Nyt kun tuntuu nuo mielenterveysongelmat kovasti olevan muotia, niin kysynkin että miten tuommoisen diagnoosin saa? Ihan terveyskeskuslääkärillekö ensin pitäis mennä valittaan että nyt ahistaa? Minä nimittäin luulen että päässäni viiraa ihan yhtä paljon kuin muidenkin, löytyy paniikihäiriön oireita ja maanis-depressiivisyyttäkin, en ole vain tähän mennessä viitsinyt tai kehdannut asiasta tehdä numeroa, olen sitä ikäluokkaa joka on tottunut pitämään kuuppansa viiraamisen omana tietonaan ja sovittamaan elämäntapansa niin että oireet pysyisi mahdollisimman hyvin kurissa. Vaan olishan se hienoa saada joku muodikas ja mediaseksikäs diagnoosi ja kenties joitain hassuja nappeja popsittavaksi, tiedä vaikka maailma muuttuisi kovastikin hauskemmaksi.
Miten saa diagnoosin?
Mie vuan
54190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Diagnoosin kirjoittaa psykiatri, jos siihen on aihetta. Voi vaatia useamman psykiatrikäynnin.
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon käytetyt lääkkeet eivät ole hassuja nappeja, vaan enimmäkseen enemmän tai vähemmän epämiellyttäviä sivuvaikutuksia aiheuttavia voimakkaita lääkkeitä.
Jos sinut todetaan bipolaariksi ja saat lääkityksen, voit varautua siihen, että lääkittynä elämä on vähemmän hauskaa kuin maanisena, mutta hauskempaa kuin masentuneena.
Jos ne oireet ahdistavat ja kotikonstein ne ei pysy siedettävinä,niin ensin terveyskeskukseen lääkärille,joka passittaa psykiatrille tarpeen mukaan.Yksityisesti voi hakeutua suoraan psykiatrin pakeille.Diagnoosi itsessään ei ole kuin mediaseksikäs sanahirviö.Ihminen sen takana on sairas ja voi huonosti.Bipolin kirjoittikin jo lääkkeistä hyvin.
Niin noista mediaseksikkäistä diagnooseista ja hassuiusta napeista ku puhuit ni ite en pitäis mitenkään hyvänä asiana et jouduin tähän maanis-depressiivisyys diagnoosiin mukaan..nimittäin noiden lääkkeiden takia mul on noussu paino ja muutama muukin haittavaikutus tullut mutta toisaalta jos jättäisin nuo lääkkeet pois niin sitten vasta ongelmissa taas olisinkin. Eli kyllähän nuo lääkkeet auttaa mutta jos olisin itse saanut valita, olisin kyllä valinnut terveenä elämisen ilman mitään psyykelääkkeitä. Mutta ainahan ei voi saada mitä haluaa joten jos pärjäät ilman lääkkeitä niin suosittelisin kyllä miettimään kaks kertaa haluatko tähän mukaan..vaikka varmaan moni ajattelee että näillä lääkkeillä saa turrutettua tunteet ja voi elää ikäänkuin millään ei olisi enää mitään väliä ni näin se ei ole..ainakaan mun tunnepuoleen nuo lääkkeet ei oo vaikuttanut muuta ku tasaavasti vaan mut sehän se on niiden tarkoituskin..ihan samalla tavalla tunnen tuskaa ja ahdistusta asioista niinkuin ennenkin mut niinhän sen pitääkin olla. Mutta tuon diagnoosin saat psykiatrilta, tosin ei ne sitä heti tee..pitää olla vahvat näytöt siitä et sulla kans on se.
Kyllä sulla todella viiraa, tässä ei ole mitään mediaseksikästä. Ja jos et ole viitsinyt tähän mennessä tehdä asiasta numeroa, miksi tekisit nytkään, eli säästä yhteiskuntaa ja pidäppä vastakin kuuppasi viiraamiset omana tietonasi.
..Ne jotka osaavat itsensä diagnosoida ja hakea siihen apua. Mulla ei nimittäin ollut hajuakaan, että sairastan kaksisuuntaista. Luulin, että maanisina jaksoina olen normaali enkä osannut sitä elämän siisteintä fiilistä, superenergistä ja vauhdikasta meininkiä pitää mitenkään sairaana, etenkin kun itsetunto ampui katosta läpi.
Usein kyllä ihmettelin, että mikä helvetti siinä on, kun normaaleista asioista ei selviydy millään - kaikki rahat meni minne meni ja velkaakin tuli ihan hyvin hommattua.
Masennus oli se tauti, jota luulin sairastavani ja siihen usein hainkin apua. Nyt vihdoin lääkäri tajus kysyä, josko mulla on ollut vauhdikkaita jaksoja. Vastasin, että kyllähän mulla tuppaa aina välillä mopo lähtee lapasesta ja siinä meneekin sitten useempi kuukaus, kunnes tulee hermoromahdus ja järjetön masennus.
Se lääkäri sitten varomerkeistä päätteli mun olevan maanisen vaiheen "alussa" ja passitti suoraan sairaalaan osastolle. Siellä vietin sitten kaks viikkoa (onneks sain jakson pysymään niin lyhyenä, olin just alottanut opiskelut nimittäin)erilaisia testejä tehden, psykiatria/psykologia osastolääkäriä treffaillen, lääkkeitä syöden ja henkilökunnan valvovan silmän alla yritettiin saada katkottua mun vauhdilta siivet. Ne halus tavata mun läheisiäkin, haastatteli ja opasti. Sain lopulliseen diagnoosiin kaksisuuntaisen epävakaan persoonallisuushäiriön. Valitettavan usein kuulemma tää ko. persoonallisuushäiriö kulkee käsi kädessä kaksisuuntaisen kanssa.
Onneks näin parikymppisenä sain jo diagnoosin ja lääkkeet hoidon, vaikka oonkin aika täydellisesti ehtinyt asiani sössiä tässä monen vuoden kuluessa (oletettavasti olen sairastanut tätä jo ainakin neljä vuotta). Mutta törmäsinpä sairaalassa viisikymppiseen naiseen, joka on yhdeksän vuotta mennyt väärällä diagnoosilla ja vasta nyt saanut oikean diagnoosin, eli kaksisuuntaisen.
Eli olis voinut käydä huonomminkin. Täydellisenä yllätyksenä silti kaksisuuntainen tuli. Nyt kun oon tietoinen diagnoosista, osaan kyllä kattoa millon on ollut mikäkin kausi, mutta enhän mä sitä sillon tajunnu..:)