Vanhasen ja hallituksen vastaiseen eläkeadressiin on kertynyt nimiä jo yli 160 000! Hieno ja arvokas protesti ylimielisyyttä ja röyhkeyttä vastaan.
Toivottavasti pääsemme kohta puhumaan varsinaista asiaa eli sitä, miten suomalaisten työuria voidaan todella pidentää. Senhän me työssäkäyvät kaikki toki tiedämme: laadullisia uudistuksia ja joustoja, parempi työilmapiiri ja työntekijän sekä työn aitoa arvostusta. Niillä on varmasti vaikutusta siihen, että ihmiset kykenevät ja haluavat olla pidempään työelämässä.
Mallia kannattaisi ottaa Ruotsista, jossa olen käynyt tutustumassa keinoihin. Olen jopa aikoinani itsekin työskennellyt maassa. Silloin ei vielä osannut, nuorena, käsittää sitä valtavaa eroa, mikä on suomalaisen ja ruotsalaisen työnantajan asennoitumisen välillä noin keskimäärin.
Toivottavasti Vanhanen, Katainen ja koko hallitus oppisivat tästä arvottomasta episodista, että ruoska ja pakko eivät ole keinoja, joilla voi käsitellä suomalaista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.