Keskustelin ihmisen kanssa ,joka on koulussa kiusattu ja alkanut kuulla ääniä ja kuulee yhäkin kiusaajiensa ääniä sillointällöin.
Ajattelimme ,että kiusaajille pitäisi jakaa terveydenhoitajan kansliasta lääkettä kiusaajille heti aamusta ,kun tulevat kouluun.
Lisäksi voisi olla hyvä ,jos kiusaajat tulisivat mukaan hoitoon tällaisissa pitkittyneissä sairauksissa ,jossa uhri ei parane vaivoistaan.Tulisivat sairaalaan keskustelemaan asioista entisen uhrinsa kanssa.
Ajattelimme ,että kiusaajille pitäisi jakaa terveydenhoitajan kansliasta lääkettä kiusaajille heti aamusta ,kun tulevat kouluun.
Lisäksi voisi olla hyvä ,jos kiusaajat tulisivat mukaan hoitoon tällaisissa pitkittyneissä sairauksissa ,jossa uhri ei parane vaivoistaan.Tulisivat sairaalaan keskustelemaan asioista entisen uhrinsa kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä olen joutunut näkemään, ettei kiusaajat pysty myöntämään omaa syyllisyyttään vaikka heidän tekonsa osoitettaisiin heille yksityiskohtaisesti. Omatunto ei soimaa, eikä edes järki sano, että on tullut tehtyä väärin. Aina heiltä löytyy selitys, että se kaikkia - vuosia jatkunut - oli vain leikkiä.
Niinhän nuoret näyttävät edelleen toimivan, ja aikuisetkin. Ensin kohdellaan kaltoin, ja kun näyttää siltä, että pitäisi kantaa vastuuta, livistetään siitä kutsumalla sitä leikiksi, ihan kuin kiusattua jaksaisi enää vuosien ja satojen yksittäisten kolhaisujen jälkeen kiinnostaa kiusaajan mahdolliset motiivit - tai voihan niitä motiiveita ymmärtää, mutta tuskin ymmärryksenkään perusteella jaksaa paljon hyväksyntää jakaa.
Minä en halua nähdä kiusaajiani enää ikinä. He tekivät pahaa jälkeä, eivätkä he osanneet katua silloin kouluiässä, eivätkä satunnaisissa kohtaamisissa aikuisina. Pääpukaritkin ovat ihan tavallisia ihmisiä, perheellisiä ja työssäkäyviä - tosin pahimmasta kiusaajastani tuli upseeri, ja mainittakoon vielä, että pari vuotta sitten hän palveli Huovinrinteellä. Aavistelen, ettei varusmiehillä ole paljon hyvää sanottavaa hänestä, ellei hän sitten ole kasvattanut omatuntoa itselleen.
Koulukiusaamisesta alkoi tietoisuuteni siitä, että olen monella tavalla erilainen. Kummallinen. Ajatusmaailmaltani erikoinen, ulkonäöltäni ruma. Skitsoidi, sanoisi psykologi, koskapa en sentää skitsofreniaa sairasta. Toki katson, että vuosien takaisella koulukiusaamisella on vaikutuksensa elämäni kulkuun ja sen ongelmissa. Pitää kuitenkin muistaa, että kaikilla on ongelmansa, ja yhden yksittäisen asian syyttäminen on lyhytnäköistä - ellei ongelma sitten ratkea tekemällä yhdestä murheesta kaikkien ongelmien syntipukki, mitä en tosiaankaan usko.
Se, mitä haluan kuisaajiltani, on rauha. Olen valmis antamaan anteeksi, mutta anteeksianto ei tarkoita sitä, että haluaisin olla heidän kanssaan ylin ystävä. Anteeksipyytäminen ja -anto ovat minun keinojani pistää piste sille murheelle. En ehkä koskaan enää tapaa heitä, eikä mitään anteeksipyyntöä tule kuulumaan näillä näkymin. Minä koitan paarustaa kummallisen elämäni kanssa tietäen, ettei se tule olemaan kovin pitkä. Omalta osaltani en usko, että kiusaajieni rankaiseminen tai kosto juurikaan helpottaa. En halua heitä näkemään tuskaani enkä olemaan osana niissä tilanteissa, joissa minusta jälleen kerran koitetaan tehdä tavallista. Sitähän minusta halutaan omaa tahtoani vastaan - kiusaajanikin halusivat minun olevan tavallinen. Tai ehkä ei. Ehkä olin parempi kummallisena, koska heille olin sopiva pätemisen kohde.
Mitenhän lopettaa tämä vuodatus... Jos olisi keino, jolla muuttaa kiusaajien mieli ja avata heidän silmänsä, soisin sitä käytettävän. Mutta mikään pakote ei käännä heidän päätään - ei yhtään mikään. Jos heidät voisi haastaa oikeuteen, he olisivat varmoja syyttömyydestään, jos heille kostaisi, he tuntisivat itsensä viattomiksi uhreiksi ja jos heille koittaa puhua järkeä, kauniit ja viisaat sanat kimpoavat itsekkyyden panssarista kuin betoniseinään heitetyt superpallot. Eläköön he siis elämäänsä toisaalla.
Väkivallalle sinun on sanottava ehdottomasti ei.Henkistä väkivaltaa yrittävälle sinun on oltava ankara.Opettele ankaruutta.
Kiusaamisen uhrien olisikin perustettava vertaistukijärjestelmä ,joka kouluttaa kiusattuja niin henkisesti kuin fyysisestikin vastustamaan ja pitämään puolensa aggressiivisia ihmisiä vastaan.Suomesta löytyy henkiseen valmennukseen erikoistunut psykoanalyytikko ,joka on mm. luennoinut paljon aggressiivisuuden kohtaamisesta.Nimi ei nyt tule mieleen.
Missä on lukutaitosi? Vastaukseni oli toki pitkä, mutta olisin toivonut että se luetaan ja ymmärretään ennen kuin vastauksia kirjoitellaan.
En minä halua voittaa kiusaajiani. En kaipaa kostoa enkä revanssia tunteettomina ja empatiaan kykenemättömämä pitämieni ihmisten kanssa. Minä haluan pistää murheet sivuun, koska mennyt on mennyttä. Myönnän että minulla on toisinaan kostonhimoisia ajatuksia, mutta tiedän ettei niiden toteutuminen johda siihen että asian voisi jättää mielestään.
Kosto on hetken suloista, mutta se johtaa kahdenlaiseen kierteeseen: koston uhri kostaa takaisin, tai kostaja tuntee ettei hänelle itselleen mikään riitä ja haluaa nauttia koston suomasta heppoisesta mielihyvästä kerran toisensa jälkeen.
Vai voitko sinä sanoa, milloin kiusaaja on voitettu? Kun hänet on nujerrettu, murrettu ja masennettu eläväksi ruumiiksi? Antaako uhrin asema oikeuden tuhota kiusaajan elämän vuosien takaisten vääryyksien vuoksi? Onko uhri kaikessa niin hyvä ja viaton, että on oikeutettu tekemään jotain tuollaista? Ja lopulta: koituuko vuosien takaisen kiusaajan henkisestä ruoskimisesta mitään hyvää? Jos, niin mitä?
vaikka kirjoitus osoitti sinuun,oli kuitenkin viimekädessä tarkoitus sanoa jotain niille ,joita on juuri alettu kiusaamaan.sori jos annoin sen kuvan ,etten lukenut kirjoitustasi.