Köyhät eivät ymmärrä

Köyhien ei kannata ottaa mitään kantaa talousasioihin, koska he eivät ymmärrä niistä yhtikäs mitään.
Se taas johtuu siitä kun heillä ei koskaan ole ollut rahaa. Nimenomaan se on aiheuttanut köyhyyden.
5260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rosvot ovat vieneet rahat.

Äänestä

on todella moralitonta tulkita noin.Rikkaat menevät töihin joskus 28v ,mutta toiset on saanneet tehdä jo lujasti töitä 14v. lähtien ei edes eläke kertymä ei tullut ,vaan alkoi kertyä kun täytti 21v.Vaikka työnantaja ottikin eläkemaksut sen näki tilinauhasta.Kyllä pitäis yhdellä 8tunnin työllä tulla toimeen,ja tulla toimeen.Kehoittaisinkin pieni palkallisia yleislakkoon eiköhän loppuisi pörppäsuun irvistety.

Äänestä

Rahan puute on aiheuttanut mielestäsi köyhyyden - sanot sinä ilmeisesti rikas ja talousasiantuntija. Pahinta ei ole pahojen pahuus vaan hyvin välinpimättömyys. Ollaan vaan välinpitämättömiä köyhyyden poistamisessa - se kyllä kostautuu. Lama pitkittyy, yhteiskuntarauha häiriinty jne.

Oletko ajatellut sitä, että huono-osaisuus periytyy tutkimusten mukaan sukupolvelta toiselta samoin kuin varallisuus (nykyään vielä verottomana).

Jutun lopuksi Sinulle on kopioitu artikkeli vuodelta 2003. Tuolloin on todettu, että köyhyysongelma on laaja ja monisyinen. Sen poistaminen olisi ollut kiireellinen ja hyödyllinen tehtävä - mitään ei kuitenkaan tehty. Nyt laman aikana huono-osaisuus on - eriarvoistavan vero- ja talouspolitiikan seurauksena - kasvanut äärimmäisen suureksi.
Suomessa on miljoona köyhää. Näissä köyhissä perheissä muhii aikapommi, eli vajaat lähes 160.000 köyhyydessä elävää lasta. Nämä lapset oppivat nälän, kurjuuden, köyhyyden, mahdollisuuksien tasa-arvon puutteen...

Oli meillä -90 luvun alussa myös lama. 1990 laman lapset oireilevat yhä vielä tänäkin päivänä. Nuorten tekemät itsemurhat, joukkoitsemurhat, mielenterveysongelmat, huumeiden käyttö, rikokset ... ovat kasvava ongelma, jolle ei näköjään tehdä ajoissa mitään eikä tehdä sen jälkeen kun ongelmat ovat käsillä ja nähtävillä.

Taloustieteilijöitä ei kuunnella. Kasvatustieteilijöitä ei kuunnella.
Hallitus toteuttaa itsekkäästi ja hyvinvointivaltion palveluja karsien, perusturvaa karsien, omien intressiryhmiensä etuja. Veroja ei enää kerätä veronmaksukykyisiltä - vaan sosiaalietuuksista verotetaan, eläkelisiä verotetaan ankarasti.

Maataloustukiaiset (1.9 miljardia euroa/vuosi) ovat verottomia. Varallisuusvero on poistettu kokonaan. Perintö- ja lahjaveroa pienennetään. Yritysten omistajien perintövero ollaan poistamassa. Osinko ja pääomatulojen verotuta kevennetään. Työantajien kela-maksu poistetaan (miljardin euron vähennys sosiaaliturvaan?).

Kovin huolestuttavaa on rikkaiden, ökyrikkaiden ahneus ja itsekkyys, jota hallitus ruokkii. Se ajaa suomalaisen hyvinvoinnin alas. Leipäjonot kasvavat, asunnottomuus kasvaa, erilaiset häiriöt yhteiskunnassa kasvavat samaan tahtiin.

Mutta joillakin menee hyvin. Eriarvoistuminen on ollut järisyttävän suurta. Vuosina 1990-2002 kaikkien tulonsaajien reaalisesti käytettävissä olevat tulot kasvoivat 19,29 %. Alimmassa desiilissä kasvu oli 1,09 %, ylimmässä 44,09 % ja ylimmässä yhdessä prosentissa 121,90 %.
Vuoden 2002 jälkeen eriarvoistuminen on ollut mm. eriarvoistavan verokohtelun vuoksi vieläkin suurempaa.

***

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton liittohallitus 1.4.2003

PITKÄAIKAINEN HUONO-OSAISUUS JA PALVELUJÄRJESTELMÄN AVUTTOMUUS VAATIVAT RATKAISUA

Sosiaalibarometri 2003:n mukaan palvelujärjestelmän akuutein ongelma on pitkäaikainen huono-osaisuus. Sosiaalibarometrin tulokset osoittavat, että kärjistyneimmillään ongelmat ovat pitkäaikaistyöttömien, päihde- ja huume- sekä mielenterveysongelmaisten kohdalla. Näiden ihmisryhmien tilanne on ollut huono jo vuosien ajan. Huolestuttava tulos on se, että palvelujärjestelmän kaikki eri toimijat arvioivat omat mahdollisuutensa tukea näiden ihmisten hyvinvointia huonoiksi. Palvelujärjestelmä näyttää taipuvan ja vastaavan hyvin kohtuullisen hyvin selviytyvien ongelmiin, joihin standardimaiset tuen muodot riittävät. Palvelujärjestelmä on suurissa pulmissa silloin, kun tarvitaan pitkäjänteisiä, räätälöityjä ja kohdennettuja toimia ihmisten tilanteessa muutoksen aikaansaamiseen ja toimintakyvyn vahvistamiseen.

Perustoimeentuloturva tarvitsee kattavan remontin. Ensisijaisten etuuksien riittävä taso, toimeentulotuen palauttaminen viimesijaiseksi tuen muodoksi ja sosiaalityön välineeksi on toteutettava kiireellisesti. Sosiaalibarometrin tulokset kertovat välittömästä muutoksen tarpeesta. Ilman sitä ihmisten toimeentulon ongelmat eivät poistu, vaan pitkäaikainen huono-osaisuus vain syvenee. Eräiden väestöryhmien köyhyys tulee pysyväksi ja sen seurausilmiöt yhteiskunnan maksettaviksi. Ristiriita ilmenee myös perustuslain tasolla. Ihmisten perusoikeudet tulee yhteiskunnan kyetä turvaamaan.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto muistuttaa päätöksentekijöitä vakavasti siitä, että hyvinvointimallimme arvolähtökohtien vastaista on, että osa ihmisistä jää tai jopa jätetään oman onnensa varaan. Kyse on poliittisesta valinnasta ja arvoista. Otetaanko vakavasti puhe köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisystä ja suunnataanko siihen voimavaroja? Tilanne on huono-osaisten ihmisten kannalta kestämätön, eikä voi enää jatkua näin. Kysymys on mittasuhteiltaan sellaisesta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka voidaan ratkaista.

Palvelujärjestelmän resurssit ovat riittämättömät

Hyvinvointipalvelujärjestelmän toiminnalliset resurssit ovat riittämättömät. Yhä useammat sosiaalibarometrin vastaajista toteavat, että resurssit eivät riitä palveluiden turvaamiseen. Tilanne on pahenemassa. Osassa kuntia taloudellisen ahdingon vuoksi sosiaali- ja terveystoimen menoja alibudjetoidaan.

Akuuteimmat ongelmat ovat sosiaalityöntekijöiden rekrytointivaikeudet ja palkkauksen jälkeenjääneisyys. Elleivät kunnat kykene huolehtimaan sosiaalialan työntekijöiden riittävästä rekrytoinneista ja ellei tarjolla ole riittävästi kyvykästä alan työvoimaa, kunnat joutuvat luopumaan tavoitteestaan turvata kansalaisille sosiaalisesti turvallinen ja elinkelpoinen elinympäristö ja yhteisö.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin suunnatussa valtionosuuden tasossa syntynyt vääristymä oikaistaan kiireellisesti. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin suunnattua valtionosuutta on nostettava tai muuten palvelut romahtavat.

Sosiaalialalle tarvitaan viipymättä lisää työntekijöitä. Huono-osaisimpien ihmisen kannalta ammattitaitoiset sosiaalityöntekijät ovat avainryhmä. Tarvitaan viipymättä sosiaalityöntekijöiden määrän lisäämistä, sosiaalityöntekijöiden palkkauksen tarkistamista, tehtävärakenteen uudistamista. Ongelmien ratkaisut edellyttävät koulutuspoliittisia lisäresursointeja ja sosiaalityön käytäntöjen ja sisältöjen kehittämistä.

Hyvinvointipalvelujärjestelmän toimintatavat vaativat uudistamista

Hyvinvointipalvelujärjestelmän toimintatavat on saatava näkyviksi ja systemaattisen arvioinnin kohteiksi. Nyt näin ei tapahdu. Toimintakykyinen hyvinvointipalvelujärjestelmä edellyttää toiminnan suunnitelmallisuutta ja niin yksilöllisten hoito- ja palvelusuunnitelmien kuin palvelujärjestelmän kokonaisuudenkin toimivuuden arviointia. Viranomaisten työnjako ei kaikilta osin vastaa ongelmien luonnetta, vaan palvelujärjestelmän verkostoitumista, yhteistyötä ja yhteisiä toimintatapoja tulee edelleen kehittää. Erityisesti huomio on kiinnitettävä alueelliseen saatavuuteen, toimivuuteen ja laatuun sekä toiminnan arviointiin.

Hyvinvointipalvelujärjestelmän akuutti ongelma ovat jonot. Ihmisten palvelutarpeisiin ei kyetä vastaamaan ja ongelmat kärjistyvät. Jonojen seuraukset estävät palvelujärjestelmän tehokkaan toimivuuden. Jonot ruuhkauttavat ja estävät moniammatillisten palveluratkaisujen synnyttämisen. Samalla jonot korostavat ja vahvistavat palvelujärjestelmän segmentoitumista. Hoito- ja palveluketjujen katkokset ovat yleisiä ja uuteen ja tarkoituksenmukaisempaan palveluun pääsy epävarmaa.

Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto pitää välttämättömänä sitä, että palvelujärjestelmän toiminta- ja työtapoja aletaan määrätietoisesti ja systemaattisesti arvioida ja kehittää. Uudet toimintatavat ja palvelusuunnitelmien käyttöönotto välineenä varmistavat ihmisten kannalta tarkoituksenmukaisen ja oikea-aikaisen tuen.

Seudullisia ratkaisuja on vahvistettava

Kunnat erilaistuvat. Kuntien sosiaalistaloudellinen eriytymiskehitys on ollut dramaattinen. Liki kolmasosalla kunnista on Sosiaalibarometrin mukaan vaikeuksia selviytyä edessä olevasta kehityksestä. Niin kuntien sosiaalistaloudellinen tilanne kuin kuntalaisten sosiaalinen turvallisuuskaan eivät aiemmin koetulla tavalla tunnista hallinnollisia rajoja. Paikallisen osaamisen, toisenlaisen verkostoitumisen ja uudenlaisten toimijarakenteiden kautta yhteiskunnallisen muutoksen sosiaalisia vaikutuksia voidaan yksilötasolla lieventää ja pehmentää. Tämä edellyttää paikallista, seudullista ja maakunnallista aloitteellisuutta. Hyvinvointipoliittisille ohjelmille ja strategioille on polttava sisällöllinen ja yhteiskunnallinen tarve. Ne ovat uudenlainen suunnittelu- ja kehittämiskulttuurin väline, joiden toteuttamisessa myös kansalais- ja kansalaisjärjestöjen osallisuus ja osaaminen tulisi ottaa täysimääräisesti käyttöön.

Kunnallisten, seudullisten ja maakunnallisten toimijoiden kykyä tuottaa aluettaan koskevaa tietoa, tunnistaa paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen muuttunutta toimintaympäristöä ja tehdä muutoksen edellyttämiä päätöksiä ja valintoja on vahvistettava. Sosiaalialan osaamiskeskukset ovat yksi toimija, joiden toimintaedellytyksiä on vahvistettava. Kuntien yhteistyön kehittäminen ja seudullinen ja monitoimijainen verkostoituminen ovat toinen kehittämissuunta, joka vaatii lisää voimavaroja.

Äänestä
  • Kyllä asia on kuten sanot, mutta tuollaisesta kehäpäätelmästä ei liiemmälti kannata provosoitua.
    Kokkari kai halusi vähän vipinää kehiin, se hänelle suotakoon.
    Eihän köyhyys mikään iloinen asia ole, mutta kyllä siinäkin huumorin sija täytyy olla, vaikka mustankin.

    Äänestä

  • Pecktopah kirjoitti:

    Kyllä asia on kuten sanot, mutta tuollaisesta kehäpäätelmästä ei liiemmälti kannata provosoitua.
    Kokkari kai halusi vähän vipinää kehiin, se hänelle suotakoon.
    Eihän köyhyys mikään iloinen asia ole, mutta kyllä siinäkin huumorin sija täytyy olla, vaikka mustankin.

    Valitettavasti näilläkin politiikan palstoilta useista, useista kirjoituksista ja väittämistä sekä erilaisista kannanotoista huokuu täydellinen yhteiskunnallinen tietämättömyys.

    Sirpaletietoa sieltä täältä vielä osataan viestiä, kai iltapäivälehdistä hankittua.
    Suomalaisen median tiedotustaso, journalistinen taso jopa vastuu tärkeiden tietojen tiedottamisesta on huonoa. Asioiden taustoja ei tutkita tai selvitetä, analysoida. Median saama arvosana tiedon jakamisesta on heikko. Sopulit ovat sopuleita! Onpa pääministeri Vanhanen jopa kieltänyt mediaa tiedottamasta huono-osaisuudesta ja kehoittanut tiedottamaan menestyvien oloista. Samoin pääministeri kielsi ministereitä tiedottamasta keskeneräisistä asioista, jotta niihin ei voida vaikuttaa... demokratia on kaunis sana, joka ei Suomessa toteudu.

    Kun näin on ei ole ihme, etteivät kansalaiset tiedä omista eduistaan tai muutoksesta joka tarvitaan. Suuri osa suomalaisista ei tiedä, mitkä puolueet ovat hallitusvastuussa. Ihmiset eivät miten hallituksessa, valiokunnissa, Eduskunnassa työskennellään - tai yksityisen kansalaisen vastuusta/ryhmäpäätökset. Suuri joukko suomalaisista (köyhistä) on sitä mieltä, ettei äänestäminen kannata, omien etujensa ajajia ei kannata äänestää... Näin samat päättäjät valitaan vuodesta toiseen päättämään saman kaavan mukaisesti.

    Hallitusohjelmista ei tiedä. Hallitusten kokoonpanoista eri ajanjaksoina ei tiedetä. Enemmistö tai vähemmistöhallituksista tai niiden tekemistä päätöksestä ei tiedetä. Opposition roolista demokratian tukipylväänä ei tiedetä.

    On paradoksi, että tiedon puute on nykyisen "informaatioyhteiskunnan" ongelma, kun puutteelliseen ja väärään, tarkoitushakuiseen informaatioon tyydytään. Tiedottomia on helppo ohjailla hyväksymään eriarvoisuus, huono-osaisuus, köyhyys... välttämättömäksi pakoksi.

    Vai pitäisikö provosoitua, pitäisikö yrittää viestiä toisenlaita, tutkittua tietoa?

    Kenen etuja palvelee yhteiskunnallinen tietämättömyys? Kenen etu on se, että äänestäjiä viedään kuin korttipakan "hulluja perheitä" äänestämään omien etujensa vastaisesti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokokokkari kirjoitti:

Köyhien ei kannata ottaa mitään kantaa talousasioihin, koska he eivät ymmärrä niistä yhtikäs mitään.
Se taas johtuu siitä kun heillä ei koskaan ole ollut rahaa. Nimenomaan se on aiheuttanut köyhyyden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu