Suolaus luo

Koska Tiehallinto vihdoin uskoo, että suolauksella luodaan yllättävää liukkautta joka yhdessä kesäkeli-illuusion kanssa on petollinen yhdistelmä:

"Huono ajokeli on vaikeuttanut liikennettä Etelä- ja Keski-Suomessa. Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla on sattunut lukuisia peltikolareita.

Varsinais-Suomessa Mynämäessä valtatie 8:lla sattui tiistai-iltana kaksi onnettomuutta lähes samanaikaisesti. Ainakin yksi ihminen sai vakavampia vammoja.

Uudellamaalla kolmostiellä sattui tiistai-iltana useita ulosajoja. Pelastuslaitoksen mukaan vakavilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. Nurmijärven kohdalla pohjoiseen menevällä kaistalla kolme autoa ajoi ulos tieltä puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan. Hyvinkään kohdalla kaksi auto ajoi ulos tieltä.

Päivystävän palomestarin mukaan kolmostie on erittäin liukas, vaikka sitä on suolattu ja yritetty hoitaa."
111031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tiehallinnon päätavoite on luoda illuusio kesäkelistä talvisella tiellä.
Tämä taasen antaa tienkäyttäjille kuvan siitä että tie on aina sula ja jäätön.
Täten kaikki olettavat että tiellä pystyy ajamaan nopeusrajoituksen sallimaa nopeutta tai kovempaakin, mikä taas johtaa onnettomuuksiin.
Miksi?
Koska suola-auto ei ollutkaan ehtinyt käymään kyseisellä alueella tapahtuma-aikaan.
Mielestäni suoraa tietä ei tarvitse suolata, ainoastaan risteysalueet ja mutkat ovat sellaisia paikkoja joita voitaisiin joskus suolata.
Suoran tien suolaaminen on täyttä tuhlausta ja saastuttamista.
Mutta Tiehallintohan ei ympäristöstä ole koskaan kiinnostunutkaan.

Äänestä
  • liksaa koska sehän tekee mielettömän vaarallista duunia ajaessaan pitkin talvista tietä. Niillä on erikoistalviajo koulutus jossa ajetaan oikeasti lumisella tiellä. Ensimmäinen kurssi 2kk vain 20-30 km/h ja totutellaan lumeen.

    Äänestä

  • saa parempaa kirjoitti:

    liksaa koska sehän tekee mielettömän vaarallista duunia ajaessaan pitkin talvista tietä. Niillä on erikoistalviajo koulutus jossa ajetaan oikeasti lumisella tiellä. Ensimmäinen kurssi 2kk vain 20-30 km/h ja totutellaan lumeen.

    Hanhaloittaa kelin arviointia kun yllättäen tulee suolattu jäätynyt tieosuus heti pitävän lumisen ajoväylän jälkeen. Helpompi ajaa tasaista aurattua lumista tai polanteikasta tietä. Paska ei lennä, näät eteesi ja auto pysähtyy hyvin.

    Äänestä

  • Lakialoite kirjoitti:

    pito kun tulee 25 tonnin perävaunu poikittain vastaan?

    Äänestä

  • Lakialoite kirjoitti:

    Hanhaloittaa kelin arviointia kun yllättäen tulee suolattu jäätynyt tieosuus heti pitävän lumisen ajoväylän jälkeen. Helpompi ajaa tasaista aurattua lumista tai polanteikasta tietä. Paska ei lennä, näät eteesi ja auto pysähtyy hyvin.

    Eipä ole paljon polannetta näkynyt vielä tälle syksylle, liukasta kyllä.

    Terveiset Helsingistä.

    Äänestä

  • Sohvatiikeri kirjoitti:

    Eipä ole paljon polannetta näkynyt vielä tälle syksylle, liukasta kyllä.

    Terveiset Helsingistä.

    Että näin:
    "Lisäksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella aloitetaan tehosuolaukset. Suolausta lisätään noin kymmenellä prosentilla nykyisestä."

    Äänestä

  • old_profile_51840 kirjoitti:

    Että näin:
    "Lisäksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella aloitetaan tehosuolaukset. Suolausta lisätään noin kymmenellä prosentilla nykyisestä."

    Saisivat Tielaitoksen pellet työntää suolat hanuriinsa.

    Äänestä

  • suolat-on kirjoitti:

    Saisivat Tielaitoksen pellet työntää suolat hanuriinsa.

    mikä tielaitos eehän semmosta oo ollu enää vuoskymmeniin päivitähän ihtes ajan tasalle!
    suolan käyttö kyllä lisääntyy tulevana talvena laatumuutoksien takia ja kun se on vielä
    halpaa enemmän suolaa vähemmänaurausta jää enemmän käteen alihintaan otetiusta urakoista.

    Äänestä

  • fakir krunblom kirjoitti:

    mikä tielaitos eehän semmosta oo ollu enää vuoskymmeniin päivitähän ihtes ajan tasalle!
    suolan käyttö kyllä lisääntyy tulevana talvena laatumuutoksien takia ja kun se on vielä
    halpaa enemmän suolaa vähemmänaurausta jää enemmän käteen alihintaan otetiusta urakoista.

    Ei tarvitse lomauttaa kuskeja, suolauksesta jää enemmän rahaa. Vaihtakaa halvempaan autoon ei tarvitse kitistä

    Äänestä

  • suolat-on kirjoitti:

    Saisivat Tielaitoksen pellet työntää suolat hanuriinsa.

    Mikä tielaitos?

    Hyvä ettet kirjoittanut enää toista virkettä. Se olisi arvatenkin alkanut sanoilla: "mut ku ruotsissa".

    Äänestä

  • vcbfxbfd kirjoitti:

    Mikä tielaitos?

    Hyvä ettet kirjoittanut enää toista virkettä. Se olisi arvatenkin alkanut sanoilla: "mut ku ruotsissa".

    Muutama aste pakkasta ja kuivalle tielle on taas ajettu suolaa. Taitaa olla päättäjillä purut jäässä. Suolaamattomat tiet kuivia ja suolatut märkiä ja suolan laimennettua/pakkasen kiristyessä jäässä.Tuntuu, että kunnat tienaavat hyvin suolamäärärahoilla,mitä enemmän levität sen enemmin kukkaro pullistuu.Järjellä ei väliä. Ps.oletteko muuten käyneet suolavarastolla,siellä ei nimittäin kestä mikään.Ruostumattomasta teräslevystäkään ei jää mitään jäljelle kun siellä vähän aikaa muhii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

liukkautta kirjoitti:

Koska Tiehallinto vihdoin uskoo, että suolauksella luodaan yllättävää liukkautta joka yhdessä kesäkeli-illuusion kanssa on petollinen yhdistelmä:

"Huono ajokeli on vaikeuttanut liikennettä Etelä- ja Keski-Suomessa. Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla on sattunut lukuisia peltikolareita.

Varsinais-Suomessa Mynämäessä valtatie 8:lla sattui tiistai-iltana kaksi onnettomuutta lähes samanaikaisesti. Ainakin yksi ihminen sai vakavampia vammoja.

Uudellamaalla kolmostiellä sattui tiistai-iltana useita ulosajoja. Pelastuslaitoksen mukaan vakavilta loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. Nurmijärven kohdalla pohjoiseen menevällä kaistalla kolme autoa ajoi ulos tieltä puolen kilometrin etäisyydellä toisistaan. Hyvinkään kohdalla kaksi auto ajoi ulos tieltä.

Päivystävän palomestarin mukaan kolmostie on erittäin liukas, vaikka sitä on suolattu ja yritetty hoitaa."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu