Miksi uskontoja ja lahkoja on niin paljon?

Täällä on kysytty tätä asiaa, ja vastattukin kysymykseen, mutta oikeaan vastaukseen nähden päin honkia.

Vastaus on, että Jumalan hengellisiksi luomat ihmiset etsivät Jumalaa, koska Jumala loi heidät omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemus tuhosi ihmisen geeniperimän. Tästä on seurauksena että Valitettavasti vain kovin harvat löytävät Hänet.
8240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Apinoissakin on aivan samat geenit kuin ihmisessä. Jopa muissakin elukoissa, jotka evolutio on haatoittanut. Ei me mitään luomistuloksia ole, näin sanoo tiede! Mutta kumoa tieteen ilmaisu, niin sitten uskomme kun annat totuudenmukaiset todisteet, Ei mitää taikauskoa mukaan!

Äänestä
  • Siinä on vastaus kysymykseen kuka loi kenet.

    Äänestä

Vai asuu usko geeneissä.???

Äänestä
  • Kaikki jotka ovat perehtyneet luomiseen, ovat ymmärtäneet sellaisen seikan, että kun oli luotu käärme se sai vain, noin sanotun autonomisen hermoston ja vain pienet aivot noin suurinpiirtein sammakon aivojen kokoiset.
    Kun luotiin apina se sai paljon enemmän aivoja
    mutta jää jälkeen (ihmisestä kovasti), sitten kun luotiin Ihminen hänelle Annettiin isomäärä aivoja (verrattuna apinaan ), ja erillinen lisä
    Aivot saivat erillisen kuorikerroksen, jota ei ole muilla luoduilla . Joten sitä ei Darvin voinut tietää .

    Äänestä

  • Älä sekaannu asioihin joita et ymmärrä.

    Äänestä

Mitä ajattelet sitten siitä, että monet kyllä löytävät hänet, sillä moni tunnustaa Jumalan.
Jeesus toi ihmiselle helpon tien vielä Jumalan luokse, mutta ihminen ei hyväksy sitä itselleen.
Miksi?
Olisiko niin huonot geenit ihmisessä?

Jotenkin kyllä ajatuksesi on hyväkin, sillä kyllä ihmisessä tapahtuu muutoksiakin uskomustensa mukaan.
Jonkin verran näitä on todettu ilmenevän.

Hengellinen ohjaus olisi siis ihmisessä fyysisten tapahtumaketjujen alkuvoima ?

Esim. veriarvot muuttuvat ihmisessä henkisen tasapainon ja tapahtumien mukaan.
Jopa esim. syöpää ilmaantuu ihmisillä oletettavasti helpommin, jos ihminen on henkisesti painautunut alas. Koko elimistö kärsii siitä.
Näillä järkeispohjallisilla näkemyksillä ajatuksesi on siis myös onnistunut pohdinta tuolta osin.

Äänestä

Eihän kaikki ihmiset asu samassa talossa,
eikä kaikki ihmiset asu samassa kodissa.

Siksi Jumala on viisaudessaan antanut
kullekin oman hengellisen kodin.

Hengellinen koti ei saa olla liian suuri,
sillä silloin ei pääse tutustumaan oikein
kehenkään.

Siksi on parempi että on paljon pienempiä
uskovaisten ryhmiä, että pääsee paremmin
tutustumaan toinen toiseensa.

Luterilaisten hengellinen koti on liian suuri.
Ellei ole kodeissa kokoontuvia rukouspiirejä.

Monet ovat löytäneet uskovaisen puolison juuri
pienestä rukouspiiristä.

Olavi

Äänestä
  • Minun kotipaikkakunnallani on yhteiskritillisiä ryhmiä. Helluntailaiset luterilaiset ja muut vastaavat kokoontuvat esimerkiksi kirkon tiloissa tai kodeissa yhteisiin tilaisuuksiin.
    Kirkon piirissä toimii paljon erilaisia pienryhmiä siunausta tuottavalla tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


!Hallelujaa kirjoitti:

Täällä on kysytty tätä asiaa, ja vastattukin kysymykseen, mutta oikeaan vastaukseen nähden päin honkia.

Vastaus on, että Jumalan hengellisiksi luomat ihmiset etsivät Jumalaa, koska Jumala loi heidät omaksi kuvakseen. Syntiinlankeemus tuhosi ihmisen geeniperimän. Tästä on seurauksena että Valitettavasti vain kovin harvat löytävät Hänet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu