Eli kävipä tässä viikko sitten hassusti ja tuli porhallettua vain muutama kilometri ylimääräistä lasissa vitostiellä Varkauden suuntaan, kun vastaan sattui Poliisin automaattinen liikenteenvalvontalaite.
Vasta äskettäin tuli sitten postissa ilmoitus, jossa kerrottiin ajaneeni 91km/h kahdeksankympin alueella. Mukana tuli vastauspaperi, jossa sitten kyseltiin omaa lausumaani tapahtuneista, sekä annettiin kaksi ruutua joista valita:
1) Myönnän rikkomuksen, tai 2)Kiistän rikkomuksen.
Jääräpäänä ajattelin tietysti yrittää selittää kyseessä olleen hetkellinen keskittymisen herpaantuminen, sillä kiireessä en varsinaisesti ollut, mutta nyt vain askarruttaa nuo lisäseuraukset jos lähden kiistämään tekoa. Sakot kyllä maksan jos niistä ei eroon pääse millään, mutten pitemmälle tahtoisi tätä viedä. Vanha lukion opettajani vaan aina valisti meitä valittamaan jokaisesta lisämaksusta jos vain mahdollista, kertoen omia sankari tarinoitaan siinä sivussa.
Kenelläkään kokemusta tai vihjeitä tällaisesta tilanteesta? Asemalla käynti varmasti seuraa joka tapauksessa, kun ei ole sakkolappua vielä edes näkynyt, ja jos sinne mennään niin kyllä myönnän asian tapahtuneen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos kyseessä rikesakko ja sitä vastustaa niin rikos selvitetään esitutkinnassa. Rikoksen selvittämiseksi rikesakkoa vastustanut henkilö on velvollinen noudattamaan poliisin kutsua saapua poliisilaitokselle kuultavaksi (rikesakkomenettelylaki 66/1983 ja esitutkintalaki 449/1987).Rikesakon vastustamisilmoitus tulee tehdä rikkomuspaikkakunnan käräjäoikeuteen.
Jos kyseessä rangaistusvaatimus joudut menemään sen tiedoksiantoa varten joka tapauksessa laitokselle. Syyttäjän sivuilta: "Sakotettu henkilö voi vastustaa annettua sakkoa (ei rikesakkoa) ottamalla viikon sisällä sakon saamisesta yhteyttä rangaistusvaatimuksessa mainittuun syyttäjäyksikköön. Sakonvastustajan tulee ottaa mukaan saamansa rangaistusvaatimusilmoitus, johon syyttäjä tai sihteeri tekee merkinnän vastustamisilmoituksen vastaanottamisesta. Vastustaessaan päiväsakon suuruutta sakonvastustajan tulee toimittaa syyttäjälle tositteet tuloistaan. Tarkemmat ohjeet selviävät rangaistusvaatimuksesta.
Ilmoitus sakon vastustamisesta tulee tehdä viimeistään rangaistusvaatimuksessa ilmoitettuna viimeisenä vastustamispäivänä virka-ajan puitteissa (kello 16.15 mennessä). Ilmoituksen voi tehdä henkilökohtaisesti, asiamiehen välityksellä, kirjeitse tai faksilla. Vastustamisilmoituksen tekijä vastaa ilmoituksen toimittamisesta syyttäjälle vaaditussa ajassa. Liian myöhään saapuvat ilmoitukset jäävät käsittelemättä." Mikäli rangaistusvaatimusta on vastustettu määräajassa, voi syyttäjä vastustamisessa esitettyjen seikkojen perusteella mm.
-jättää syytteen nostamatta
-määrätä lievemmän rangaistuksen tai
-saattaa asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.