17 vuotias laittoi 15 kylmäksi, taisi olla parempi pyssy kuin suomalaisilla kollegoilla. Tosin Saksassa poliisi toimi eikä jäänyt odottelemaan että ampuu itsensä.
Saksalaista tehokkuutta 15 kuollutta
Saksassa paukkui
10525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vieläkö joku tulee sanomaan, etteivät aseet tapa vaan ihminen. Aivan hirveää tämä on.
Tehdäänpä koe. Asetetaan ladattu ampuma-ase kouluruokalan pöydälle. Odotetaan. Katsotaan alkaako ase omatoimisesti ammuskella ruokailevia koululaisia.
Jos alkaa niin kutsutaan paikalle James Randi ja hänen kuuluisat skitsot skeptikkonsa.
Jos ei niin kokeen jälkeen voimme esitellä uuden käsitteen: "liipaisin". Ampuma-aseessa on liipaisin. Miksi aseessa on liipaisin? Tämän miettimisen jätämme kotitehtäväksi. Jos ase voi itse päättää koska ammutaan, niin mihin tarvitaan liipaisinta?
Kurssimme seuraavassa osassa tutustumme omiin pikku kätösiimme. Voin jo hiukan paljastaa että silloin mietimme mikä on "sormi". Onko ihmisellä sormi? Aika jännää vai mitä, kandee osallistua myös seuraavaan kurssi-iltaan!
Jatkokurssilla rupeamme tosi syvällisiksi ja pohdimme onko ihminen itse vastuussa siitä mitä hän tekee, vai onko vastuun kantaja henkilön tekemisistä esim. jokin esine. Voimme myös arvuutella voiko esim. jokin metalliesine tulla hulluksi. Mutta tämä vasta jatkokurssilla!
tässä saattaa olla häirikkö...
http://translate.google.fi/translate?hl=fi&sl=en&u=http://www.guardian.co.uk/world/2009/mar/11/german-school-killings-kretschmer-profile&ei=HBG4SfvXAdWa_gb-8OW9Cw&sa=X&oi=translate&resnum=1&ct=result&prev=/search?q=Tim Kretschmer&hl=fi&sa=G
Tässäkin jos olisi markkinatalous pelissä, niin olisi ihan terveet säännöt globaalilla tasolla kilpailutetaan tehokkain koulutappaja. Ai nii, mut ku se aina tappaa itsensä... Se on epätervettä, siinä menee osaaminen hukkaan.
Luokattomuutta, itsenäisyyttä, vapautta, vastuuta, nuoria kuluttajia, nopeammin työelämään ja nopeammin koulusta pois, pidemmän aikaa töissä jne jne jne.
Kun tosiaan ei kukaan onnistuisi mitään suurkatastrofia järjestämään, tai tarkoitan yllättävä pommiräjähdys aulassa kun kaikki lähtevät tunneilta, tulevat tunneille. Vittu hei pitäis alkaa välittään noista teineistä, itsellä ainakin oli kovaa ja sen aikainen maailma väkivaltaisin mitä itse olen kokenut.
Onko meidän jättikoulut kasvaneet jotenkin liian suuriksi tai liian häiriöalttiiksi. Sikalassa siat purevat heikomman saparoa, jos olot ovat huonot ja stressaavat. Ollaanko menty kouluoloissa tai lapsen kehityksen odotuksissa ja vaatimuksissa jotenkin väärään suuntaan?
Koululainen pitäisi saada vastavuoroiseksi elementiksi sinne kouluun; siis oppimaan ja sitten myös ilmaisemaan itseään eli lataamaan ja purkautumaan, hengittämään sielullaan ja seurassa tai ei ainakaan yksin tietokoneen kanssa. Eikä ainakaan kilpaillen toinen toisensa kanssa mahdollisimman nopeasti.
Vitun tärkein asia olis saada toi vastavuoroisuus onnistumaan ja sitä ei saada millään vitun honkkeleitten lälläripoliitikkojen hiihtoreissuilla kuntoon, sieltä ei näytä apua tulevan on keksittävä jotain muuta!!!
Helppo kai aseettomia koululapsia on ammuskella, ei siinä mitään erikoista tehokkuutta tarvita. Istuvien sorsienkin ampuminen voisi olla vaikeampaa.
Äänestäkää Kokoomusta! Jokainen on oman onnensa seppä!
Kyllä näistä suurin osa kouluampujista taitaa olla aspergertapauksia, vaikka tätä asiaa ei tietenkään saisi ääneen sanoa.
Kyseisen oireyhtymän määritelmät sopivat yksi yhteen. Toteatte sen itse jos hiukan jaksatte tutkia.
Tavallinen koulukiusattu tai keskinkertaiseksi itsensä kokeva ei tee tälläisiä tekoja.
Kannattaisi varmaan jatkossa tarkkailla.
Stuart W. Twemlow, psykiatrian professori sanoo:
"Mikään ei ole tuhoisampaa ihmisen mielelle kuin tulla nöyryytetyksi ja pilkatuksi vertaisryhmänsä edessä. Mikään toinen hyökkäys verrattuna nöyryytykseen tai pilkkaan ei aiheuta samanlaista itsemurhaan tai henkirikokseen johtavaa raivoa."
Linkissä lisää asiantuntijan ajatuksia ilmiön aiheuttajista.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkija Väkivalta kouluissa voidaan estää ilmapiiriä muuttamalla/1135243032136
tai sitten sakemanni on suomalaista kylmempi luonne
http://www.bild.de/BILD/video/clip/news/amok-drama/2009/03/12/final-letzte-sekunden,templateId=renderBuehne.html
Olisi jatkossa hyvä, jos poliisi onnistuisi lamaannuttamaan ampujan tai uhkaajan niin, että tämä saadaan oikeuden eteen ja tuomiolle. Nythän nämä tappajanuorukaiset luulevat, että ei ole elämää kuoleman jälkeen ja itsemurhan tekemällä pääsee kuin koira veräjästä! Mutta Jumala rankaisee murhamiehiä, se on varmaa. Ja hyvä olisi niitä rangaista jo ennen kuolemaansa maan päällä saattamalla ne oikeuden eteen. Mikäpä olisi parempi rangaistus nuorelle hurjapäälle kuin 40 vuotta vankilaa... Kyllä lääkärit ja yhteiskunta säästävät liikaa, kun pysyykepotilaat eivät saa ajoissa terapiaa ja hoitoa vaan hoitona on muutama lääkärinkäynti ja laatikollinen Citalopraamia tai vastaavaa SSRI -lääkettä, joka ei ole hyvä, kun niissä alussa itsetuhoisuus lisääntyy ja sitten jos käyttää alkoholia ja on välillä pätkiä, joilloin lääkettä ei käytetä ja tupataan pää täyteen nettiroskavideoita ja äärivaikutteita sekä vähän vedetään huumettakin, niin eihän se ihme, jos tuollaisia tapahtuu. Ja sille ei mahda koulutoverit, entiset ystävät, vanhemmat ja sukulaiset mitään, kun masentunut nuori on syrjäytynyt eikä saa otetta mistään, jos yhteiskunta vain tuppaa kouraan SSRI-lääkkeitä ja jättää heidät heitteille.