Vihreät esittävät, ettei uusia ydinvoimalahankkeita pidä käynnistää, koska laman vuoki on sähköenergian tarve pienentynyt.
Samalla logiikalla, ei yhtään uutta mamua Suomeen koska työvoiman tarve on radikaalisti vähentynyt laman vuoksi.
Otetaan mamuja vasta sitten kun Suomessa on se paljon puhuttu työvoimapula ja työllistetään nyt työtä vailla olevat 300.000 suomalaista ensin.
Samalla logiikalla, ei yhtään uutta mamua Suomeen koska työvoiman tarve on radikaalisti vähentynyt laman vuoksi.
Otetaan mamuja vasta sitten kun Suomessa on se paljon puhuttu työvoimapula ja työllistetään nyt työtä vailla olevat 300.000 suomalaista ensin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
nuin pitäisi toimia jos järkeä käytettäisiin.Mutta ei sitä
käytetä Suomessa ja viellä vähemmän täällä Ruotsissa.
Totta kuin vesi. Vihreät eivät osaa suuntauta tulevaisuuteen lainkaan energia-asioissa. Sähköauto tekee tuloaan voimallisesti. Autoilu ei lakkaa saati vähene Suomessa vaan kasvaa entisestään.
Suomessa on liki kaksi miljoonaa autoa, joiden keskimääräinen ajokilometrimäärä on noin 25.000 km/vuosi. Yhdellä latauskerralla sähköauto kulkee noin 100 kilometriä. Se merkitsee 250 latauskertaa autoa kohden eli kaikkiaan noin 500 miljoonaa latauskertaa! yksi auto tarvitsee latauskertaa kohden ainakin 300 kwh
eli yhteensä 150.000.000.000 eli minimissäänkin 150 MW, mutta todellisuudessa tämä luku on moninkertainen. Tarvetta ei yksi ydinvoimala pysty tyydyttämään.
Haluavatko vihreät suojella ilmastoa vai ainoastaan tuhota maamme talouselämää järjettömyyksillä, fossiilisten polttoaineiden poltolla ja talouselämää rasittvailla, työttömyyttä lisäävillä energia- ja päästöveroilla, mihin ydinvoimaloiden lisärakentamisesta luopuminen eittämättä johtaa.
ihreiden toimintaa ja linjauksia ei ohjaa mikään looginen ajattelu, vaan ainoastaan perverssi moraalijärjestelmä, joka kaiken lisäksi on täysin rikkonainen, mikään ei liity mihinkään.
Esimerkkejä:
- Hiilidioksidipäästöt ovat "väärin ja pahaa", mutta jostain syystä ei voi rakentaa ydinvoimaa, jotta niitä voitaisiin vähentää, koska ydinvoimakin on "väärin ja pahaa".
- Länsimaisen ihmisen kulutustaso on "väärin ja pahaa", mutta silti väestön tuottaminen tänne kehitysmaista kuluttamaan länsimaisella tasolla on "oikein ja hyvin".
- Muslimien puolustaminen on "oikein ja hyvin", samoin kuin homojen ja feminismin, vaikka edelliset suhtautuvat jälkimmäisiin äärimmäisen kielteisesti.
Mutta vihreään ajatteluun ei kuulu loogisen ristiriidan käsittäminen...
.
aiheuttaa osaltaan kasvihuoneilmiötä!!!!!
kunnes työvoimapula alkaa. Asioita pitää ajatella pitkälläkin tähtäimellä.