Olen seurannut viimeaikoina edustajiemme touhuja ja minusta tuntuu, että ihan niitä kansalaisille tärkeimpiä asioita ei ole lainkaan samalla intohimolla hoidettu kuin mediakiintoiset jutut edustajista itsestään mm. häistä, ikäeroista, avioehdoista, raskaudesta, perheenjäsenten sairauksista jne. Minä tarvitsisin helpotusta elantooni ja moni muu kamppailee arjen kanssa, monella ei ole varaa ostaa digiboxia eli TV-ohjelmat jää näkemättä. Olisi syytä tulla alas ja seurata todellista hätää ja jättää omat riennot kertomatta.
räystäs
pääskyli
0129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.