Totuus

Wincapitan jäsenten kokoontumisista on uutisoitu viimeaikoina laajasti
ja näkyvästi eri medioissa. Vaikka WinCapitan tiedottajaksi
julistautuneen henkilön lausunnot jakavatkin mielipiteitä, voidaan
silti pitää tärkeänä, että kaltoin kohdelluksi tulleet jäsenet ovat
vihdoin yhdistäneet voimansa ja pyrkivät näin pitämään kiinni
perusoikeuksistaan.

Asioiden etenemisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että huhuilta
katkaistaisiin ajoissa siivet ja pureuduttaisiin sen sijaan
tosiasioihin. Sen sijaan että WinCapitalaiset kiistelevät
viranomaisten valtavasta salaliittoteoriasta äkkirikastujia vastaan,
he voisivat kohdistaa tarmonsa akuutteihin ongelmiin, kuten
viranomaisten järjestelmällisesti harjoittamaan WinCapitan jäsenten
perustuslaillisten oikeuksien poljentaan.

"Suomen perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu."

Jos henkilö on ollut tietämätön sijoitusklubin toiminnan todellisesta
luonteesta ja hän on lähtenyt mukaan ensisijassa pääomasijoittajana,
sekä maksanut saaduista tuotoistaan verot normaalisti, hän on täysin
oikeutetusti uskonut rahojen olevan hänen omiaan. On täysin absurdia
lähteä perimään niitä takaisin. Niin on kuitenkin tehty!

Kymmenien, jopa satojen tavallisten ihmisten pankkitilejä on
viranomaisten toimesta jo jäädytetty. Satoja tilejä uhkaa
jäädyttäminen. Jäädytetty osakesalkku on enää vain murto-osa sen
alkuperäisestä arvosta kurssilaskun johdosta. Kuka korvaa
laskennallisen tappion? Jos rahat pankki- tai arvo-osuustileillä eivät
ole riittäneet kattamaan klubista saatuja voittoja, on muuta
omaisuutta asetettu sen edestä hukkaamiskieltoon. Vaarana on, että
viranomaiset ryhtyvät perimään WinCapitasta saatuja tuottoja takaisin
ulosottoteitse. Monella menee tuolloin myös rehellisellä työllä
ansaittu omaisuus. Tämä ei ole oikeudenmukaista! Näin ei voi tapahtua
oikeusvaltiossa!

Jos näin kuitenkin tapahtuu, pääsee helvetti irti. Silloin on kajottu
kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pyhimpään, eli
henkilökohtaiseen omistusoikeuteen. Tämän lain varaan on rakennettu
koko länsimainen järjestelmä. Mikään muu yksittäinen laki ei
kaatuessaan pysäyttäisi yhteiskuntaa tehokkaammin. Oikeus omaisuuteen
nousee kaikkien lakien joukosta esiin pyhimpänä, koko järjestelmää
kannattelevana tukipilarina. On käsittämätöntä kuinka heppoisin
perustein ihminen voi menettää suomessa tärkeimmät perusoikeutensa!

Ei ihmisten tileille pitäisi voida mennä noin vain tutkimatta tapausta
sen tarkemmin. Ei syyttömien ihmisten tilejä voida tyhjentää ja
omaisuutta takavarikoida mielivaltaisesti. Jossain on mentävä raja. Ja
nyt tuo raja on ylitetty!

Myöskään sponsorointia ei voida läheskään kaikissa tapauksissa pitää
raskauttavana tekona. Täysin päinvastoin! Useassa tapauksessa se
kertoo vain järkkymättömästä uskosta järjestelmää kohtaan. Valtaosa
jäsenistöstä sponsoroi mukaansa vain niitä lähimmäisiä, joille toivoi
parannusta taloudelliseen tilanteeseen. Laajan tuttavajoukon
ympärilleen koonnut henkilö on todennäköisesti vain välittänyt
lähimmäisistään keskimääräistä enemmän. Ei ole oikeudenmukaista, että
hän siitä johtuen saa keskimääräistä kovemman rangaistuksen.

"Ihmisoikeusjulistuksen 17 artiklan mukaan jokaisella on oikeus
omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa. Keltään älköön
mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan."

WinCapitan jäsenten tilejä on mielivaltaisesti tyhjennetty ja asetettu
takavarikkoon viranomaisten toimesta. Sadat ihmiset elävät
välittömässä epävarmuudessa. Nämä ihmiset eivät ole rikollisia. He
ovat tavallisia piensijoittajia, jotka sattuivat jäämään toiminnassa
voitolle ja joita nyt kohdellaan kuin ammattirikollisia. He tuntevat
että heidän perusoikeuksiaan on verisesti loukattu, mutta he eivät
voi/uskalla kääntyä virkavallan puoleen, sillä perusoikeuksien
tallojana toimii itse virkakoneisto.

Asiakokonaisuus on ennennäkemättömän laaja ja monimutkainen, mikä
osaltaan asettaa aiheen huolestua kahdesta muusta perustuslain
turvaamasta oikeudesta. Oikeudesta nopeaan oikeuskäsittelyyn ja
oikeudenkäynnin avoimuuteen:

"Suomen perustuslain 21 §:n mukaaan jokaisella on oikeus saada asiansa
käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain
mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa
sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös
tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen
käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi,
saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan
lailla."

WinCapitalaiset, pitäkää huolta oikeuksistanne ja taistelkaa loppuun saakka!
201538
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

vai mitä tarkoitat?

Äänestä
  • Ei saa toisen omaisuutta huijata. Sen vuoksi perustettu poliisi, joka tutkii rikosasiat, jotka tuomioistuin sitten tuomitsee. Onneksi on KRP, joka suojelee perustuslain tärkeimpiä periaatteita.Eli cipincapin ilmoitusta tekemään.
    Paskapuhetta, että olisi tehtävä rikosilmoitus. Tutkintapyyntö riittää.

    Äänestä

Tälläisiä viestejä jaksa loppuunasti lukea, liian pitkiä.

Äänestä
  • >>Turhaan
    Ei kukaan 11.3.2009 klo 09.42
       Tälläisiä viestejä jaksa loppuunasti lukea, liian pitkiä.

    Nippanappa juuri lukemaan oppineille suolimuroille,
    vaan capitajäsenille.

    Itse luin tekstin ahmien ja samaa mieltä nyökytellen.

    On vain vaarassa, ettei homma repeä täydelliseksi
    riehumiseksi kun tietää, että eräiden pinna on tosi kireällä kun selvyyttä ei tunnu tulevan asioihin?

    Äänestä

  • Murrikurto kirjoitti:

    >>Turhaan

    nyökytellessäsi umpiluista päätäsi.

    Äänestä

  • jaksanut miettiä senkäänvertaa, kun liittyi Wincapitaan.

    Äänestä

Että vatikaanilla olisi vahva osuus lahkon kaatamisessa, tulette vielä yllättymään!

Äänestä

siis jokaisella, joka on hankkinut rikollisella tavalla omaisuutta, olisi oikeus pitää se.

SUKSI KUUSIKKOON, onneksi Suomi on vielä oikeusvaltio.

Äänestä

UUSI HUIJAUS PYSTYYN, JOS KERRAN HUIJAAMALLA SAADUT RAHAT SAA PITÄÄ.!!!!!!!!????????

IDIOOTTI

Äänestä
  • >>UUSI HUIJAUS PYSTYYN, JOS KERRAN HUIJAAMALLA SAADUT RAHAT SAA PITÄÄ.!!!!!!!!????????

    IDIOOTTI

    Huijaus on todettu?
    Tai pidä muuten turpas kiinni luuseri!

    Äänestä

Uskomatonta skeidaa kirjoittelet. Taitaa Suomen lain tuntemus olla todellakin tuolla tasolla, jonka kirjoituksesi antaa. Siis lähes nolla.

Oletko koskaan kuullut termiä "varastettuun tavaraan ryhtyminen". Siitähän tässä on kysymys. Rahat joita "voittoina" on jaettu on "varastettu" joltakulta toiselta. Ja täällä rahan alkuperäisellä omistajalla on se perustuslain turvaama oikeus omaisuuteensa. Ei sillä joka on varastettuun tavaraan ryhtynyt. Se ettei tiennyt rahan laittomuudesta ei anna omistusoikeutta toisen omaisuuteen.

Toinen asia kokonaan on, millaisia inhimillisiä kärsimyksiä tulee seuraamaan siitä, että ihmiset ihan oikeasti luulivat omistavansa tuon "varastetun" rahan, jota olivat klubista nostaneet. Moni joutuu pahaan välikäteen tahtomattaan ja oikeastaan syyttäänkin. Mutta naiiviudesta heitä kyllä voi syyttää. Jos ei edes kuittia saa sijoituksistaan ja ihan mahdottomia tuottoja luvattiin, niin jossakin olisi pitänyt lampun syttyä, ettei kaikki ole ihan kohdallaan.

Äänestä

Ihmisellä on vastuu tekemisistään.
Pitää katsoa, mihin osallistuu ja mitä yleensäkin tekee.
Tekemisistään joutuu vastuuseen.

Oikeus lähtee siitä, että normaalilla järjellä varustetun ihmisen olisi pitänyt ymmärtää, ettei sellaiset tuotot ole mahdollisia.
Toisekseen olisi pitänyt tarkistaa firman taustat. Olisi kannattanut konsultoida oman pankkinsa valuuttatreidaajia, niin olisi kuullut totuuden.
Joopajoo Ana Miranda Panamassa!!! Heh-heh.

Mutta se AHNEUS, AHNEUS ja vielä kerran AHNEUS sokaisi sen vähäisenkin järjen äänen.

Se vanha suomalainen sananlasku pätee 400% tässä:
AHNEELLA ON PASKAINEN LOPPU!

Äänestä

Entäs ne tuhannet jotka eivät saaneet latiakaan. Joiltakin meni omat ja lainatut. Teillä voitolle jääneillähän ne nyt on ja KRP yrittää jäädyttää nitä jo huijattuja rahoja. Pidätkö vain voitolle jääneiden puolta, hä!

Äänestä

Kyllä normaalilla ajatuksenjuoksulla olevien ihmisten pitäsi tajuta, että jotain on pielessä, kun muutaman tonnin sijoituksella rahaa tulee "tuottoina" pääoma kaksin kolmikertaisena per vuosi. Porukalla vain klubilaiset naureskelivat, kun Puttonen kertoi totuuden. Puttosen lausunnon jälkeen pidot sen kun parani, ei minkäänlaista epäillystä ollut, kunhan vain hilloa satoi taivaasta. Vuodesta 2005 on nämä keskustelusaitit myös pursunneet tietoa asiasta.
Mutta Hannu on klubilasille samalla nero että lakkopappi, johon sokeasti on uskottu varoituksista huolimatta.
Että turha sitä on nyt ainakaan itkeä, varoitettu on, monta kertaa ja parin kolmen vuoden ajan. Raha on kerätty viimeksi tulleilta "sijoittajilta", joten niiden kuluu kyllä maksaa, jotka ovat rahat saaneet. Se on sitten oma häpeä, jos raha on pistetty kulutusjuhlaan tai sijoitettu huonosti.

Äänestä

Jos ostat halvalla tavaraa kuuluisi silloin epäillä sen alkuperää.
Jos sinulle tarjotaan siottaa euro odotuksella saavasi takaisin neljä euroa silloin ei siis pitäisi epäillä mitään.

Siis kaikki omaisuus on siirtynyt perustuslain voimalla on siirtynyt sinulle ja tyhmät nuolkoon haavansa ilman sen perutuslain turvaa.

Rahansa menettäneet eivät nauti perustuslain turvaa mutta lakia pitää noudattaa varsinkin perustuslakia.

Äänestä
  • aloittajan laintuntemus hieman heikolla tasolla: Perustuslaki suojaa laittomasti saatua omaisuutta. Lisäksi oikeudenkäynnit pitäisi järjestää välittömästi, ennen kuin ehditään edes suorittaa kunnollinen esitutkinta. Vaikuttaa rosvojen paratiisin perustuslailta.

    Äänestä

Ajatellaan jäsenten kannalta huonointa tapausta, joka on myöskin todennäköisin.

Minä olen maksanut klubille 1.000.000 juroa.
Sinä olet saanut klubilta 1.000.000 juroa
Toiminta tuomitaan rahankeräysrikoksena.
Minä menetän rahani valtiolle, koska kyseessä on rahankeräysrikos.
Sinä menetät rahasi valtiolle, koska kyseessä on rahankeräysrikos.
Sinulta on pistetty takavarikkoon 1.000.000 juron osakesalkku. Kurssilaskujen myötä osakesalkun arvo on enää 250.000 juroa. Sitä ei korvaa kukaan.
Menetät rahankeräysrikoksella saadun hyödyn, joka on 1.000.000 juroa valtiolle.
Takavarikon purkauduttua sinulla on vain 250.000 juron osakesalkku, kaikki muu on mennyt elämiseen ja sekalaiseen.
Sinä otat lainan 750.000 juroa, jotta pystyt palauttamaan saamasi rikoshyödyn.
Ellei rahaa jostakin löydy, sinä olet velkavankeudessa loppuelämäsi.
Sen lisäksi olet rikollinen, jos olet sponsoroinut. Sinut tuomitaan rikoksen edistäjänä.
Jos minäkin olen sponsoroinut, myös minut tuomitaan rikoksen edistäjänä.
Jos huonosti käy, olemme molemmat putkassa.

Ei tämä skenaario ihan herkulliselta näytä. Yhteiskunnan kannalta on positiivista se, että rikoksen teossa pyöritetyt rahat menevät verorahojen joukkoon valtion pohjattomaan kassaan.

Kaikkien kannalta saattaisi olla parasta, että jossakin välissä löytyisi törkeitä petoksia. Sillon nimikkeet "rahankeräysrikos" ja "törkeä petos" tappelevat keskenään. Jos hyvin käy, niin osa törkeästä petoksesta lankeaa meidän eduksemme.

Olisi kannattanut miettiä, kenen kanssa lähtee marjaan. Laki ei ehkä ole hyvä, mutta se on laki.

Äänestä
  • että tuollainen toiminta ON laitonta! Mutta siitäkös viis veisaavat, kunhan ITSE saavat suuret voitot.
    Valitettavasti.

    Äänestä

  • sen tienneet, kirjoitti:

    että tuollainen toiminta ON laitonta! Mutta siitäkös viis veisaavat, kunhan ITSE saavat suuret voitot.
    Valitettavasti.

    Paras esimerkki olit juuri sinä.

    Äänestä

Sinulta on varastettu auto ja minä ostan sen käypään hintaan. Maksan siitä kaikki vaadittavat verot.

"Jos henkilö on ollut tietämätön sijoitusklubin toiminnan todellisesta
luonteesta ja hän on lähtenyt mukaan ensisijassa pääomasijoittajana,
sekä maksanut saaduista tuotoistaan verot normaalisti, hän on täysin
oikeutetusti uskonut rahojen olevan hänen omiaan. On täysin absurdia
lähteä perimään niitä takaisin. Niin on kuitenkin tehty!"

Sinulla ei ole siis mitään saatavaa perusteluisihi vedoten. Maksoin käyvän hinnan, maksoin verot ja nyt se on minun auto.

Missä muuten asut, tulen lainaamaan autoasi, koska noin hövelisti suhtaudut varkauteen ja petokseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuudenhenki22 kirjoitti:

Wincapitan jäsenten kokoontumisista on uutisoitu viimeaikoina laajasti
ja näkyvästi eri medioissa. Vaikka WinCapitan tiedottajaksi
julistautuneen henkilön lausunnot jakavatkin mielipiteitä, voidaan
silti pitää tärkeänä, että kaltoin kohdelluksi tulleet jäsenet ovat
vihdoin yhdistäneet voimansa ja pyrkivät näin pitämään kiinni
perusoikeuksistaan.

Asioiden etenemisen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että huhuilta
katkaistaisiin ajoissa siivet ja pureuduttaisiin sen sijaan
tosiasioihin. Sen sijaan että WinCapitalaiset kiistelevät
viranomaisten valtavasta salaliittoteoriasta äkkirikastujia vastaan,
he voisivat kohdistaa tarmonsa akuutteihin ongelmiin, kuten
viranomaisten järjestelmällisesti harjoittamaan WinCapitan jäsenten
perustuslaillisten oikeuksien poljentaan.

"Suomen perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu."

Jos henkilö on ollut tietämätön sijoitusklubin toiminnan todellisesta
luonteesta ja hän on lähtenyt mukaan ensisijassa pääomasijoittajana,
sekä maksanut saaduista tuotoistaan verot normaalisti, hän on täysin
oikeutetusti uskonut rahojen olevan hänen omiaan. On täysin absurdia
lähteä perimään niitä takaisin. Niin on kuitenkin tehty!

Kymmenien, jopa satojen tavallisten ihmisten pankkitilejä on
viranomaisten toimesta jo jäädytetty. Satoja tilejä uhkaa
jäädyttäminen. Jäädytetty osakesalkku on enää vain murto-osa sen
alkuperäisestä arvosta kurssilaskun johdosta. Kuka korvaa
laskennallisen tappion? Jos rahat pankki- tai arvo-osuustileillä eivät
ole riittäneet kattamaan klubista saatuja voittoja, on muuta
omaisuutta asetettu sen edestä hukkaamiskieltoon. Vaarana on, että
viranomaiset ryhtyvät perimään WinCapitasta saatuja tuottoja takaisin
ulosottoteitse. Monella menee tuolloin myös rehellisellä työllä
ansaittu omaisuus. Tämä ei ole oikeudenmukaista! Näin ei voi tapahtua
oikeusvaltiossa!

Jos näin kuitenkin tapahtuu, pääsee helvetti irti. Silloin on kajottu
kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän pyhimpään, eli
henkilökohtaiseen omistusoikeuteen. Tämän lain varaan on rakennettu
koko länsimainen järjestelmä. Mikään muu yksittäinen laki ei
kaatuessaan pysäyttäisi yhteiskuntaa tehokkaammin. Oikeus omaisuuteen
nousee kaikkien lakien joukosta esiin pyhimpänä, koko järjestelmää
kannattelevana tukipilarina. On käsittämätöntä kuinka heppoisin
perustein ihminen voi menettää suomessa tärkeimmät perusoikeutensa!

Ei ihmisten tileille pitäisi voida mennä noin vain tutkimatta tapausta
sen tarkemmin. Ei syyttömien ihmisten tilejä voida tyhjentää ja
omaisuutta takavarikoida mielivaltaisesti. Jossain on mentävä raja. Ja
nyt tuo raja on ylitetty!

Myöskään sponsorointia ei voida läheskään kaikissa tapauksissa pitää
raskauttavana tekona. Täysin päinvastoin! Useassa tapauksessa se
kertoo vain järkkymättömästä uskosta järjestelmää kohtaan. Valtaosa
jäsenistöstä sponsoroi mukaansa vain niitä lähimmäisiä, joille toivoi
parannusta taloudelliseen tilanteeseen. Laajan tuttavajoukon
ympärilleen koonnut henkilö on todennäköisesti vain välittänyt
lähimmäisistään keskimääräistä enemmän. Ei ole oikeudenmukaista, että
hän siitä johtuen saa keskimääräistä kovemman rangaistuksen.

"Ihmisoikeusjulistuksen 17 artiklan mukaan jokaisella on oikeus
omistaa omaisuutta yksin tai yhdessä toisten kanssa. Keltään älköön
mielivaltaisesti riistettäkö hänen omaisuuttaan."

WinCapitan jäsenten tilejä on mielivaltaisesti tyhjennetty ja asetettu
takavarikkoon viranomaisten toimesta. Sadat ihmiset elävät
välittömässä epävarmuudessa. Nämä ihmiset eivät ole rikollisia. He
ovat tavallisia piensijoittajia, jotka sattuivat jäämään toiminnassa
voitolle ja joita nyt kohdellaan kuin ammattirikollisia. He tuntevat
että heidän perusoikeuksiaan on verisesti loukattu, mutta he eivät
voi/uskalla kääntyä virkavallan puoleen, sillä perusoikeuksien
tallojana toimii itse virkakoneisto.

Asiakokonaisuus on ennennäkemättömän laaja ja monimutkainen, mikä
osaltaan asettaa aiheen huolestua kahdesta muusta perustuslain
turvaamasta oikeudesta. Oikeudesta nopeaan oikeuskäsittelyyn ja
oikeudenkäynnin avoimuuteen:

"Suomen perustuslain 21 §:n mukaaan jokaisella on oikeus saada asiansa
käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain
mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa
sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös
tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen
käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi,
saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut
oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan
lailla."

WinCapitalaiset, pitäkää huolta oikeuksistanne ja taistelkaa loppuun saakka!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu