Eläkeiän korotus on haudattu tänään aamulla työreformin, viereen. Hautajaisissa oli läsnä vain lapsen isä Matti Vanhanen.
Työtätekevä kansa ilmaisee osanottonsa Matti Vanhaselle, suuresta riemustaan huolimatta.
Työtätekevä kansa ilmaisee osanottonsa Matti Vanhaselle, suuresta riemustaan huolimatta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Saisivat pitää hautajaiset sdp/sak tai samaa puoluettahan ne jo on voisi yhdistää samaan mutta nämä joutaa haudata.
Mutta ettepäs onnistuneet! Porvaristolla ei ole varaa tappaa koko työväestöä.
pääministerin järkiinsaattamisesta antaa kunniaa vain yhdelle taholle kyllä se kuuluu kaikille työmarkkinaosapuolille.
Työmarkkinajärjestöt vastustivat oikeutetusti Vanhasen harkitsematonta ja Suomen etua vahingoittavaa öykkäröintiä.
Erityisen suuri kunnia on annettava runsaasti kokoomuslaisia vilisevälle Akavalle Vanhasen aisoihin laittamisesta.
aloitti...? No, mutta kun tarpeeksi punaisesti ajattelee, niin saadaanhan muuttuuhan se mustakin valkoiseksi. ;)
Sehän nyt on aina selvää ollut.
Mutta miksi Vanhanen lähti ideallaan liikkeelle?
Kuvitteliko tämän menevän eduskunnassa läpihuutojuttuna kuten lex-nokia ja yliopistohuononnus?
Eläkeasiat eivät mene niinkuin elokuvissa.
Eivät olisi pitäneet mennä yliopisto- eikä yritysten poliisivaltuudetkaan.
Vanhanen hallituksineen on kadottanut todellisuuden tajunsa vai onko vielä vakavampaa?
-Vanhanen ylirasittunut?
-Veri ei kierrä päässä asti?
-Kuullun ymmärtäminen ylivoimaista?
-Viimeaikoina usein Vanhasen suussa toistunut lause "jos asioita ajatellaan toisinpäin" eli kääntyykö Vanhasen päässä asiat päälaelleen?
Suosittelen Nurmijärven päälääkärillä käyntiä, jos vaikka vakavaakin?
Arvovaltatappio on ainakin niin suuri, että pitäisi hajottaa koko hallitus ja määrätä uudet vaalit heti.