Onko oikein

on nostanut seitenkymppisenä kolmekymmentä vuotta eläkettä???
172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

oikein, mutta niinhän asia on noiden politrukkien päätösellä siunattu.
Itsehän he ovat järjestelmän luoneet, ja nyt sitten kusevat toisten housuihin ylisuurten eläkkeiden aiheuttamassa hädässään.
Ahneilla on paskanen loppu.
Miten on mahdollista esim, kansanedustajien eläkettä puolustella, kun ovat töistään hommaan lähteneet, niin myöskin eduskunnasta pudottuaan niihin palatkoon. Miten kansanedustajana ollut voisi olla sen työttömämpi kuin muutkaan.
Eikä armeijankaan tarvi olla mikään poikkeus, sen kummemmin kuin palokuntakaan.
Kummassakin on hommia, joita voi vanhempikin tehdä.

Toivoisinkin, että nyt tulisi täydellinen eläkeremontti, ja lusmut pantais vaikka tienreunoja putsaamaan rahansa eteen.
Mutta kyllä 65 on jo se ikä, että sen jälkeen ei kyllä kenenkään saisi antaa olla töissä.
Paitsi yksityisyrittäjän, niin halutessaan.

Ei tuommoista työttömyys armeijaa ole mitään mieltä pitää, vaan antaa rahan vain ja ainoastaan työtä vastaan, olkoon se työ siten mitä hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että ihminen kirjoitti:

on nostanut seitenkymppisenä kolmekymmentä vuotta eläkettä???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu