakin "kielimies", mutta nykyää en enään harrasta sitä. Syy on se, että mun ikäiset mudet ( 55) niitten "tavaroissa" on aika yleisesti pientä "fibaa". Hiivaa ja silleen!
Jossain Kama Sutrassa tai vastaavassa opuksessa
sanotaan,että "vanhan naisen puutarhassa asuu käärme"! Ja siihen aikaan kolmivitosetkin oli jo vanhoja. Joten ei kantsi mielestäni lirkutella. Mutta! Jos nuorta naista pääsisin lipomaan, niin
Allahille kiitos, sen tekisi riemurinnoin ja paljon muutakin.
Tota olen kyllä käyttänyt, kun vielä "suukopua" harjoitin. Että, otin lipomisen päälle "kosee"
suuhun ja purskuttelin sitä suussa ja nielaisin.
Että sellaista desinfektausta mä käytin, liökö ollut mitään hyötyä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kieli solmussa oikein onnistu - aukaise ensi se solmu ja anna kielesi tanssia ja unohda kaiken maailman Kama Sutrat. Mieti vain sitä Gutaa, jota
naiselle annat, niin oma vehkeesikin ponnahtaa korkeuksiin:D
Ja teet turhia yleistyksiä väittämällä ikäisilläsi naisilla olevan hiivaa. Samalla voisi väittää, ettei ikäisilläsi miehillä seiso, ja sehän ei pidä paikkaansa. Vanhemman puun oksa osaa kyllä olla kova:D