Kovaa tekstiä
Suomenmaassa
199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
MITTA VARMAAN ALKAA TÄYTTYÄ:
"Keskustanuoret: Aikalisä sähköisen viestinnän tietosuojalain käsittelyyn
21.2.2009
Keskustanuoret vaativat sähköisen viestinnän tietosuojalain eduskuntakäsittelyyn aikalisää. Lakiesitys herättää tällä hetkellä erittäin voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Keskustanuoret näkevät todellisena vaarana sen, että kansanedustajat joutuvat tekemään ratkaisunsa vailla riittävää tietoa lain vaikutuksista.
Sähköisen viestinnän tietosuojalaki on moneen muuhun lakiin verrattuna poikkeuksellinen. Siinä yhdistyvät samaan aikaan sekä tekniseltä puoleltaan haastava asia että myös perustuslain turvaama viestinnän salaisuus. Valmistelu on edennyt aivan liian nopealla tahdilla ottaen huomioon asian moniulotteisuuden. Asiaan ilmenee lähes päivittäin uusia käänteitä muun muassa lain soveltamisalaa koskien.
Kriittisesti lakiin suhtautuvia asiantuntijakommentteja on tullut runsaasti niin viranomaisilta, oikeusoppineilta kuin kansalaisjärjestöiltä. Lakiesitys herättää myös paljon kysymyksiä tavallisissa ihmisissä.
- Sähköisen viestinnän tietosuojalakia on siihen liittyvistä ongelmakohdista huolimatta ajettu kuin käärmettä pyssyyn. Ei varmaan ole lakia vaatineiden tahojenkaan edunmukaista, että hyväksytyksi tulisi näin ristiriitaisia tunteita herättävä laki., toteaa Keskustanuorten varapuheenjohtaja Jouni Pitkän"