Kuolemansairaus ja rukoilu

Retrohetero

Tulikin mieleen sellainen juttu alemmasta ketjusta,
että onko uskovaisen mitään järkeä mennä hoitoon
tai vaihtoehtoisesti vain rukoilla, jos kuulee
olevansa kuolemansairas? Molemmat vaihtoehdot
ovat hiukan kyseenalaisia.

Hihuilla on tapana sanoa jumalan päättävän siitä,
kuka kuolee ja milloin.

Ajatellaanpa: sairastut syöpään, josta
paranee hoidolla 90% mahdollisuudella, mutta
ilman hoitoa mahdollisuus on vain 0,0001%.

Jos menet hoitoon, astut jumalan varpaille,
sillä hän määrää kuolinhetkesi, mutta selvästi
hoito auttaa, joten jumala on ilmeisesti voimaton
90%:sesti lääketieteen edessä. Joutuuko tuosta
helvettiin?

Mutta entä jos menet kotiin vain rukoilemaan? Tilastot
näyttävät että se on itsemurha.

Onko se itsemurha? Joutuuko siitä helvettiin,
kun on antanut päätöksen jumalalle, jonka
pelastusprosentti kyseisessä syövässä on 0,0001%?

No, joku voi sanoa että ihmisellä on vapaatahto,
mutta silloin jumalalla ei ole valtaa lopettaa
ihmisen elämää, eikä tietoa milloin se loppuu.
Samoin rukoileminen jää täysin hyödyttömäksi
toiminnaksi, sillä jumala ei voi vaikuttaa
ihmisen elinikään. Myöskään jumala ei voi silloin
olla kaikkivoipa.

Aika kinkkistä, eikö?

93

1763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössönöm

      uskisten vastauksia.

      Kumma juttu muuten, että kun kirkonmiehet sanovat, että Suomi on kristitty maa, koska 80% porukasta kuuluu kirkkoon, niin miksi kummassa terveydenhuolto on niin jumissa. Jos ne kaikki vaan rukoilisivat kotona, niin tavalliset kuolevaiset saisivat hoitonsa ajallaan, eikä kuukausien jonotusten jälkeen.

      • huolto on

        jumissa huonojen elintapojen vuoksi.

        Suomessa ei ole terveyden huoltoa, ainoastaan sairauden huoltoa.

        Mikä taasen johtuu suurelta osin välinpitämättömyydestä terveellistä ruokavaliota / terveellisiä elintapoja kohtaan.

        Henkisiin sairauksiin ei riitä selitykseksi kaamos, kyse lienee enemmänkin ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen kylmäkiskoisuudesta.

        Oikeiden kristillisten arvojen puuttumisesta.

      • Kössönöm
        huolto on kirjoitti:

        kun katkaisee kinttunsa liukkaalla jalkakäytävällä, niin se johtuu elintavoista.

        Pikkulasten leukemia esimerkiksi elämäntapasairausko?

        Tässä lista sairauksista, mietipä tuota väittämääsi uudemman kerran.

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=dlk&p_selaus=7735&p_osio=#7735

      • ürpå

        Minäpä luulen että Suomalaiset ovat olleet tällaisia jurottajia jo ennen kuin kristinoppi väkivalloin tänne tuotiin.

        Suomalaisten pitäisi siis sinun mukaasi muuttua koska muutama kamelikuski sekopäissään keksi mielikuvitusystävän jonka kaikki ominaisuudet on varastettu jostain ja sitten joku tuli tänne Suomeen ja ilmoitti, että "nyt uskot tai itket ja uskot".

        Suksi sinä sinne kamelikuskien tonteille vikisemään noista "oikeista kristillisistä tavoista". Ei tule ikävä.

      • huolto ei ole
        Kössönöm kirjoitti:

        jumiutunut leukemiapotilaista tai murtumatapauksista.

        Suurin "jumiuttaja" on juurikin elintavoista johtuva sairastelu.

        Mm. Sydän- ja verisuonisairaudet, alkoholismin aiheuttamat sairaudet, syöpäsairaudet jne..

        Ei ollut kyse siitä mitä sairauksia on, vaan siitä mikä jumiuttaa terveydenhuoltoa.

      • tulisi
        ürpå kirjoitti:

        mielestäni muuttua siksi että he voisivat paremmin.

        Epäilemättä Jeesuksen sanoja ei ole keksinyt kamelikuski, viisaus on harvinaista.

        Hän ei pakottanut uskomaan. Saarnaajat ovat hoitaneet sen puolen.

        Jeesuksesta on tehty kirosana.

        Jeesus on miehen nimi. Ihmisen pojan nimi.

        Kristus tarkoittaa kirkastettua.

        Kirkastettu on synonyymi valaistuneelle.

        Hänen sanansa olivat ja yhä ovat valoisia.

      • ürpå
        tulisi kirjoitti:

        Sää puhut paljon mutta paskaa. Ihan niin kuin jumalharhassa elävät yleensäkin.

        Siinä olet oikeassa, että mielisairaille pitäisi olla parempaa hoitoa tarjolla... Jos olisi, et sinäkään olisi nyt avohoidossa ja täällä puhumassa paskaa.

      • ongelmiin

        liitetään pääsääntöisesti agressiivisuus.

        Olenko mielestäsi agressiivinen?

      • taasen
        ongelmiin kirjoitti:

        monesti pohjaa pelkoon, pelkotiloihin, itsevarmuuden puutteeseen, vääränlaiseen minäkuvaan.

        Kuolemanpelko on peloista pahin.

      • Kössönöm
        huolto ei ole kirjoitti:

        jumiutunut leukemiapotilaista tai murtumatapauksista.

        Suurin "jumiuttaja" on juurikin elintavoista johtuva sairastelu.

        Mm. Sydän- ja verisuonisairaudet, alkoholismin aiheuttamat sairaudet, syöpäsairaudet jne..

        Ei ollut kyse siitä mitä sairauksia on, vaan siitä mikä jumiuttaa terveydenhuoltoa.

        laitat listan sairauksista, jotka johtuvat ihmisten elintavoista ja laitat myös prosentit siitä, miten ne näkyvät potilasjonoissa.

        On aika suurpiirteistä lähteä väittämään, että sydän- ja verisuonitaudit ja syövät johtuisivat elintavoista.

        Leukemia on muuten myös syöpäsairaus. Sano jollekin kuusivuotiaalle leukemiapotilaalle, että sinä elit väärällä tavalla.

        Leimaat aika surutta ihmisiä. Minun isotätini kuoli keuhkosyöpään, vaikka oli ikänsä asunut maalla, eikä taatusti ollut koskaan polttanut tupakkaa, kuten ei hänen miehensäkään. Äitini sairasti rintasyövän ja ei ollut koskaan polttanut, eikä juonut viinantippaa.

      • teknologia

        varmaankin pystyy vastaamaan lasten syöpäherkkyyden kehittymiseen.

        Välimeren maat ja Japani,lienevät hyviä vertailukohteita sydän- ja verisuonisairauksissa, syöpätilastoissa myös.

        Läheltä löytyy Islanti hyväksi esimerkiksi.

      • Kössönöm
        ongelmiin kirjoitti:

        liitetään pääsääntöisesti agressiivisuus.

        Olenko mielestäsi agressiivinen?

        liitetään pääsääntöisesti agressiivisuus? Mistä tuollaisen käsityksen olet saanut?

      • ilmentää

        aina mielenhäiriötä.

      • onko se sinun
        ilmentää kirjoitti:

        aina mielenhäiriötä.

        mielestäsi terveen mielen merkki?

      • Kössönöm
        teknologia kirjoitti:

        varmaankin pystyy vastaamaan lasten syöpäherkkyyden kehittymiseen.

        Välimeren maat ja Japani,lienevät hyviä vertailukohteita sydän- ja verisuonisairauksissa, syöpätilastoissa myös.

        Läheltä löytyy Islanti hyväksi esimerkiksi.

        ja perustellut väitettäsi elintapasairauksista.

      • ilmentää kirjoitti:

        aina mielenhäiriötä.

        looginen pähkinä, kun olet noin viisas.

        Mies on aina ihminen. Seuraako tästä, että ihminen on aina mies?

      • sinä oma
        Kössönöm kirjoitti:

        ja perustellut väitettäsi elintapasairauksista.

        työsi. Jos kiinnostaa niin kiinnostaa.
        Jos ei niin syytä itseäsi.

        Ei minullekaan kukaan eteen kanna.

      • Retrohetero
        huolto on kirjoitti:

        jumissa huonojen elintapojen vuoksi.

        Suomessa ei ole terveyden huoltoa, ainoastaan sairauden huoltoa.

        Mikä taasen johtuu suurelta osin välinpitämättömyydestä terveellistä ruokavaliota / terveellisiä elintapoja kohtaan.

        Henkisiin sairauksiin ei riitä selitykseksi kaamos, kyse lienee enemmänkin ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen kylmäkiskoisuudesta.

        Oikeiden kristillisten arvojen puuttumisesta.

        vaan kerro meille vastaus aloituksessani esittämään
        paradoksiin. Puheenaiheen muuttaminen on kovin
        epäkohteliasta. Joten jos ei ole parempaa sanottavaa,
        suksi sitten vittuun...

      • Retrohetero
        teknologia kirjoitti:

        varmaankin pystyy vastaamaan lasten syöpäherkkyyden kehittymiseen.

        Välimeren maat ja Japani,lienevät hyviä vertailukohteita sydän- ja verisuonisairauksissa, syöpätilastoissa myös.

        Läheltä löytyy Islanti hyväksi esimerkiksi.

        geenihoito onkin lääke leukemiaan, eikä rukoilu.
        Harmi vaan, että geenitutkimus tarvitsee kantasoluja,
        mitä te taas vastustatte...

        Ja mitä Japaniin tulee, siellä ei ole kristillisiä
        kuin kärpäsen pierun verran. Itse asiassa Japani
        on aikalailla ateistinen maa, joten mikä johtopäätös
        tästä voidaankaan vetää..?

      • ürpå
        ongelmiin kirjoitti:

        liitetään pääsääntöisesti agressiivisuus.

        Olenko mielestäsi agressiivinen?

        Vai liitetään...

        Sulla on tästä varmaan jotakin muutakin todisteita kuin oma sanasi?

        Kun agressiota tarpeeks patoaa, se yleensä jossain vaiheessa rikkoo jotain. Esim. pään ja sitten alkaa nähdä ja uskoa mielikuvitusystäviin.

      • aikaansaa

        agressioiden keräytymistä.
        Paineeton ei käyttäydy agressiivisesti.

      • Kössönöm
        sinä oma kirjoitti:

        työsi. Jos kiinnostaa niin kiinnostaa.
        Jos ei niin syytä itseäsi.

        Ei minullekaan kukaan eteen kanna.

        Mutta nyt ei sitten olekaan perusteluja antaa. Eipä tietenkään.

      • ürpå
        aikaansaa kirjoitti:

        agressioiden keräytymistä.
        Paineeton ei käyttäydy agressiivisesti.

        lol

        Onhan tuo taito tuokin, että kovasti laittaa kirjaimia ja sanoja peräkkäin mutta ei oikeasti kuitenkaan sano yhtään mitään.

        Miten se oli, oliko sulla jotain tukea väitteelles siitä, että aggressio on aina oire mielenterveysongelmista? Vai oletko yhtä tyhjää täynnä kuin kristinoppi.

      • pyydät
        Kössönöm kirjoitti:

        Mutta nyt ei sitten olekaan perusteluja antaa. Eipä tietenkään.

        minua esittelemään Jumalan sinulle?

        Tai käymään töissä sinun puolestasi?

      • ole päivänselvää
        ürpå kirjoitti:

        lol

        Onhan tuo taito tuokin, että kovasti laittaa kirjaimia ja sanoja peräkkäin mutta ei oikeasti kuitenkaan sano yhtään mitään.

        Miten se oli, oliko sulla jotain tukea väitteelles siitä, että aggressio on aina oire mielenterveysongelmista? Vai oletko yhtä tyhjää täynnä kuin kristinoppi.

        ettei levollinen mieli ole agressiivinen.

        Levoton mieli sitävastoin monesti on.

        Koska levoton mieli ei osaa olla levollinen.

      • Kössönöm
        pyydät kirjoitti:

        minua esittelemään Jumalan sinulle?

        Tai käymään töissä sinun puolestasi?

        jos ei sinulla ole mitään antaa niiden tueksi.

        Turhaan siinä nyt vittuilemaan alat.

      • ateistin
        Kössönöm kirjoitti:

        jos ei sinulla ole mitään antaa niiden tueksi.

        Turhaan siinä nyt vittuilemaan alat.

        tulisi itse etsiä. Poistuu mahdollisuus joutua huijatuksi.
        Toki jokaista asiaa vastaan voi kapinoida.
        Eihän mikään ole totta, ellet niin halua.
        Ala googlaamaan, siksihän sinulla kone on.

      • pyydät kirjoitti:

        minua esittelemään Jumalan sinulle?

        Tai käymään töissä sinun puolestasi?

        Luistelua väiteidensä perustelemisesta.

        Olet todistanut olevasi tosi uskovainen.

      • .......
        ateistin kirjoitti:

        tulisi itse etsiä. Poistuu mahdollisuus joutua huijatuksi.
        Toki jokaista asiaa vastaan voi kapinoida.
        Eihän mikään ole totta, ellet niin halua.
        Ala googlaamaan, siksihän sinulla kone on.

        Sanot on että voit tehdä mitä hulluimpia väitteitä ilman perusteluita ja muiden on todistettava sinut vääräksi???

        sinä olet todella ylimielinen narsisti hihhuli!

      • Evakkoon.

        Etsipä nyt vajakki Googlestasi jotakin mikä kumoaa väitteeni.

        Minun ei tarvitse sinulle mitään tarjota sanomani tueksi.

        Näinkö se uskiksen mielestä kuuluu olla?

      • ..........
        ole päivänselvää kirjoitti:

        ettei levollinen mieli ole agressiivinen.

        Levoton mieli sitävastoin monesti on.

        Koska levoton mieli ei osaa olla levollinen.

        Oletkos multinikkihihhuli itse ajatellut miten agressiivisesti esiinyt tälläkin palstalla???

        olet siis oman teoriasi mukaisesti hullu!

      • Evakkoon.
        ongelmiin kirjoitti:

        liitetään pääsääntöisesti agressiivisuus.

        Olenko mielestäsi agressiivinen?

        Minä pääsääntöisesti liitän mielenterveys ongelmat jumal uskoon.

        No onhan uskikset usein myös agresiivisia.

      • eivät ole
        ....... kirjoitti:

        Sanot on että voit tehdä mitä hulluimpia väitteitä ilman perusteluita ja muiden on todistettava sinut vääräksi???

        sinä olet todella ylimielinen narsisti hihhuli!

        väitteitä vaan faktaa. Etsi itse, niin minäkin teen.

      • tekeminen
        .......... kirjoitti:

        Oletkos multinikkihihhuli itse ajatellut miten agressiivisesti esiinyt tälläkin palstalla???

        olet siis oman teoriasi mukaisesti hullu!

        on vaivatonta. Toiselle se on tuskaa.

        Agressiivinen en ole.

      • taasen
        Evakkoon. kirjoitti:

        Minä pääsääntöisesti liitän mielenterveys ongelmat jumal uskoon.

        No onhan uskikset usein myös agresiivisia.

        liitän itsemurha-alttiuden ja mielenterveyshäiriöt tilastoihin.

        Niissä tosin ilmenee ikähaarukan lisäksi ainoastaan sukupuoli, ei vakaumus.

        Alkoholi, huumeet ja epäsäännöllinen elämä näyttelevät suurta roolia.
        Ne eivät ole kristillisiä arvoja, ennemminkin ateistisia.

      • taasen kirjoitti:

        Alkoholin myyntilukujen perusteella voimme siis olettaa että Ateisteja on nykyään noin 90% Suomen kansasta.

        Puhumattakaan huumeista.

        Et taida olla kovin fiksusta suvusta lähtöisin.

      • Kössönöm
        taasen kirjoitti:

        liitän itsemurha-alttiuden ja mielenterveyshäiriöt tilastoihin.

        Niissä tosin ilmenee ikähaarukan lisäksi ainoastaan sukupuoli, ei vakaumus.

        Alkoholi, huumeet ja epäsäännöllinen elämä näyttelevät suurta roolia.
        Ne eivät ole kristillisiä arvoja, ennemminkin ateistisia.

        "liitän itsemurha-alttiuden ja mielenterveyshäiriöt tilastoihin."

        - Mielenterveyshäiriöitä on tilastoitu, joo. Mutta mitä sinä halusit sanoa tuolla lauseellasi?

        "Niissä tosin ilmenee ikähaarukan lisäksi ainoastaan sukupuoli, ei vakaumus."

        - Näin minäkin olen ymmärtänyt.

        "Alkoholi, huumeet ja epäsäännöllinen elämä näyttelevät suurta roolia.
        Ne eivät ole kristillisiä arvoja, ennemminkin ateistisia."

        - Suomessa myytävää alkoholia eivät osta vain ateistit. Jospa et viitsisi tuollaista väittää. Huumeista en tiedä, koska en käytä. Sinulla on varmaan jotain näyttöä siitä, vain ateistit juovat viinaa ja käyttävät huumeita.

        Mitä tulee epäsäännölliseen elämään, niin olisi kiva jos tarkentaisit. Papit viettävät epäsäännöllistä elämää. Rikkovat uskontonsa käskyjä, kun työskentelevät sapattina.

      • ........
        eivät ole kirjoitti:

        väitteitä vaan faktaa. Etsi itse, niin minäkin teen.

        Etkä jatkuvasti pakene häntä koipiesi välissä!

        eiksi niin?

      • .......
        tekeminen kirjoitti:

        on vaivatonta. Toiselle se on tuskaa.

        Agressiivinen en ole.

        *....

    • tapauksia

      joissa lääketiede on antanut 0,00001% mahdollisuuden parantua.

      "Ihmeparantumisia" tapahtuu yllättävän paljon.

      Poikkeuksetta niihin liittyy henkisyys.

      Lääkäriliitosta voi tiedustella kyseistä asiaa.

      Samoin "ruumiista irtautumista" tutkitaan näinä päivinä myös lääketieteen toimesta.

      • .-.-.

        Kröhöm..."ruumiista irtautumista", telepatiaa, ennustamista, voimakenttiä, 6:tta aistia ja "hengellistä silmää" tutkittiin USA:ssa jo 7 mrd. dollarin voimin. Oliko se nyt Ford, Carter vai Nixon, joka oli kiinnostunut yliluonnollisista ilmiöistä. 7 mrd meni hukkaan ja yhtäkään todistetta ei löydetty. Ja jos ei tuolla rahamäärällä saa tuloksia, niin eiköhän voida jo todeta, että bullshittiä on.

        Ja jos lääketiede on antanut 0,00001% mahdollisuuden parantua, niin eikö joka 100 000 silloin parannu ilman hoitoa? Ei se mikään ihme ole. Lottovoittokin on epätodennäköisempi, ja silti niitä tulee.

      • näihin
        .-.-. kirjoitti:

        "ihmeparantumisiin" liittyy henkisyys.

        Syystä tai toisesta.

        "Ruumiista irtautumista" tutkitaan parhaillaan. Ja nyt ei ole Fordin, Carterin eikä Nixonin aika.

        Kokemuksia tulee näet paljon.

        Samoin "filminauhakokemuksia".

      • Retrohetero

        parantumisia tapahtuu "yllättävän paljon",
        niin miksi silti sairaudesta selviää vain
        0,00001%:tia?

        Opettele ensin hiukan keskiarvon laskemista,
        ennen kuin tulet itseäsi nolaamaan...

      • sinä lukemaan.
        Retrohetero kirjoitti:

        ..Joissa lääketiede antaa 0,00001% mahdollisuuden parantumiseen....

        Toisin sanoen lääkehoito lopetetaan, esim pitkälle edenneissä syöpäsairauksissa.

        Näistä parantumisia tapahtuu yllättävän paljon.

        Jokainen on varmasti jonkun tapauksen kuullut, jos ei omaisista niin lähipiiristä kuitenkin.

      • onkin...
        sinä lukemaan. kirjoitti:

        ...kiitollinen sairaus "ihmeparantumisten" suhteen, joillakin syöpätyypeilla kun on tunnetusti taipumus parantua joskus spontaanisti. Tämä on aivan tunnettu fakta lääketieteessä.

        Väitetään toki, että ihmisiä olisi rukouksen voimasta parantunut mm. Downin oireyhtymästä mutta todisteet puuttuvat. Uskoisin tuollaisen kiinnostavan tiedeyhteisöä äärettömän paljon...

        Jos tehdään tutkimus jostain sairaudesta, jonka
        perusteella voidaan sanoa yhden parantuvan sadastatuhannesta,
        niin mikä ei mene jakoon?

        Sinulla kun kerran niin on paljon ihmeparantuneita,
        niiden pitäisi näkyä tutkimuksessa. Jostain
        syystä kuitenkin kuolleisuus lisääntyy mitä
        vakavampi sairaus. Kummalista sinänsä, sillä
        luulisi kaikkivoivalle jumalalle olevan aivan sama
        asia, onko ihmisellä aivokasvain vai virtsatien
        tulehdus.

        Minulla on paljon tuttuja, jotka ovat selvinneet
        syövästä, kiitos lääketieteen. Jos he eivät olisi
        menneet hoitoon, he olisivat kuolleet mitä
        todennäköisimmin. Missä kohtaa tarvittaan
        jumalaa, jos tilastojen mukaan 90% parantuu hoidolla,
        riippumatta uskonnostaan, mutta ilman hoitoa
        siitä selviää vain 0.00001%? Ihmeparantumiset
        menevät juuri tuohon 0.00001%:iin, silloinhan
        jumala on parantanut (siis ihmisen oma
        immuunijärjestelmä), tuon porukan, lopun
        lääketiede.

        Mikä kohta jäi vajakilta epäselväksi? Onko tämä
        liian monimutkainen asia sinun aivoillesi?

      • lääketiedettä?
        onkin... kirjoitti:

        Jos lääkitys lopetetaan heikon "ennusteen" vuoksi. Ja silti parantumisa tapahtuu.

        Tämän luulisi kiinnostavan yhteisöä myös.

      • Retrohetero
        lääketiedettä? kirjoitti:

        Jos lääkitys lopetetaan heikon "ennusteen" vuoksi. Ja silti parantumisa tapahtuu.

        Tämän luulisi kiinnostavan yhteisöä myös.

        on, jos yksi ihminen miljoonasta paranee
        lääkkeiden lopettamisen jälkeen?

      • kysymyksesi
        Retrohetero kirjoitti:

        Jos tehdään tutkimus jostain sairaudesta, jonka
        perusteella voidaan sanoa yhden parantuvan sadastatuhannesta,
        niin mikä ei mene jakoon?

        Sinulla kun kerran niin on paljon ihmeparantuneita,
        niiden pitäisi näkyä tutkimuksessa. Jostain
        syystä kuitenkin kuolleisuus lisääntyy mitä
        vakavampi sairaus. Kummalista sinänsä, sillä
        luulisi kaikkivoivalle jumalalle olevan aivan sama
        asia, onko ihmisellä aivokasvain vai virtsatien
        tulehdus.

        Minulla on paljon tuttuja, jotka ovat selvinneet
        syövästä, kiitos lääketieteen. Jos he eivät olisi
        menneet hoitoon, he olisivat kuolleet mitä
        todennäköisimmin. Missä kohtaa tarvittaan
        jumalaa, jos tilastojen mukaan 90% parantuu hoidolla,
        riippumatta uskonnostaan, mutta ilman hoitoa
        siitä selviää vain 0.00001%? Ihmeparantumiset
        menevät juuri tuohon 0.00001%:iin, silloinhan
        jumala on parantanut (siis ihmisen oma
        immuunijärjestelmä), tuon porukan, lopun
        lääketiede.

        Mikä kohta jäi vajakilta epäselväksi? Onko tämä
        liian monimutkainen asia sinun aivoillesi?

        oli itsessään niin hieno?

        Ehkä suurin ero kuolemanhetkellä on:

        Toinen luottaa, toinen pelkää.

        Molemmat voivat olla turhaa, se selviää ajallaan.

        Niin sinulle kuin minullekin.

        Minä en pelkää.

      • sinä lukemaan. kirjoitti:

        ..Joissa lääketiede antaa 0,00001% mahdollisuuden parantumiseen....

        Toisin sanoen lääkehoito lopetetaan, esim pitkälle edenneissä syöpäsairauksissa.

        Näistä parantumisia tapahtuu yllättävän paljon.

        Jokainen on varmasti jonkun tapauksen kuullut, jos ei omaisista niin lähipiiristä kuitenkin.

        Jos lääketiede ennustaa 0,00001 % mahdollisuuden paranemiseen, niin se tarkoittaa sitä, että silloin 0,00001 % tapauksista parantuu eikä "yllättävän paljon". Ei tuo ennuste ole silloin mikään hatusta vedetty luku, joka voi olla pitämättä paikkansa, vaan tilastollinen todennäköisyys, joka on laskettu todellisista tapauksista.

        Ja lisäksi muusta paskanlänkytyksestäsi: minä en tunne yhtään tapausta omaisistani tai lähipiiristäni, jossa käytännössä toivottamaksi todettu tapus olisi "ihmeparantunut". Siten väitteesi "jokainen on varmasti kuullut" ei voi pitää paikkaansa. Se ei ole todiste, jos jostakin hihhulitraktaatista lukee valheen ihmeparantumisesta.

      • Retrohetero
        kysymyksesi kirjoitti:

        oli itsessään niin hieno?

        Ehkä suurin ero kuolemanhetkellä on:

        Toinen luottaa, toinen pelkää.

        Molemmat voivat olla turhaa, se selviää ajallaan.

        Niin sinulle kuin minullekin.

        Minä en pelkää.

        ...et mitään? Mikä vittu teillä hihuilla on
        kuupassa vikana? Taisit tajuta nyt jutun pointin,
        joten päätit lyödä jotain epämääräistä paskaa
        eetteriin, jotta menisin hämilleni. En mennyt.

        Säälittää vain tuollaiset pellet, joilla
        muinainen paimentolaisjumala estää loogisen
        ajattelun...

      • ajattelen loogisesti.

        Sinä kyselet merkityksettömiä kysymyksiä.

        Joihin ei ole vastausta.

        Typeryyttäsi vain laulat, kun ei parempaakaan tekemistä ole.

      • mainioon
        Aatami9 kirjoitti:

        Jos lääketiede ennustaa 0,00001 % mahdollisuuden paranemiseen, niin se tarkoittaa sitä, että silloin 0,00001 % tapauksista parantuu eikä "yllättävän paljon". Ei tuo ennuste ole silloin mikään hatusta vedetty luku, joka voi olla pitämättä paikkansa, vaan tilastollinen todennäköisyys, joka on laskettu todellisista tapauksista.

        Ja lisäksi muusta paskanlänkytyksestäsi: minä en tunne yhtään tapausta omaisistani tai lähipiiristäni, jossa käytännössä toivottamaksi todettu tapus olisi "ihmeparantunut". Siten väitteesi "jokainen on varmasti kuullut" ei voi pitää paikkaansa. Se ei ole todiste, jos jostakin hihhulitraktaatista lukee valheen ihmeparantumisesta.

        lähteeseen uskonne perustatte.

        Lääketiede palvelee lääketeollisuutta.

        Minä en usko mihinkään missä takana on markkinavoima. Lääketeollisuus taitaa tulla heti aseteollisuuden vanavedessä, jollei jopa edellä.

        Lääketiede on kehittynyt valtavasti 1900 luvulta 2000 luvulle. Samoin ovat kehittyneet potilasjonot.

        Mielenkiintoinen yhtälö:
        Lääketiede on kehittyneempää-Ihmiset sairastavat enemmän.

      • mainioon kirjoitti:

        Ihmiset eivät sairasta enempää kuin ennen.

        Me vain sairastamme pidemmän ajan koska lääkkeet ovat pidentäneet elinaikaa.

      • .-.-.
        näihin kirjoitti:

        "ihmeparantumisiin" liittyy henkisyys.

        Syystä tai toisesta.

        "Ruumiista irtautumista" tutkitaan parhaillaan. Ja nyt ei ole Fordin, Carterin eikä Nixonin aika.

        Kokemuksia tulee näet paljon.

        Samoin "filminauhakokemuksia".

        Jos suurin osa maailman ihmisistä uskoo jonkunlaiseen jumalaan, niin eikö ole tod.näk. että suurin osa näistä "ihmeparantumisista" tapahtuu hengellisille ihmisislle?

        Nyt ei ole tosiaan Nixonin, Carterin tai Fordin aika, silloin 7 mrd. oli aika helkkaristi rahaa, paljon enemmän kuin se on nyt.

        Kokemuksia tulee paljon, koska pystymme parantamaan ihmisiä koko ajan paremmin ja paremmin. Jos pystymme vetämään ihmisen takaisin elämään vielä kun aivot ovat alkaneet tuottaa jo kuolemaa helpottavaa kemikaalia...tadaa NDE (= near death experience).

        Astraali kokemuksia myös ovat kokeneet hävittäjä-lentäjä koulutuksessa pyörtyneet kokelaat, vaikka kuoleman vaaraa ei ole ollut.

      • Kössönöm
        mainioon kirjoitti:

        lähteeseen uskonne perustatte.

        Lääketiede palvelee lääketeollisuutta.

        Minä en usko mihinkään missä takana on markkinavoima. Lääketeollisuus taitaa tulla heti aseteollisuuden vanavedessä, jollei jopa edellä.

        Lääketiede on kehittynyt valtavasti 1900 luvulta 2000 luvulle. Samoin ovat kehittyneet potilasjonot.

        Mielenkiintoinen yhtälö:
        Lääketiede on kehittyneempää-Ihmiset sairastavat enemmän.

        Et ole sitten varmaan koskaan käynyt lääkärissä.

      • mainioon kirjoitti:

        lähteeseen uskonne perustatte.

        Lääketiede palvelee lääketeollisuutta.

        Minä en usko mihinkään missä takana on markkinavoima. Lääketeollisuus taitaa tulla heti aseteollisuuden vanavedessä, jollei jopa edellä.

        Lääketiede on kehittynyt valtavasti 1900 luvulta 2000 luvulle. Samoin ovat kehittyneet potilasjonot.

        Mielenkiintoinen yhtälö:
        Lääketiede on kehittyneempää-Ihmiset sairastavat enemmän.

        No tämä olikin ihan uusi salaliittoteoria. Tavallisesti te jänkkävajkit jauhatte paskaa suuresta evoluutiosaliitosta, mutta tämä oli minulle uutta. Jänk jänk jänk jänk! Jänkkävajakki iskee.

        Sinun mielestäsi ilmeisesti se on todiste siitä, että ihmiset sairastavat enemmän, kun sairauksia osataan diagnisoida paremmin. 1700-luvulla ei hoidettu Suomessa yhtään ihmistä kemoterapialla, joten silloin ei ollut syöpäsairaitakaan? Kenellekään ei annettu insuliinia, joten diabetestäkään ei ollut olemassa. Niinhän? Lisäksi ihmiset elävät nykyisin vanhemmiksi, joten heillä on luonnollisesti enemmän vanhuksille tyypillisiä sairauksia.

      • sinä lukemaan. kirjoitti:

        ..Joissa lääketiede antaa 0,00001% mahdollisuuden parantumiseen....

        Toisin sanoen lääkehoito lopetetaan, esim pitkälle edenneissä syöpäsairauksissa.

        Näistä parantumisia tapahtuu yllättävän paljon.

        Jokainen on varmasti jonkun tapauksen kuullut, jos ei omaisista niin lähipiiristä kuitenkin.

        Kuullut ensimmäisestäkään tapauksesta.

        Kaikki paraantumiset joista olen kuullut ovat tapahtuneet lääkkeiden ja leikkauksien avulla.

        Vedät taas hatusta noita juttujasi.

      • totta?
        zippo100 kirjoitti:

        Ihmiset eivät sairasta enempää kuin ennen.

        Me vain sairastamme pidemmän ajan koska lääkkeet ovat pidentäneet elinaikaa.

        Ota selvää esim. syöpäsairauksien yleistymisestä viimeisen 30 vuoden aikana.

        Diabetes käynee toisena esimerkkinä. Hengitystiesairaudet, astma ym. ym. ym.

        Selvitäpä onko sitä kasvua vaiko ei.

      • ikä ei
        Aatami9 kirjoitti:

        No tämä olikin ihan uusi salaliittoteoria. Tavallisesti te jänkkävajkit jauhatte paskaa suuresta evoluutiosaliitosta, mutta tämä oli minulle uutta. Jänk jänk jänk jänk! Jänkkävajakki iskee.

        Sinun mielestäsi ilmeisesti se on todiste siitä, että ihmiset sairastavat enemmän, kun sairauksia osataan diagnisoida paremmin. 1700-luvulla ei hoidettu Suomessa yhtään ihmistä kemoterapialla, joten silloin ei ollut syöpäsairaitakaan? Kenellekään ei annettu insuliinia, joten diabetestäkään ei ollut olemassa. Niinhän? Lisäksi ihmiset elävät nykyisin vanhemmiksi, joten heillä on luonnollisesti enemmän vanhuksille tyypillisiä sairauksia.

        tarkoita hyvää terveyttä. Sydän- ja verisuonisairauksissa Suomi on yksi kärkimaita maailmassa. Samoin monissa syöpäsairauksissa.

        On maita missä ihmiset elävät vanhoiksi terveinä, ja maita missä eletään vanhaksi sairaina.

      • Kössönöm
        totta? kirjoitti:

        Ota selvää esim. syöpäsairauksien yleistymisestä viimeisen 30 vuoden aikana.

        Diabetes käynee toisena esimerkkinä. Hengitystiesairaudet, astma ym. ym. ym.

        Selvitäpä onko sitä kasvua vaiko ei.

        mistä johtuu joidenkin sairauksien yleistyminen. Olisiko ympäristöllä mitään osuutta asiaan. Autoja ei juurikaan ollut sata vuotta sitten.

      • Suomessa
        Kössönöm kirjoitti:

        mistä johtuu joidenkin sairauksien yleistyminen. Olisiko ympäristöllä mitään osuutta asiaan. Autoja ei juurikaan ollut sata vuotta sitten.

        on autoja sen enempää kuin Japanissakaan.

      • Kössönöm
        Suomessa kirjoitti:

        on autoja sen enempää kuin Japanissakaan.

        Puhut elämäntapasairauksista, uskonnosta ja eri kansoista iloisena sekamelskana, etkä selvennä mitään.

      • totta? kirjoitti:

        Ota selvää esim. syöpäsairauksien yleistymisestä viimeisen 30 vuoden aikana.

        Diabetes käynee toisena esimerkkinä. Hengitystiesairaudet, astma ym. ym. ym.

        Selvitäpä onko sitä kasvua vaiko ei.

        Ja diabeetekseen ollaan sairastuttu helvetin pitkään,ennen niihin vaan kuoltiin useammin.

        Unohda hetkeksi toi Google ja mene hautuumaalle katselemaan kiviä vähän vanhemmasta päästä kun keski ikä oli noin 30v.

      • Retrohetero
        ajattelen loogisesti. kirjoitti:

        Sinä kyselet merkityksettömiä kysymyksiä.

        Joihin ei ole vastausta.

        Typeryyttäsi vain laulat, kun ei parempaakaan tekemistä ole.

        ajatella loogisesti, ja nähdä ammottavaa aukkoa
        koko hommassa.

        Ja alkuperäinen kysymys ei ollut typerä, se on
        äärimmäisen tärkeä. Sinun mielestä se on typerä,
        koska et osaa selittää sitä. Sehän se sinua
        vituttaa. Mutta älä ala ylimieliseksi, sinulla
        on velvollisuus vastata meille vääräuskoisille,
        tai muuten voit suksia vittuun tältä palstalta.

        Et ole vastannut vieläkään mihinkään, olet vain
        kierrellyt. Onko itsemurha kieltäytyä hoidosta
        ja vain rukoilla? Miksi jumalan "ihmeparannuksista"
        ei ole todisteita? Miksi jumalan on vaikeampi
        parantaa aivokasvain kuin tulehtunut virtsatie?

      • ...........
        Kössönöm kirjoitti:

        Puhut elämäntapasairauksista, uskonnosta ja eri kansoista iloisena sekamelskana, etkä selvennä mitään.

        Ettää maailmanlaajuiset syöpätilastot pomppasivat reilusti ylöspäin hiroshiman ja nagasakin ydinpommien jälkeen ja myöskin euroopassa Tsernobylin räjähdyksen jälkeen!

        http://images.dailykos.com/images/user/14898/chernobyl_fallout.jpg

        uskovaisen valikoiva muisti iski jälleen!

      • .................
        Kössönöm kirjoitti:

        Puhut elämäntapasairauksista, uskonnosta ja eri kansoista iloisena sekamelskana, etkä selvennä mitään.

        Että maailmanlaajuiset syöpätilastot pomppasivat reilusti ylöspäin hiroshiman ja nagasakin ydinpommien jälkeen ja myöskin euroopassa Tsernobylin räjähdyksen jälkeen!

        http://images.dailykos.com/images/user/14898/chernobyl_fallout.jpg

        uskovaisen valikoiva muisti iski jälleen!

      • ..........
        ikä ei kirjoitti:

        tarkoita hyvää terveyttä. Sydän- ja verisuonisairauksissa Suomi on yksi kärkimaita maailmassa. Samoin monissa syöpäsairauksissa.

        On maita missä ihmiset elävät vanhoiksi terveinä, ja maita missä eletään vanhaksi sairaina.

        Tsernobyl!
        http://images.dailykos.com/images/user/14898/chernobyl_fallout.jpg

      • sama kysymys.
        Retrohetero kirjoitti:

        ajatella loogisesti, ja nähdä ammottavaa aukkoa
        koko hommassa.

        Ja alkuperäinen kysymys ei ollut typerä, se on
        äärimmäisen tärkeä. Sinun mielestä se on typerä,
        koska et osaa selittää sitä. Sehän se sinua
        vituttaa. Mutta älä ala ylimieliseksi, sinulla
        on velvollisuus vastata meille vääräuskoisille,
        tai muuten voit suksia vittuun tältä palstalta.

        Et ole vastannut vieläkään mihinkään, olet vain
        kierrellyt. Onko itsemurha kieltäytyä hoidosta
        ja vain rukoilla? Miksi jumalan "ihmeparannuksista"
        ei ole todisteita? Miksi jumalan on vaikeampi
        parantaa aivokasvain kuin tulehtunut virtsatie?

        Mikä on äärimmäisen tärkeä? Tuo kysymys?

        Siinä ei ole mitään tärkeää.

        Usko jo. Turha kysymys.

      • Retrohetero
        sama kysymys. kirjoitti:

        Mikä on äärimmäisen tärkeä? Tuo kysymys?

        Siinä ei ole mitään tärkeää.

        Usko jo. Turha kysymys.

        Miksi jumalasi on paradoksaalinen? Onko hän
        kaikkivoipa vai onko ihmisellä vapaatahto?

        Molemmissa tapauksissa rukoilu on kuitenkin
        hyödytöntä.

        Jos olet niin vitun vajakki ettet näe dilemmaa,
        niin voi-voi. Et ainakaan edistä kristiuskoa,
        leimaamalla kaikki hankalat kysymykset hyödyttömiksi.

    • puusilimä

      tuli vaan mieleen että monikohan lääkäri kirjoittaa reseptiin "vittu rukoile enemmän!" ja "herran haltuun" ja jättää lääkkeet määräämättä :D:D

      • yhtämoni

        kuin: "Sairaus on valitettavasti edennyt niin pitkälle ettei mitään ole tehtävissä"

        Silti "Ihmeparantumisia" tapahtuu, yllättävän paljon.

        Viimeinen keino kun yleensä on se rukous, aito sellainen.

      • puusilimä
        yhtämoni kirjoitti:

        jänk jänk..

        todista kiistattomasti rukoilun toimivuus tai lopeta valehteleminen sen toimivuudesta.

        "Silti "Ihmeparantumisia" tapahtuu, yllättävän paljon."

        tähän päivään mennessä ei ainoatakaan ole tapahtunut. kaikki parantumiset ovat luonnollisia ja ihan ilman ihmeitä.

        p.s. kuolaaminen ja ulvominen laumassa ei auta yhtään mihinkään vaivaan ja lisäksi se on erittäin typerän näköistä/kuuloista.

        siitä, onko viimeinen konsti rukoilu vai ei,
        vaan selvä tilastomatematiikka ja jumalan
        paradoksaalisuus. Et vain ymmärrä lukemaasi...

      • ehdottomasti
        puusilimä kirjoitti:

        jänk jänk..

        todista kiistattomasti rukoilun toimivuus tai lopeta valehteleminen sen toimivuudesta.

        "Silti "Ihmeparantumisia" tapahtuu, yllättävän paljon."

        tähän päivään mennessä ei ainoatakaan ole tapahtunut. kaikki parantumiset ovat luonnollisia ja ihan ilman ihmeitä.

        p.s. kuolaaminen ja ulvominen laumassa ei auta yhtään mihinkään vaivaan ja lisäksi se on erittäin typerän näköistä/kuuloista.

        samaa mieltä.
        Kuolaaminen ja ulvominen laumassa ei auta yhtään mihinkään vaivaan.
        Lisäksi se kieltämättä on erittäin typerän näköistä ja kuuloista.

        Todista sinä itsellesi itsesi. Siinä on sinun työsi. Siihen ei lauma auta.

      • ehdottomasti kirjoitti:

        samaa mieltä.
        Kuolaaminen ja ulvominen laumassa ei auta yhtään mihinkään vaivaan.
        Lisäksi se kieltämättä on erittäin typerän näköistä ja kuuloista.

        Todista sinä itsellesi itsesi. Siinä on sinun työsi. Siihen ei lauma auta.

        Onneksi luin tekstisi.

        Nyt tiedän olevani olemassa, kurkkasin peilistä ja siinähän minä olin.

        Helvetti että sä osaat olla tyhmä.

      • tuohon tarvitse
        zippo100 kirjoitti:

        Onneksi luin tekstisi.

        Nyt tiedän olevani olemassa, kurkkasin peilistä ja siinähän minä olin.

        Helvetti että sä osaat olla tyhmä.

        muuta kuin perus ravintotietoutta.

        Eläinrasvat ovat haitallisia.
        Kasvirasvat ovat hyödyllisiä.
        Kalarasva on hyödyllistä. Thats it.

        Välimeren maissa sydän- ja verisuonitautia erittäin vähän. Syöpäsairauksia vähän.
        Diabetes vähän.
        Sama koskee Japania ja Islantia.

        Perusterveydentila kyseisissä maissa on huomattavasti Suomea parempi.

      • tuohon tarvitse kirjoitti:

        Tuonko sinä näet peilistä?

    • Retrohetero

      Ja katsokaa: kukaan vanhurskaista ei ole selvittänyt
      paradoksia.

      Päinvastoin, joku vatari vetää itseään syvemmmälle
      suohon keskustelussa ja tarkoitusperäisesti ohjaa
      keskustelua pois aiheesta...

      Paskahousuja, sanon minä...

      • Niille mitään takaovea.

        Epäreilua laittaa noin kattavaa tekstiä jota ei voi kumota ;)

      • on tässä
        zippo100 kirjoitti:

        Niille mitään takaovea.

        Epäreilua laittaa noin kattavaa tekstiä jota ei voi kumota ;)

        tapauksessa yksi.

        Alkuperäinen teksti tosin oli itsessään jo takaovi.

        Kiinnostaa tietää. Kukaan ei vain kerro.

        Epäreilua.

      • on tässä kirjoitti:

        tapauksessa yksi.

        Alkuperäinen teksti tosin oli itsessään jo takaovi.

        Kiinnostaa tietää. Kukaan ei vain kerro.

        Epäreilua.

        Niin ymmärrät.

    • Ontuu siinä suhteessa että pidät lääketiedettä ja Jumalaa/rukoilemista toisensa pois sulkevina, vihollisina.
      Mistä näin kinkkinen ajatus lienee?
      Koska Jumala on kaikkivaltias voi Hän toimia myös lääkäreiden ja lääketieteen kautta. Uskovaiset tämän tietävät ja hyväksyvät, ei heillä ole asian kanssa mitään ongelmaa.

      • Ylermi.Nakki

        "Koska Jumala on kaikkivaltias voi Hän toimia myös lääkäreiden ja lääketieteen kautta. Uskovaiset tämän tietävät ja hyväksyvät, ei heillä ole asian kanssa mitään ongelmaa."

        Suuri Spaghettimonsteri toimii lääkärien ja lääketieteen kautta. Pastafarit tämän tietävät ja hyväksyvät, ei heillä ole asian kanssa mitään ongelmaa.

        Eihän vaan kuulostanut tyhmältä? Ei pitäisi, sillä kummankin kappaleen toteamuslauseiden todistusarvo on sama, pyöreä nolla.

      • Retrohetero

        on noin jäässä, etkä tajua koko jutun pointtia,
        niin olisi ehkä parempi pitää turpa kiinni?

      • Ylermi.Nakki kirjoitti:

        Ehkä se sinulle on sitä. Minulla taas ei ole kokemuksia eikä todisteita spagettimonsterin olemassaolosta, Jumalasta sen sijaan on.

      • Retrohetero kirjoitti:

        on noin jäässä, etkä tajua koko jutun pointtia,
        niin olisi ehkä parempi pitää turpa kiinni?

        Eli ainut millä tavalla osaat/pystyt vastamaan on ivaaminen ja haukkuminen. Se kertoo sinusta hyvin paljon.
        Toisaalta kun teet asioita vasten tahtoasi, eipä sinun kirjoituksista koskaan tiedä ovatko ne sinusta lähtöisin, vai "voimasta" joka sinua ohjaa.

      • Kössönöm
        juhani1965 kirjoitti:

        Ehkä se sinulle on sitä. Minulla taas ei ole kokemuksia eikä todisteita spagettimonsterin olemassaolosta, Jumalasta sen sijaan on.

        muuta sinulla ei ole.

      • Retrohetero
        juhani1965 kirjoitti:

        Eli ainut millä tavalla osaat/pystyt vastamaan on ivaaminen ja haukkuminen. Se kertoo sinusta hyvin paljon.
        Toisaalta kun teet asioita vasten tahtoasi, eipä sinun kirjoituksista koskaan tiedä ovatko ne sinusta lähtöisin, vai "voimasta" joka sinua ohjaa.

        antamaan selvitystä selvästä paradoksista. Ei se
        minun vikani ole. Toisaalta, jos et pysty
        selventämään uskoasi meille, niin miksi sitten
        edes uskoisimme?

        "Toisaalta kun teet asioita vasten tahtoasi, eipä sinun kirjoituksista koskaan tiedä ovatko ne sinusta lähtöisin, vai "voimasta" joka sinua ohjaa."

        Asioita vasten tahtoani? Oletko ihan vajakki?
        Kyllä minä ihan omasta tahdostani kirjoitin
        aloituksen, osoittakseni kuinka typerää on uskoa
        jumalaan.

        Paradoksisi oli näennäinen, sinun ajatusmaailmasi vääristämä.

        "Asioita vasten tahtoani? Oletko ihan vajakki?
        Kyllä minä ihan omasta tahdostani kirjoitin
        aloituksen, osoittakseni kuinka typerää on uskoa
        jumalaan."

        Viittaan siihen kun olet kirjoittanut että uskon asiat eivät kiinnosta sinua p***an vertaa ja silti melkeen päivittäin täällä niistä kirjoittelet.
        Jos jotakin henkilöä ei kiinnosta käydä uimassa ja hän joka päivä käy uimassa, siinähän on selvä ristiriita, kuten sinun kohdalla.

    • H.H.

      Nerokkaan viestisi logiikan mukaisesti uskisten täytyisi pidättäydyä vastedes tyystin juomasta ja rukoilla sen sijaan, koska muutoin he astuisivat Jumalan varpaille ja vaikuttaisivat Jumalan määräämään kuolinhetkeen.

      Hyvää yötä. Nukuhan pääsi selväksi.

      • Ad hominem

        Juuri tähän se jumal-usko johtaa.

      • ........

        Retro puhui sairaudesta nimeltä syöpä ja sen hoidosta lääkkeillä tai rukouksella. Ja sinä repäset siitä analogian janoon kuolemiseen.

        Taidat kärsiä aika pahasta nestehukasta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      146
      6354
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      196
      4002
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      485
      2807
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      31
      2761
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2375
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2089
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      147
      1512
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1334
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1304
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      89
      1074
    Aihe