Rahan

Nyt keinotekoisen laman myötä toimitetaan rahan uusjako. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, kuten oikein onkin! Älykkäät vievät tyhmien rahat.

Korot ovat ennätyksellisen matalat. Painokoneet painavat katteetonta setelirahaa liikenteeseen, jotta valtiot ja kunnat selviävät veloistaan.
Irtisanomisten ja lomautusten avulla syödään vähäväkisten säästöt, pakkohuutokaupoilla ja ulosotoilla viedään tuhkatkin pesästä ja pilahintaan. Ne ostaa, joilla on millä mällätä.

Sitten alkaakin nousukausi, jolloin vähäväkiset painavat töitä alennetulla palkalla, jotta saisivat taas elämänlangan päästä kiinni.

Näin on hölmöiltä ja puolustuskyvyttömiltä otettu rahat pois. EU- pääomien, tavaroiden ja työntekijöiden vapaan liikkumisen parasiittiyhteisö toimii suunnitellun mukaisesti.
12215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ja äänestä perussuomalaisia.

Äänestä

tätä laulua porvarit lauloivat kunnes köyhät alkoivat uskoa siihen itsekin.

Kehitysmaita tarkasteltaessa puhutaan köyhyyden noidankehästä. Suomenkin köyhyydestä sitä toisinaan kuulee käytettävän, mutta politiikkaa ei Suomessa tehdä köyhyyden kierteen katkaisemiseksi. Siksi kaikkein köyhimpien tuissa ei ole edes indeksikorotuksia ja pienimpien palkkojen korotuksista ei taisteluita käydä.

Mitä rikkaampi olet, sitä halvempaa kaikki(progressiivisia veroja lukkuunottamatta) sinulle on. Moniko köyhä on nyt ostamassa asuntoa kun sen halvalla saa ja moniko köyhä sitä on myymässä kun pakko on? Ostaako rikas asunnon silloin kun sen kaikkein kalleimmalla joutuu hankkimaan vai silloin kun sen köyhältä halvimmalla saa?

Mutta mitäpä siitä tällä palstalla, perussuomalaisten äänestäjiä kun kiinnostaa köyhyytensä todellisen syyn asemasta maahanmuuttajien ja muiden marginaaliryhmien syyttely rakenteellisesta tuloerojen jatkuvasta kasvusta. Rasismi, alistaminen ja kiusaaminen tuo nopean ja helpottavan onnentunteen taas kerran kaikki unelmansa menettävän sydämmeen. Viis siitä ettei se tunne kestä kauaa. Syntipukkeja riittää seuraavaan nousukauteen asti. Ja sitten kaikki alkaakin taas alusta.

Äänestä
  • puutetta, siis noin globaalisti.

    Äänestä

  • Jos lopettaisimme EU:n, YK:n, Aasian, Afrikan, ja koko maailman elättämisen, ja pakolaisten elättämisen, kuinka monta miljardia vuosittain jäisi valuuttaa maahan, valuutta jonka voisi käyttää Suomen kansan hyväksi.

    Peussuomalaisuus edustaa juuri kotiinpäin ajattelua, ja tähän asti hukkaanheitetyn rahan uusjakoa alhaalta ylöspäin.

    Eli miksi te köyhät purette kaikkein kovimmin juuri sitä kättä joka teitä ruokkisi?

    Äänestä

  • tätä! kirjoitti:

    Jos lopettaisimme EU:n, YK:n, Aasian, Afrikan, ja koko maailman elättämisen, ja pakolaisten elättämisen, kuinka monta miljardia vuosittain jäisi valuuttaa maahan, valuutta jonka voisi käyttää Suomen kansan hyväksi.

    Peussuomalaisuus edustaa juuri kotiinpäin ajattelua, ja tähän asti hukkaanheitetyn rahan uusjakoa alhaalta ylöspäin.

    Eli miksi te köyhät purette kaikkein kovimmin juuri sitä kättä joka teitä ruokkisi?

    Australiaa, Antarktista, Etelä- ja Pohjois-Amerikkaa, kuuta, linnunrataa sekä maailmankaikkeutta, joita kaikkia perussuomalainen veronmaksaja niska limassa elättää.

    Tupauunojen suuruudenhulluudelle ja nationalismin kiihkolle ei näköjään enää perinteiset mittarit riitä vaan täytyy luoda aivan uusi persustandardi. Mittarin toinen pää alkaa kohdasta "kuinka juuri ja juuri elätän itseni" ja päättyy toisessa päässä kohtaan "kuinka elätän koko tunnettua universumia".

    Äänestä

  • myöskään kirjoitti:

    typerä ihminen, että on kyseenalaista viitsinkö edes moiseen paskanjauhantaa vastata.

    Väitätkö, ettei Suomi ole nettohäviäjä EU:lle.
    Väitätkö, ettei Suomi anna jäsenrahaa YK:lle.
    Väitätkö, ettei Suomi anna rahaa kehitysapuun.
    Väitätkö, ettei Suomi elätä pakolaisia.

    Miksi tulet puhumaan pelkkää paskaa tänne, mölli?

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    persuveronmaksajan panosta, Tupauuno?

    se yksi persu joka kaupassa käveli dvd-soitin kainalossa kassalle, maksoi käteisellä ja saatuaan vähemmän rahaa takaisin kuin mitä antoi, sai hillittömän raivokohtauksen ja alkoi syyttämään kassaa monikultturistamisesta ja pakolaisten hyysäämisestä.

    Äänestä

  • kaatuisi ilman kirjoitti:

    persuveronmaksajan panosta, Tupauuno?

    tarkoittaa? Mitkä kaatuisi? YK:t sun muut vai? Ne saakin kaatua!

    Äänestä

  • mahdat kirjoitti:

    tarkoittaa? Mitkä kaatuisi? YK:t sun muut vai? Ne saakin kaatua!

    jossa ei ole kuin repaleinen Aku Ankka itsesi sivistämiseen.

    Ei YK, Eu, pakolaisapu tai kehitysapu siihen kaadu, että persut tai koko Suomi jättäisi maksamatta enemmän kuin saa.

    Äänestä

  • tynnyristä kirjoitti:

    jossa ei ole kuin repaleinen Aku Ankka itsesi sivistämiseen.

    Ei YK, Eu, pakolaisapu tai kehitysapu siihen kaadu, että persut tai koko Suomi jättäisi maksamatta enemmän kuin saa.

    sinä oikein sönkkäät idiootti? Kaikki on menoa mitä noihin edellisiin tulee. Tajuatko taukki? Suomesta lähtee erilaisiin avustuksiin ja kehitysrahastoihin satoja miljoonia per vuos. Nekin rahat voisi käyttää oman kansan hyväksi.

    Äänestä

  • v.ttua kirjoitti:

    sadattelen rahojensa epäoikeudenmukaista katoamista hyysäyksen ammottavaan kitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusjako kirjoitti:

Nyt keinotekoisen laman myötä toimitetaan rahan uusjako. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, kuten oikein onkin! Älykkäät vievät tyhmien rahat.

Korot ovat ennätyksellisen matalat. Painokoneet painavat katteetonta setelirahaa liikenteeseen, jotta valtiot ja kunnat selviävät veloistaan.
Irtisanomisten ja lomautusten avulla syödään vähäväkisten säästöt, pakkohuutokaupoilla ja ulosotoilla viedään tuhkatkin pesästä ja pilahintaan. Ne ostaa, joilla on millä mällätä.

Sitten alkaakin nousukausi, jolloin vähäväkiset painavat töitä alennetulla palkalla, jotta saisivat taas elämänlangan päästä kiinni.

Näin on hölmöiltä ja puolustuskyvyttömiltä otettu rahat pois. EU- pääomien, tavaroiden ja työntekijöiden vapaan liikkumisen parasiittiyhteisö toimii suunnitellun mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu