Vanhanen ja maatalous

Pääministeri Vanhanen otti esille tärkeän asian.
Miksi maanviljelijät saavat tuotteistaan Suomessa euroopan huonointa hintaa?

Maataloustuet valuvat elintarviketeollisuudelle, kun tuottajat joutuvat myymään tuotteensa alihintaan. Jos joku nyt sanoo, että tuottajien pitäisi kilpailuttaa tuotteensa, ilmoitan: kilpailu ei toimi, ostajilla on kartelli, kukaan ei maksa järjellistä hintaa. Useimmilla alueilla ostajia on vain yksi tai kaksi, eivätkä ne ostohinnalla kilpaile.
8245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Maataloustuottajilla on omiakin yrityksiä jalostamassa tuotteita ja niissä edustajat hallintoneuvostoissa ja johtokunnissa.Miksi nämä edustajat unohtavat keitä heidän pitää edustaa.Syyllisiä olette itse kun ette valitse kunnon edustajia hallintoelimiin.

Äänestä
  • Niinpä. Itketään huonoja tuottajahintoja, vaikka suurin osa tuloista tulee osuuskunnan osinkoina. Kaikkihan tietää, että jalosteella on parempi kate, joten alkutotantoon sijoitettu tukieuro on kasvanut korkoa jo kymmenillä senteillä. Aika kaksinaamaista toimintaa.

    Äänestä

  • eurot vakoon kirjoitti:

    Niinpä. Itketään huonoja tuottajahintoja, vaikka suurin osa tuloista tulee osuuskunnan osinkoina. Kaikkihan tietää, että jalosteella on parempi kate, joten alkutotantoon sijoitettu tukieuro on kasvanut korkoa jo kymmenillä senteillä. Aika kaksinaamaista toimintaa.

    Alhaisista tuottajahinnoista huolimatta eivät osuustoiminnalliset elintarvikeyritykset ole olleet erityisen kannattavia. Se, että osingoilla joku eläisi on kyllä täysin kukkua. Ainoa hyötyjä tässä yhtälössä ehkä on kuluttaja, joka saa Suomessa ruokakassinsa vähemmällä työllä kuin missään muualla Euroopassa.

    Äänestä

  • Terttu kirjoitti:

    ostovoimamittarilla mitattuna olemme kyllä siellä
    häntäpäässä.

    Äänestä

  • eurot vakoon kirjoitti:

    Niinpä. Itketään huonoja tuottajahintoja, vaikka suurin osa tuloista tulee osuuskunnan osinkoina. Kaikkihan tietää, että jalosteella on parempi kate, joten alkutotantoon sijoitettu tukieuro on kasvanut korkoa jo kymmenillä senteillä. Aika kaksinaamaista toimintaa.

    OsuuSkunnat eivät jaa osinkoa.Osuuskunnat jakavat (teoriassa)osuuspääoman korkoa jota ei makseta osakkaalle jos tällä on määrätty osuusmaksuosuus maksamatta.Rahat siirretään osuuskunnan sisällä käytännössä taskusta toiseen.Ja tuota osuusmaksuosuusrajaa nostetaan tarpeen mukaan sitä mukaa kun rajat ylittvät.

    Äänestä

paskiaisia koko ituniskasakki.

Äänestä
  • Niskalaukaus poistaa ahdistuksen eikä se oikeasti satu kauheasti.Ja mikä tärkeintä päästään kaltaisistasi eläteistä eroon

    Äänestä

  • Tosin heiltä tulevat pääosin rahat sinunkin moottorisahaasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Terttu kirjoitti:

Pääministeri Vanhanen otti esille tärkeän asian.
Miksi maanviljelijät saavat tuotteistaan Suomessa euroopan huonointa hintaa?

Maataloustuet valuvat elintarviketeollisuudelle, kun tuottajat joutuvat myymään tuotteensa alihintaan. Jos joku nyt sanoo, että tuottajien pitäisi kilpailuttaa tuotteensa, ilmoitan: kilpailu ei toimi, ostajilla on kartelli, kukaan ei maksa järjellistä hintaa. Useimmilla alueilla ostajia on vain yksi tai kaksi, eivätkä ne ostohinnalla kilpaile.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu