Raskaana, vai jotakin muuta?!

Noniin. Elikkäs tilanne on nyt se että menossa oisi kp26 ja tässä kierrossa ei seksiä ole ollut joten raskaus ei kai ole mahdollinen, koska viime menkat tulivat kp38(aika myöhään jopa minun kiertooni nähden, joka normaalisti33-36) ja olivat kylläkin melko niukat ja kestivät vain 4-5 päivää, joka minulle merkillistä joka vuodan yleensä kuin seula ja sen 7päivää. Edellinen "sekstaus" kerta oli 6.2, eli kp30.
Nyt kuitenkin siis kp26 ja merkillinen ruskea vuoto vaivaa, se ei ole runsasta lähinnä vain vessakäynnin yhteydessä paperilla, mutta aamupäivällä se oli muodostanut ikäänkuin "ralliraidat" alushousuihin. Vuoto ei haise, mutta siinä esiintyi paperilla "ruopaisemalla klimppisyyttä. ennen minulla ei tälläistä ole ollut.
Onko siis kyse ovulaatiovuodosta, vai mistä? Yritin katella netistä kaikki mahdolliset edelliset keskustelut, mutta silti oloni ei helpottunut..
Alavatsa myös hieman hellänä, jos oikein tarkasti kuulostelee, ja aivan kuin alavatsa olisi hieman turpea..
Onko siis raskaustestin, terveyskeskuksen, tarkkailun vai huomiottajättämisen -paikka?!?
1318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tulehdus????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AUTTAKAA. kirjoitti:

Noniin. Elikkäs tilanne on nyt se että menossa oisi kp26 ja tässä kierrossa ei seksiä ole ollut joten raskaus ei kai ole mahdollinen, koska viime menkat tulivat kp38(aika myöhään jopa minun kiertooni nähden, joka normaalisti33-36) ja olivat kylläkin melko niukat ja kestivät vain 4-5 päivää, joka minulle merkillistä joka vuodan yleensä kuin seula ja sen 7päivää. Edellinen "sekstaus" kerta oli 6.2, eli kp30.
Nyt kuitenkin siis kp26 ja merkillinen ruskea vuoto vaivaa, se ei ole runsasta lähinnä vain vessakäynnin yhteydessä paperilla, mutta aamupäivällä se oli muodostanut ikäänkuin "ralliraidat" alushousuihin. Vuoto ei haise, mutta siinä esiintyi paperilla "ruopaisemalla klimppisyyttä. ennen minulla ei tälläistä ole ollut.
Onko siis kyse ovulaatiovuodosta, vai mistä? Yritin katella netistä kaikki mahdolliset edelliset keskustelut, mutta silti oloni ei helpottunut..
Alavatsa myös hieman hellänä, jos oikein tarkasti kuulostelee, ja aivan kuin alavatsa olisi hieman turpea..
Onko siis raskaustestin, terveyskeskuksen, tarkkailun vai huomiottajättämisen -paikka?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu